Taas pakkasimme auton ja lastasimme itsemme Tallinnan laivalle ja sieltä matka jatkui kohti Tartossa järjestettävää Rattamaratonia. Menomatkalla kävimme poimimassa kilpailunumerot Tartussa sijaitsevasta ostoskeskuksesta. Samalla pääsi shoppailemaan vähän edullista pyöräilygearia. Ajoimme starttipaikalle Otepäähän jo perjantaina, jotta meillä olisi koko päivä lauantaina aikaa tutustua alueeseen sekä laittaa kaiken valmiiksi sunnuntain starttia varten.
Majoituksemme sijaitsi Otepään laitamilla ja siitä pääsi kätevästi suoraan Apteekkarinmäelle, joka on täynnä upeita polkuja pyöräilyyn. Lauantaiaamu oli ihanan raikas ja valonsäteet pilkistelivät upeasti metsään. Olipa ihana olla ulkona! Seuraavaksi suuntasimme Rattamaratonin starttipaikalle ja ajoimme muutaman kilsan kisareittiä. Olin mukana kisassa myös viime vuonna niin muistin ensimmäiset kilsat melkoisen hyvin mutta oli hyvä päästä arvioimaan miten mutaista on. Viime vuoteen verrattuna ehkä hieman oli kosteampaa mutta ei onneksi ihan velliä. Pistin parhaat ajolinjat mieleeni.
En voinut uskoa, että tässäkö tämä nyt oli. Pitääkö nyt luovuttaa? Kävely sattui reiteeni ja en uskaltanut katsoa miltä se näytti pyöräilyhousujen alla. Kyynärpää oli auki mutta haava oli onneksi irtohihan alla. Hengitys oli vielä vähän tahmeaa mutta pahinta oli ehkä se pieni tärinä mikä aiheutui varmaankin pelästymisestä. Taluttelin pyörää jonkun matkaa ja pysähdyin taas syödäkseni jotain. Saatuani vähän energiaa olo parani ja päätin jatkaa matkaa ajaen ainakin seuraavalle EA-pisteelle.
Pyöräilin melkoisen varovasti tästä eteenpäin. En halunnut ottaa mitään riskejä. Porukkaa ajoi ohi mutta en välittänyt. Aika pian metsässä oli pari EA-henkilöä ja pysähdyin kysäisemään heiltä miltä silmäkulmani näyttää. He sanoivat, että ei se näytä pahalta mutta he voivat putsata sen. Sanoin, että ei tarvitse ja jatkoin matkaa.
Olin jo ajanut jonkin matkaa kun huomasin, että ohjaustanko on vinossa joku 5-10 astetta. Seuraavalla huoltopisteellä oli Hawaii Expressin pyörähuolto ja he suoristivat tangon samalla kuin vedin naamaani suolakurkkuja ja herkkugeeliä. Matka jatkui.
Reisi ei tuntunut kovin pahalta mutta muuten tuntui siltä, että olisin ajanut jossain unessa. Nyt jälkeenpäin kun miettii, niin olisi ehkä pitänyt keskeyttää. Eihän sitä adrenaliiniltään välttämättä huomaa jos on joku vähän isompikin vamma. Kaatumisen jälkeen matkaa maaliin oli vielä kuitenkin yli 40 kilometriä. Matka tuntui todella pitkältä ja en jaksanut yhtään tsempata, halusin vaan päästä maaliin.
Viimeisen kymmenen kilometrin aikana odotin vain aina seuraavaa kilometrikylttiä. 40 kilometrin kisan pyöräilijöitä ohittelevat minua hurja vauhti päällä ja pelkäsin, että jotain kävisi uudestaan. Puuskutin ja yritin pitää itseni skarppina. Vihdoin edessä oli maalisuora. Loppukiri jäi tekemättä. Kun maalissa näin mieheni, purskahdin itkuun. Harmitti ihan pirusti. Olin myös pelästynyt aika tavalla ja nyt se vasta pääsi purkautumaan.
Ei voi muuta sanoa kuin, että olisi voinut käydä paljon pahemmin. Tapahtuma on upeasti järkätty ja matkan varrella on paljon huoltopisteitä, pyörähuoltoa, EA-henkilökuntaa sekä todella selkeät opasteet. Logistiikka toimi myös loistavasti ennen ja jälkeen kisan ottaen huomioon, että lähtö ja maali on eri paikoissa. Reitti on hieno ja vaihteleva vaikka paljon tieosuuksia onkin. Haasteellisen siitä tekee suuri osanottajien määrä. Porukasta löytyy parempaa ajajaa ja sitten sellaisia jotka ei näköjään tiedä, että äkillisiä kaistanvaihtoja ei voi tehdä. Mielestäni se tyyppi, joka minut kaatoi näki mitä tapahtui mutta jotenkin toivon, että ei nähnyt koska tuollainen välinpitämättömyys suututtaa aika tavalla. Olisin myös voinut tulla sen alamäen rauhallisempaa vauhtia, jotta olisi ollut vähän enemmän reaktioaikaa.
Olin maalissa ajassa 4.37.26 eli vajaa puoli tuntia hitaammin kuin viime vuonna. En ole varma haluanko mukaan ensi vuonna sillä tämä maailman kolmanneksi suurin maastopyöräilytapahtuma tuskin pienenee ensi vuodeksi. Ehkä lähden mielummin mukaan jonnekin missä on enemmän tilaa ajaa.
Kävin eilen lääkärissä ja minulta otettiin kylkiluista röntgenit sillä tuntuu, siltä että niissä voisi olla murtuma. Haavat ovat pintanaarmuja ja reiden sivussa oleva vamma on vain iso ruhje. Kypärän sisus on otsan kohdalta halki ja tässä kohtaa otsassakin on pieni kuhmu. En halua tietää, mitä olisi käynyt ilman kypärää.
Tutkin Ambitin antamaa dataa vähän ja muutama mielenkiintoinen pointti:
- Minulla oli kaatuessa vauhtia 29km/h
- Sykkeet tippuivat puolessa minuutissa 154:stä 103:een
- Alkumatkan keskisykkeet olivat 154 ja kaatumisen jälkeen 142
- Nousumetrejä reitillä oli 897 eli aika paljon virolaisessa maastossa
Omalta kohdalta jää nyt ensi viikonlopun multisport-kilpailu väliin sekä myöskin pidettävä taukoa treenaamisesta joitakin viikkoja riippuen siitä mitä röntgenistä selviää. Ilokseni voin sentään huomata, että reisissä ei tuntunut ollenkaan kisan jälkeen eli kai se loppuosa oli sitten hyvää palauttelua lihaksille.
Kokonaisuutena kyllä suosittelen vaikka oma suoritus ei mennytkään ihan putkeen. Siellä saa olla vaan skarppina ja kannattaa vähän ainakin treenaa porukassa ajamista ennen kuin sinne lähtee. Pyörä kannattaa olla myöskin luotettava ja huollettu.
Hienosti tsemppasit maaliin saakka loukkaantumisesta huolimatta.
Osallistuttiin miehen kanssa tuohon lyhyempään 40 km sarjaan ja itsekin vedin yhdessä pehmeä hiekka -alamäessä tangon yli puskaan. Onneksi selvisin pelkällä säikähdyksellä. Kiinnitin myös huomiota siihen, että porukka aivan estoitta tuli eteen suoraan ajolinjalle, ei selkeästi ollut kokemusta ryhmässä ajamisesta. Vaaratilanteita oli paljon, ja näin myös ne kaksi ambulanssia :(
Mutta hieno tapahtuma oli ja huolto pelasi, ensimmäistä kertaa olin itse mukana. Katsoin tuloksista, että ei meitä suomalaisia paikan päällä ollut montaa. Teidän sarjassa taisi olla kaksi suomalaista naista ja meidän sarjassa muistaakseni neljä.
Rattamaraton on tavallaan yksi esikuvista myös Tour de Helsingille kertoi TdH:n Tuomas Pernu aikaisemmin Relaan artikkelissa. Kiitos tapahtumaraporteista! Auttavat aina myös suomalaisia tapahtumajärjestäjiä kehittämään omia tapahtumiaan.
---------------------------------------
Elämä on ulkona. Relaa netissä.
---------------------------------------
PiaVil, onneksi et loukannut! Kyllä siellä oli enemmänkin suomalaisia mukana. Meidän porukassa oli kolme mutta tavattiin lauantaina n. 5 hengen porukka Vantaalta, jotka olivat olleet mukana monesti aikaisemminkin. Tänä vuonna näki kyllä enemmän kaatumisia kuin viime vuonna, varmaan heti vaikuttaa kun joitakin satoja osallistujia enemmän!
“Happy are those who see beautiful things in ordinary places, while others see nothing.”
http://www.relaa.com/blogi/neito-pihalla-anne-dahlgren