Käyttäjän jariarkko blogi

share

Espanja ei tule hiihtokohteena ihan ensimmäisenä mieleen. Ja saa olla aika kova jätkä, että uskaltaa pukeutua hiihtovaatteisiin Barcelonan koneessa (minä en tosin ollut). En ollut aiemmin käynyt Espanjassa, joten se oli pakko ottaa tämän vuoden ohjelmaan. Kohteemme oli La Molina, hiihtokeskus parin tunnin ajomatkan päässä Barcelonasta ja mukavasti matkan varrella kohti Andorraa eli matkamme toista kohdetta. Meillä oli kuitenkin aikaa vain kaksi ja puoli vuorokautta. Saavuimme La Molinaan tuntia ennen hissien sulkemisaikaa, koska arvelimme, että se riittäisi tämän pienehkön keskuksen katsastamiseksi. Mutta lipputoimisto kieltäytyi myymästä meille hissilippuja! Toimisto oli auki, henkilökunta oli tiskeillään, mutta ei, lippuja ei voinut enää myydä. Meillä jäi epäselväksi oliko kyseessä huoli asiakkaan lyhyeksi jäävästä hiihtopäivästä vai paikallinen "Mañana" (huomenna) asenne. Mutta ei hätää. Onneksi kaverini Zach oli mukana, ja minuutin päästä hän oli puhunut pari paikallista hiihtäjää antamaan meillä päivälippunsa. Nousimme hissiin...

share

Riksgränsen, legendaarinen hiihtokeskus Ruotsin pohjoisrajalla. Kavereiden loputtomien tarinoiden lähde, mutta en jostain syystä ollut koskaan päässyt käymään täällä. Paitsi nyt. Ja legendat ovat totta, paikka on uskomattoman hieno ja täynnä toinen toistaan mielenkiintoisempia mahdollisuuksia. Aloitetaan nyt vaikka siitä, että olemme täällä juhannuksena, aurinko paistaa, on keskiyö, ja laskemme avoinna olevassa hiihtokeskuksessa.

share

Noloa. Näin ei ole käynyt koskaan aiemmin. Oikeasti! En löytänyt laskettavaa matkaltani. Matka Venetsiaan oli toki hankala tapaus. Siellä on tietysti kuuma näin kesällä. Töiden ja muiden matkojen vuoksi reissulla ei ollut kovin montaa tuntia ylimääräistä aikaa. Joten en ehtisi pohjois-Italian kesähiihtopaikkoihin. Ja ne kaksi päivää, jotka vietin Venetsiassa olivat aamusta iltaan täynnä kokouksia. Mutta silti. Viimeisenä iltana kahdeksan jälkeen minulla olisi muutama tunti vapaata. Parin tunnin autolla ajon jälkeen päätin kuitenkin luovuttaa, ja reissun ainoaksi tulokseksi jäi "after-ski" hotellin baarissa. Yksin, vain minisukset seuranani. Surkeaa. Suunnitelma oli kuitenkin mielestäni hyvä. Viime viikolla kävin laskemassa Matinkylän jäähallin lumikasassa. Suunnitelmani oli löytää Venetsian läheltä vastaava jäähalli, kerätä kasa lunta roskasäkkiin, ja ajaa Venetsian Piazzale Romalle aamuyöstä. Tuohon aikaan olisin voinut pysäköidä autoni bussiasemalle, kaataa säkillisen lunta viereiselle sillalla, ja hiihtää siltaa pitkin alas. Mutta yritys epäonnistui, koska en löytänyt jäähallia. WTF? Eikö Venetsiassa muka ole kesällä auki olevia jäähalleja? Tästä ei voi kuin vetää sen johtopäätöksen, että Matinkylä on parempi turistikohde kuin Venetsia. Ainakin jos välittää lumesta ja jäästä. Ja ketä jaksaa mitkään kanaalit kiinnostaa?

share

Sunnuntai, 10 astetta, vesisade, keskikesä. Mitä tekisin? Menen tietenkin jääkiipeilemään Espooseen.

share

Kesän ensimmäinen hiihtokokemukseni tuli eilen Matinkylästä, Espoosta. Paikka tunnetaan ehkä paremmin kauppakeskus Isosta Omenasta tai korkeista kerrostaloista kuin laskettelumahdollisuuksistaan. Matinkylässä sijaitsee kuitenkin myös vähemmän tunnettu, mutta vaarallinen vuori, M2. Tuon vuoren jyrkät rinteet hohtavat valkoisena myös keskellä kesää. M2 vuoren huippu kohoaa peräti kahden jalan korkeuteen ympäröivän tasangon yläpuolelle. Harva laskija tai edes kiipeilijä on uskaltanut yrittää vuoren valloitusta. No, todellisuudessa kaikki luonnonlumi oli jo kaikonnut niin Matinkylästä kuin muualtakin. Matinkylässä on kuitenkin jäähalli. Olin etsinyt kesällä auki olevaa jäähallia, ja Matinkylän harjoitusjäähalli oli edelleen auki. Jään hoitotoimenpiteet tuottavat sivutuotteenaan lunta, joka halleista yleensä kipataan johonkin takapihalle. Niin nytkin: hallin pohjoisseinän takaa löytyi lumikasa, vaikka lämpöä oli +25 ja aurinko paistoi! Oli siis aika ottaa minisukset käyttöön ja vallata tämä "M2" kasa! Olisin toki ottanut mieluiten oikeat sukset, mutta näin pienellä lumikasalla minisukset ovat ehkä sopivammat. Minisuksien ongelma on se, että tasapainon pitäminen on todella vaikeaa, ainakin minulle. Mutta minisukset helpottivat tässä tapauksessa rinteeseen pääsyä. Olimme nimittäin liikenteessä polkupyörillä, ja minisuksia on helpompi kuljettaa pyörällä. Vaikka itse laskeminen ei tällä kertaa paljoa kuntoa kohottanut, niin parinkymmenen kilometrin pyörälenkki Matinkylään teki hyvää.

share

Toukokuun 20. päivä ja Kauniaisissa voi edelleen hiihtää! Granin hiihtokeskus on aarre. En enää muista, kuinka monta kertaa olen kirjoittanut kauden viimeisestä laskusta täällä. Pelkästään tänä vuonna! Mutta mäessä on vieläkin lunta. Lunta on tosin vain pieni pläntti. Juuri sopivasti päästäksemme kokeilemaan minisuksia. Ostin viime viikon Bolivian matkalle minisukset siltä varalta, että oikeat sukseni hukkuisivat lentoyhtiöltä. Niin ei kuitenkaan käynyt, ja minisuksia ei siis tarvittu. Mutta jotenkin niitä olisi päästävä kokeilemaan, varsinkin kun pienenä en koskaan tullut niillä hiihtäneeksi. Täytyy sanoa, että niillä on paljon vaikeampi hiihtää kuin olisin kuvitellut. Jos olisin oikeasti tarvinnut varasuksiani Boliviassa - yli viiden kilometrin korkeudessa jyrkällä jääseinällä - huonosti siinä olisi käynyt. Pienen kokeilun jälkeen aloimme kuitenkin oppia, kuinka näillä suksilla hiihdetään. Mutta se ei silti ollut helppoa. Olen varmaan jumiutunut alppisuksien hiihtotyyliin, ja on vaikea oppia mitään uutta. Suksia oli joka tapauksessa erittäin hauska kokeilla. Ja rinteessä oli tänään hyvin lämmintä, yli 20 astetta. Lisäksi lapset löysivät sulaneen lumen alta kaikenlaista mielenkiintoista. Esimerkiksi kolmisenkymmentä golf-palloa. Tämä kerta voi nyt todellakin olla se kauden viimeinen lasku täällä. Olisi hauska päästä hiihtämään vielä kesäkuussa, mutta kymmenen päivää tuntuu liian pitkältä ajalta jäljellä oleville ohuille lumisille kohdille.

share

Kokousviikko täällä Washington DC:ssä alkaa olla lopuillaan. Ensi viikolla työt jatkuvat Kaliforniassa. Mutta tärkeimmät asiat ensin, välissä on nimittäin viikonloppu! Mikä olisikaan hauskempaa kuin lentää 16 000 kilometriä Boliviaan? En tosin tiedä, millaiseen seikkailuun matka vie. Jo pelkkä lentokenttä Bolivian isoimman kaupungin, La Pazin, vieressä on 4061 metrin korkeudessa. Paluulennolla täytyy välittömästi tehdä välilasku tankkausta varten, koska kone ei pysty nousemaan kentältä raskaalla polttoainekuormalla. Ja mielenkiintoiset paikat Boliviassa ovat vielä paljon korkeammalla. Bolivian ainoa virallinen laskettelukeskus, Chacaltaya, sulkeutui lopullisesti muutama vuosi sitten. Ilmaston lämpeneminen lienee tosiseikka, jos jäätiköt 5400 metrin korkeudessa sulavat. En tiedä pystynkö liikkumaan korkeassa ilmanalassa ilman useamman päivän totuttelua. En tieda saapuuko oppaani paikalle. Enkä tiedä saapuvatko matkatavarat perille. Niiden hukkuminen on itse asiassa varsin todennäköistä lyhyen vaihdon vuoksi. Ja kaiken kukkuraksi en tiedä pääsenkö maahan, koska Bolivian rokotusvaatimuksista löytyy varsin ristiriitaista tietoa. Lienee todennäköistä, että makaan viikonlopun päänsäryssä hotellihuoneessani. Lumelle asti pääseminen olisi jo iso voitto, mutta en halua toivoa liikaa. Paikka on vain liian korkealla, ja viikonloppu on liian lyhyt aika totutteluun. No, Bolivia on kuitenkin mielenkiintoinen maa, ja näköalat La Pazissa uskomattoman hienot. Matkatavaroiden suhteen keksin ottaa mukaan varasukset. Sukset, jotka mahtuvat käsimatkavaraani: minisukset! Jos oikeat sukseni eivät saavu perille, voin ottaa minisukset mukaan. Vaikka sukset onkin tarkoitettu lapsille, ehkä niillä voi kuitenkin hiihtää sen verran, että voin sanoa hiihtäneeni Boliviassa.

share

Kiinnitetään sukset reppuun, vuokrataan fillari vajaalla parilla eurolla, hypätään sen selkään ja ajetaan rautatieasemalle. Ranskalaisen tekniikan ihmeellä TGV-junalla sitten 316 km/h lähimpään sisälaskettelukeskukseen. Helppoa, eikö? Eikä keskus ollut mikä tahansa keskus. Vaan Snowhall, Ranskan ja Amnevillen ylpeys, maailman isoin, lähes 600 metrinen halli. (Sattumalta tuo on myös ehkä yksi maailman loivimmista rinteistä. Mutta kuka näitä nyt mittailisi.) Mäessä oli kuitenkin hauskaa, ja tuli nyt edes vähän urheiltua. Ja jälleen yksi viikonloppu keski-Euroopassa hiihtämässä. Paluumatka Pariisiin ei kuitenkaan sujunut kommelluksitta. Eikä Pariisin metroa voi suositella suksien kanssa.

share

Etsin epätoivoissani edes pientä lumiplänttiä. Olen Oulussa, 600 kilometriä pohjoiseen kotoa. Mutta täällä on lunta vähemmän kuin kotimäessä. On silti pakko yrittää löytää hiihdettävää. Raahasin sentään sukseni mukaan tällekin reissulle. Viimeisen parin vuoden aikana en ole ollut työmatkalla kuin muutaman kerran ilman suksia. Ja matkustan sentään lähes joka viikko. Onnistuin kuin onnistuinkin löytämään hieman lunta. Vierailin samalla kahdessa Suomen pienimmässä hiihtokeskuksessa, Köykkyrissä ja jo kymmenen vuotta sitten suljetussa Heinäpäässä. Ja törmäsin Mörköön! Tästä blogista löytyy tekstin ja kuvien lisäksi myös video osoitteessa http://youtu.be/3w18Uvg71ho.

share

Joillekin se on kesämökin laittaminen, toisille moottoripyörä, puutarha tai musiikin harrastaminen. Meistä useimmilla on jokin asia, jota tehdään täysillä. Siihen uhrataan enemmän aikaa tai rahaa kuin muu elämä ehkä sallisi. Se on se aihe, josta voisi keskustella loputtomasti, projekti jota rakennetaan joka ilta autotallissa. Minulle se juttu on laskettelu. Ja projektini on käydä suksilla kaikkialla, missä maailmassa on lunta. Ja vähän muuallakin. Tähän mennessä kuudella eri mantereella ja kymmenissä eri maissa. Välillä yritän epätoivoisesti löytää suomalaisesta kaupunkimaisemasta edes pientä lumiplänttiä, joskus taas olen isoilla vuorilla. Tämä artikkeli on blogini suomenkielisen version ensimmäinen kirjoitus.

Sivut