Bussi jyrisee ylämäkeen. Kirjaimellisesti, sillä sen pakoputki putosi jonnekin lähelle Roomaa. Olen matkalla Subiacon suuntaan ja pyytänyt kuljettajaa pysäyttämään Anticoli Corradon kohdalla. Anticoli Corrado on pikkuinen kylä Laziossa, noin 40 kilometriä Roomasta koilliseen. Se sijaitsee 500 metrin korkeudessa ja asukkaita siellä on reilut 950. Erikoinen yksityiskohta Anticolin historiassa on se, että kylän asukkaat tulivat 1800-luvulla tunnetuiksi siitä, että toimivat aikakauden kuuluisien taiteilijoiden malleina.
Chianti, viinin, oliivin ja linnojen maa. Se on pieni, mutta kuuluisa pala Toscanan maaseutua Firenzen ja Sienan kaupunkien välissä. Parhaiten seutu on saavutettavissa autolla, joten vuokraamme sellaisen Firenzen lentokentältä ja suuntaamme kukkuloille. Matkaa kertyy neljän päivän aikana reilut 500 kilometriä.
julkaissut Suski Kaisla 25. marraskuu 2011 - 19:38
Olin tänään opastetulla maaseutukävelyllä Firenzen ulkopuolella. Palkkasin itseni espresso- ja suklaapalkalla oppaakseni, pakkasin eväät reppuun ja laitoin vaelluskengät jalkaan. Google maps kertoi minulle, että Bagno a Ripoliin pääsee bussilla aamusella ja Firenzen alueen kartasta valikoin sopivan lenkin. Firenze on ihana taidekaupunki, mutta pää täällä sekoaa ellei välillä pääse tauolle.
julkaissut Suski Kaisla 22. marraskuu 2011 - 20:24
Olen palannut Firenzeen. Asun Arnon rannalla olevassa hotellissa ja vaellan eräänä päivänä Piazzale Michelangelolle ja sieltä San Miniato al Monteen, kirkolle, joka sijaitsee Firenzen keskustan eteläpuolella olevalla kukkulalla. San Miniato al Monte on 1000-luvulta peräisin oleva romaanista tyyliä edustava kirkko. Se rakennettiin 200-luvulla uskonsa takia mestatun pyhimyksen, San Miniaton kunniaksi. Kirkon sisällä on hämärää ja aika tuntuu pysähtyneen. Kiillottuneet kivilattiat kertovat askelista lähes tuhannen vuoden ajalta.
julkaissut Suski Kaisla 12. marraskuu 2011 - 20:59
Valitseeko kulkija reittinsä vai reitti kulkijansa? Ajatus vilahtaa mielessäni ensimmäisen kerran päivän aikana aamusta, kun seison toscanalaisen hunajantuottajan kellarissa ja valitsen hunajapurkkien merestä itselleni mieluisia. Päädyin tilanteeseen uteliaisuuttani ja kielitaidottomuuttani. Tien varressa oli kyltti, josta ymmärsin että jotain maatilatuotteita myydään ja kun yritin kysyä asiasta, ymmärrettiin se niin, että hunajan ostossa ollaan.
Siena, punainen kaupunki keskiajalta. Rakennettu seitsemälle kukkulalle, joita kivetyt kadut kaartavat ristiin, rastiin. Kävelen erästä näistä kapeista kujista. Ketään ei näy missään. Hento tuulenvire kantaa mukanaan kahvin tuoksun. Seuraan sitä ja löydän pienen kahvilan. Ihana tekosyy istahtaa hetkeksi. Caffé latte, per favore.