Käyttäjän jariarkko blogi

share

Toukokuun 20. päivä ja Kauniaisissa voi edelleen hiihtää! Granin hiihtokeskus on aarre. En enää muista, kuinka monta kertaa olen kirjoittanut kauden viimeisestä laskusta täällä. Pelkästään tänä vuonna! Mutta mäessä on vieläkin lunta. Lunta on tosin vain pieni pläntti. Juuri sopivasti päästäksemme kokeilemaan minisuksia. Ostin viime viikon Bolivian matkalle minisukset siltä varalta, että oikeat sukseni hukkuisivat lentoyhtiöltä. Niin ei kuitenkaan käynyt, ja minisuksia ei siis tarvittu. Mutta jotenkin niitä olisi päästävä kokeilemaan, varsinkin kun pienenä en koskaan tullut niillä hiihtäneeksi. Täytyy sanoa, että niillä on paljon vaikeampi hiihtää kuin olisin kuvitellut. Jos olisin oikeasti tarvinnut varasuksiani Boliviassa - yli viiden kilometrin korkeudessa jyrkällä jääseinällä - huonosti siinä olisi käynyt. Pienen kokeilun jälkeen aloimme kuitenkin oppia, kuinka näillä suksilla hiihdetään. Mutta se ei silti ollut helppoa. Olen varmaan jumiutunut alppisuksien hiihtotyyliin, ja on vaikea oppia mitään uutta. Suksia oli joka tapauksessa erittäin hauska kokeilla. Ja rinteessä oli tänään hyvin lämmintä, yli 20 astetta. Lisäksi lapset löysivät sulaneen lumen alta kaikenlaista mielenkiintoista. Esimerkiksi kolmisenkymmentä golf-palloa. Tämä kerta voi nyt todellakin olla se kauden viimeinen lasku täällä. Olisi hauska päästä hiihtämään vielä kesäkuussa, mutta kymmenen päivää tuntuu liian pitkältä ajalta jäljellä oleville ohuille lumisille kohdille.

share

Kokousviikko täällä Washington DC:ssä alkaa olla lopuillaan. Ensi viikolla työt jatkuvat Kaliforniassa. Mutta tärkeimmät asiat ensin, välissä on nimittäin viikonloppu! Mikä olisikaan hauskempaa kuin lentää 16 000 kilometriä Boliviaan? En tosin tiedä, millaiseen seikkailuun matka vie. Jo pelkkä lentokenttä Bolivian isoimman kaupungin, La Pazin, vieressä on 4061 metrin korkeudessa. Paluulennolla täytyy välittömästi tehdä välilasku tankkausta varten, koska kone ei pysty nousemaan kentältä raskaalla polttoainekuormalla. Ja mielenkiintoiset paikat Boliviassa ovat vielä paljon korkeammalla. Bolivian ainoa virallinen laskettelukeskus, Chacaltaya, sulkeutui lopullisesti muutama vuosi sitten. Ilmaston lämpeneminen lienee tosiseikka, jos jäätiköt 5400 metrin korkeudessa sulavat. En tiedä pystynkö liikkumaan korkeassa ilmanalassa ilman useamman päivän totuttelua. En tieda saapuuko oppaani paikalle. Enkä tiedä saapuvatko matkatavarat perille. Niiden hukkuminen on itse asiassa varsin todennäköistä lyhyen vaihdon vuoksi. Ja kaiken kukkuraksi en tiedä pääsenkö maahan, koska Bolivian rokotusvaatimuksista löytyy varsin ristiriitaista tietoa. Lienee todennäköistä, että makaan viikonlopun päänsäryssä hotellihuoneessani. Lumelle asti pääseminen olisi jo iso voitto, mutta en halua toivoa liikaa. Paikka on vain liian korkealla, ja viikonloppu on liian lyhyt aika totutteluun. No, Bolivia on kuitenkin mielenkiintoinen maa, ja näköalat La Pazissa uskomattoman hienot. Matkatavaroiden suhteen keksin ottaa mukaan varasukset. Sukset, jotka mahtuvat käsimatkavaraani: minisukset! Jos oikeat sukseni eivät saavu perille, voin ottaa minisukset mukaan. Vaikka sukset onkin tarkoitettu lapsille, ehkä niillä voi kuitenkin hiihtää sen verran, että voin sanoa hiihtäneeni Boliviassa.

share

Kiinnitetään sukset reppuun, vuokrataan fillari vajaalla parilla eurolla, hypätään sen selkään ja ajetaan rautatieasemalle. Ranskalaisen tekniikan ihmeellä TGV-junalla sitten 316 km/h lähimpään sisälaskettelukeskukseen. Helppoa, eikö? Eikä keskus ollut mikä tahansa keskus. Vaan Snowhall, Ranskan ja Amnevillen ylpeys, maailman isoin, lähes 600 metrinen halli. (Sattumalta tuo on myös ehkä yksi maailman loivimmista rinteistä. Mutta kuka näitä nyt mittailisi.) Mäessä oli kuitenkin hauskaa, ja tuli nyt edes vähän urheiltua. Ja jälleen yksi viikonloppu keski-Euroopassa hiihtämässä. Paluumatka Pariisiin ei kuitenkaan sujunut kommelluksitta. Eikä Pariisin metroa voi suositella suksien kanssa.

share

Etsin epätoivoissani edes pientä lumiplänttiä. Olen Oulussa, 600 kilometriä pohjoiseen kotoa. Mutta täällä on lunta vähemmän kuin kotimäessä. On silti pakko yrittää löytää hiihdettävää. Raahasin sentään sukseni mukaan tällekin reissulle. Viimeisen parin vuoden aikana en ole ollut työmatkalla kuin muutaman kerran ilman suksia. Ja matkustan sentään lähes joka viikko. Onnistuin kuin onnistuinkin löytämään hieman lunta. Vierailin samalla kahdessa Suomen pienimmässä hiihtokeskuksessa, Köykkyrissä ja jo kymmenen vuotta sitten suljetussa Heinäpäässä. Ja törmäsin Mörköön! Tästä blogista löytyy tekstin ja kuvien lisäksi myös video osoitteessa http://youtu.be/3w18Uvg71ho.

share

Joillekin se on kesämökin laittaminen, toisille moottoripyörä, puutarha tai musiikin harrastaminen. Meistä useimmilla on jokin asia, jota tehdään täysillä. Siihen uhrataan enemmän aikaa tai rahaa kuin muu elämä ehkä sallisi. Se on se aihe, josta voisi keskustella loputtomasti, projekti jota rakennetaan joka ilta autotallissa. Minulle se juttu on laskettelu. Ja projektini on käydä suksilla kaikkialla, missä maailmassa on lunta. Ja vähän muuallakin. Tähän mennessä kuudella eri mantereella ja kymmenissä eri maissa. Välillä yritän epätoivoisesti löytää suomalaisesta kaupunkimaisemasta edes pientä lumiplänttiä, joskus taas olen isoilla vuorilla. Tämä artikkeli on blogini suomenkielisen version ensimmäinen kirjoitus.

Sivut