Vapaalaskuelokuvaprojekti Pilkkeen mukana Kanadassa laski useina päivinä sama opas, kanadalainen Christina Lusti. Kuvausryhmän säätämistä katsoessaan hän ehti itsekin kuvata – kännykällä.
Kiipeilijä ja kirjailija Jukka Laajarinne ruotii suhdettaan kiipeilyyn ja pohtii, mistä kaikki sai alkunsa. Laajarinne myös tietää, mikä meitä vuorille vetää.
Jos laskettelijoille ei ole lunta, hiihtokeskuksissa pannaan lumitykit töihin. Mutta entä jos kiipeilijöille ei ole jäätä? Silloin päästetään irti jäänviljelijät. Relaan toimittaja Artturi Kröger päätyi Pyhäntunturin jääkeijuksi.
PÄIVITETTY 17.1. Itsellesi parhaiten sopivat laskuvälineet löydät vain kokeilemalla. Tässä kattava kooste tämän talven laskettelusuksien ja lumilautojen testitapahtumista.
Keräsimme relaalaisten joululahjatoiveita joulukuun alkupäivinä helpottaaksemme ulkoilmaihmisten joululahjarumbaa. Merinovilla on tänä(kin) vuonna yhteisön hittilahja.
Kävimme itsenäisyyspäivän kunniaksi Googlen avulla katsomassa, millaisia paikkoja menetimme Neuvostoliitolle 1940-luvulla. Mielettömiä ulkoilumaastojahan ne.
1990-luvulla Riitta Hänninen harrasti lumilautailua. Rinteistä tie vei kuitenkin yliopistoon. Nyt hän on palannut lumilautailun pariin ja lopputuloksena on Suomen ensimmäinen lumilautakulttuuria tutkiva väitöskirja.
Relaan Juha Viitala kysyi itseltään, että mitä järkeä olisi kävellä sata kilometriä yhtä soittoa. Ei tietenkään mitään järkeä. Kävelyreissuhan siitä tuli.
Vapaalaskuiltamien Suksisalin nimi huijaa: salissa ei ole esillä ainoastaan suksia, vaan paljon muutakin mielenkiintoista ja vapaalaskijaa koskettavaa.
Vapaalaskuiltamien ohjelmistossa on tarjolla useita elokuvien Suomen ja maailman ensi-iltoja sekä avoimen ja kutsusarjan upeita teoksia Nietos Photo Challengessa.
Viikon päästä Vapaalaskuiltamissa juhlistetaan uuden kauden alkua, ja uusi kausihan tuo tullessaan uuden kauden uutuusvälineet. Silloin pääset taivuttelemaan ja hypistelemään näitä tarkemmin.
Vapaalaskija Mike Douglas kehitti twintip-suksen, koska halusi jatkaa vapaata hiihtopummielämäänsä. Nykyisin hän ohjaa, kuvaa ja tuottaa suosittua Freeski TV:tä.
Millaista on laskettelu Euroopan eteläisimmässä hiihtokeskuksessa? Anna Bengts hurautti halki Euroopan ja asettui kaudeksi Espanjan Sierra Nevadaan. Kansainvälistä tunnelmaa ja before ski'tä!