Kuvat kertokoon! Pääsiäisenä oltiin kavereiden kanssa kalliokiipeilemässä Espanjassa Lleiden suunnilla. Kotikylämme oli nimeltään Vilanova de Meia. Lähistön seinien lisäksi kävimme Terradetsissä jonne oli noin kolmen vartin ajomatka. Espanjalainen opas Fabio Levi asui kanssamme koko reissun ajan, kuskasi meitä ja liidasi suurimman osan reiteistä. Meistä ei kukaan ollut aikaisemmin käynyt suunnilla niin päädyimme, että ihan ajansäästönkin takia opas oli hyvä ratkaisu. Ja ratkaisu osoittautui oikeaksi koska olisimme todennäköisesti päätyneet aivan liian vaikeille reiteille.
Tiimikaverini SnowFlakes seikkailu-urheilujoukkueestamme sai muutama viikko sitten mitä mainioimman idean. Hän ehdotti, että lähtisimme lumikenkäilemään Nuuksioon viikonloppuna. Lähtö olisi töiden jälkeen perjantai-iltana ja takaisin tulisimme lauantaina - heti sitten kun olisimme lumikenkäilleet joku 50 kilometriä. Innostuin heti tästä pienestä itsensärääkkäysajatuksesta sekä siitä, että saisi ainakin olla kunnolla ulkona.
Vietin viime viikonlopun tienoilla neljä päivää upeissa talvimaisemissa jääkiipeilystä ja retkeilystä nauttien. Korouoma sijaitsee noin 140km Rovaniemeltä Posion suuntaan. Korouoman parkkipaikalta on noin puolen tunnin kävely hyvää polkua pitkin alas laaksoon. Ihan kivaa urheilua - varsinkin kun kantaa kaikki ruuat, retkeily- ja jääkiipeilyvarusteet. Tällä reissulla ensimmäisen yön vietimme majatalossa Autissa ja kaksi viimeistä kodassa lähellä jääputouksia.
Tähän alkuun pyydän teitä kuvittelemaan minut päästelemässä muutaman riemunkiljahduksen. Olen niin onnellinen kun olen pystynyt taas palaamaan erilaisten aktiviteettien pariin. Toipuminen alkaa olla siis erittäin hyvässä vaiheessa ja fysioterapeuttinikin totesi, että "jalka on valmis". Nyt ongelmana lähinnä on se, että miten maltan olla tekemättä liikaa. Lajeja mitä tällä hetkellä haluiaisin ehtiä normaalin viikon sisällä tekemään on seinä- ja jääkiipeily, työmatkafillarointi, jooga, lenkkeily, sali, lenkkeily ja hiihto. Joku välipäiväkin pitää viikossa olla.
Olen nauttinut ihan suunnattomasti ulkonaolosta nyt kun pystyn taas kunnolla liikkumaan. Pari kertaa olen ottanut kameran mukaan ja tässä muutama räpsy. Kuvat ovat Espoon keskuspuistosta ja Helsingin Lauttasaaresta. Aina ei tarvitse lähteä pidemmälle löytääkseen talvisin luonnon kauniita yksityiskohtia. Umpihankikävely on muuten ihan loistava kuntoutusmuoto - suosittelen muillekin kinttujaan kuntouttaville.
Osallistuin viime viikonloppuna Suomen Alppikerhon järjestemälle seikkailijan ja kiipeilijän ensiapukurssille. Kurssin vetäjänä toimi LL Heikki Karinen. Niille joille Heikki ei ole tuttu niin pienenä esittelynä voisi sanoa, että hän on toiminut retkikuntien lääkärinä lukuisilla reissuilla kuten Everestillä sekä Pohjoisnavan hiihtovaelluksella. Hänen niin sanottu CV on kyllä erittäin vaikuttava. Käytännön esimerkit hänen lukuisilta reissuilta tekivät kurssista hyvin antoisan. Erityisen selväksi tuli se että, turvallisuusasioita kannattaa ja pitää suunnitella huolellisesti.
Voisiko sitä lunta jo pikku hiljaa alkaa tulla tänne eteläänkin? En ole varmasti ainoa joka tätä toivoo. Tähän aikaan vuodesta olisi kiva päästä ainakin hiihtää, laskettelee, retkiluistelee ja ihan vain ihastelee talven sinistä hetkeä. Pakkaslumen narskunta jalkojen alla aurinkoisena talvipäivänä on ihan parasta. Mutta nyt ulkona on vaan synkkää, märkää, tuulista ja sateista. Mutta ei kannata luovuttaa ulkoilujen suhteen. Tässä muutamat arkiset esimerkit mitä ulkosalla voi touhuta lumettomina talvipäivinä.
Blogiani aikasemmin lukeneet ovat varmasti tietoisia, että minulle sattui pieni onnettomuus maastopyöräillessä. Tässä jutussa voisin kertoa tarkemmin, että miten tämä tapahtui ja miten toipuminen on alkanut.
Minulle on nyt kuluneen vuoden aikana iskenyt jonkinlainen vuoristotauti. Kyseessä on ilmeisesti jotain mistä ei ole helppo parantua. Ystäväpiirissäni on monia, joilla on sama tilanne ja varmasti monet teistäkin tietävät mitä tarkoitan. Vuoret eivät ole olleet osa elämääni aina joten näkökulmani on aika erilainen verrattuna esimerkiksi vuoristo-oppaaseen tai ammattilaisvapaalaskijaan. On jotenkin mielenkiintoista huomata, miten miten iso kaipuu minunlaisella liikkujalla voi olla vuorille. Mistäköhän tämä johtuu?
Tervehdys kotisohvalta! Toivottavasti monien viikonloppuun kuului jotain kivaa ulkoilmapuuhaa. Uusille lukijoille tiedoksi, että toissaviikonloppuinen maastopyöräilyretkeni päättyi vähän ikävästi. Minulta murtui sääriluu ja koko jalka on nyt komeassa punaisessa kipsissä. Minulla oli nyt viikonloppusuunnitelmissa parin yön melontareissu Inkoon suunnilla. Kajakkiin mahtuminen olisi ollut hieman ongelmallista niin ajattelin sitten kuitenkin jäädä kotiin. En saa varata painoa jalalle ollenkaan arviolta kuuteen viikkoon. Ennuste on onneksi ihan hyvä, sillä murtuma on siisti.
Voin taas kerran todeta, että asiat eivät todellakaan mene aina niin kuin suunnittelee. Noin vuosi sitten kuulin ensimmäistä kertaa Kolilla vuosittain järjestettävästä maastojuoksutapahtumasta nimeltä Vaarojen Maraton. Silloin en ollut juossut ikinä vielä edes puolikasta maratonia, saati sitten yli 15 kilometrin lenkkiä hankalassa maastossa. Ajatus Vaarojen Maratonista ja muista tulevaisuudessa mahdollisesti odottavista seikkailukilpailuiluista saivat minut lähtemään lenkille viime talvena jopa lähemmäs 20 asteen pakkaseen.
Tervehdys reippailevat kanssaihmiset! Luette ensimmäistä blogipostaustani Relaa.comissa, joten lienee hyvä aloittaa pienellä esittäytymisellä ja kertoa ulkoilutaustani. En ole tunnettu kilpaurheilija enkä kova tekijä missään lajissa. Olen vaan ehkä astetta aktiivisempi puuhaamaan monenlaisia juttuja, joista tässä blogissa jatkossa kerron.
© COPYRIGHT Relaa.com, ALL RIGHTS RESERVED