share

Missä se talvi on?!? Ketutukseen on tänä talvena ollut aihetta.

share

Kyllä! Lauantai 23. helmikuuta 2013 on kohta täällä! Se ei ole mikä tahansa lauantai vaan lauantai, jolloin hiihdetään Finlandia-hiihto perinteisellä tavalla.

share

  Heippa mussukat! Viime viikon kirjoitus taisi jäädä sivakoinnin takia väliin. Tuttuun tapaan olen hiihdellyt Paloheinän laduilla, lisäksi Helsingin jäillä. Pakkanen putosi joinain päivinä alle kahdekymmenen ja parta huurtui pelkästä ajatuksesta. Liikkeelle oli kuitenkin lähdettävä, sillä olin luvannut itselleni hiihtää ja Partioaitalle kuvata. Lenkki oli varsin antoisa.

share

Kun mainitsee hiihtävänsä, seuraa yleensä kysymys: Hiihdätkö vapaata vai perinteistä? - Perinteistä enimmäkseen, vastaan minä. Miten keskustelu jatkuu? Yleensä keskustelun toinen osapuoli kertoo ennen hiihtäneensä perinteistä, mutta kyllästyi voiteluun, joten hän siirtyi vapaaseen hiihtotyyliin. Tämä on hyvin yleinen vaiva ja valinta hiihtäjien keskuudessa. Miksi?

share

Tervehdys Relaajat! Luet Sauvasekoittimen ensimmäistä bloggausta! Olen Tom Nylund, 30-vuotias helsinkiläinen mediatuottaja ja juontaja. Kesäisin melon, kiipeilen ja pyöräilen sekä maastossa että tiellä. Talvisin liikun suksilla.