1 viestiä / 0 new
Uusin kirjoitus
Sarekretkeilijä
Näkyvyys huipuilta pilvettömillä keleillä

Katsoin säätiedotuksesta, että sää olisi kirkas neljä päivää ja kaksi päivää täysin pilvetön. Voi, jospa olisin tiennyt kirkkaita kelejä tulevan runsaasti ja niiden päättyvän vasta huomisen jälkeen (5.8.). No nyt syöksyin heti tultuani seuraavana päivän takaisin ja puolen päivän ajon jälkeen Arvidsjauriin, josta sitten seuraavana päivänä eli torstaina 25.7. suoraan maastoon. Teltan pysttin puolen päivän vaelluksen jälkeen lähelle Bajit-Sorjusjärven päätä. Seuraavana päivänä menin Stadakin rannalle ja lähdin klo 17.30 kohto Ruotsin Suljitelmaa. Olin päässyt kyllä Suomen hellettä karkuun, mutta sää alkoi kirkastua jo perjantaina tai oikeastaan oli aivan kirkas jo koko päivän, vaikka piti vasta illaksi kirkastua. Ilma oli myös selvästi lämmennyt, vaikka kovin kuumuus oli vielä tulossa. Lauantai olisi myös aivan tuuleton ja tosi lämmin.

Illalla pääsin reilussa kolmessa tunnissa Dag Hammarskjöldin reittiä (muistaakseni hän nousi myös täältä) eli Stadakilta muutama kilometri loivaa nousua etelään ja sieltä loivinta rinnettä Stuorrajiegnan ja nimettömän jäätikön väliin ja sieltä  huipulle. Huomasin näkyvyyden melko huonoksi etenkin Ruotsin ja Svartisenin suuntaan. Aurinko teki jälkimmäisen vieläkin puuroisemmaksi, vaikka aivan auringon suunnassa oli melko kirkas näkyvyys. Näin terävästi koko vuonon Saltstraumenin suuntaan ja huiput Blåmannsisenin ylitse ja sieltä oikealle / itään suunnilleen Guovddelikselle asti, minkä jälkeen näkyvyys heikkeni nopeasti. Sarek erottui, mutta Akka jo aika kähäräisenä. Etelässä näkyi usvaisesti Tarrekaise ja Staika, Gusstaria myös, mutta heikosti. Hämärästi vain Björntoppenille ja Tausafjelletille. Myös Örfjellet jo hieman vaikeasti eli näkyvyys alkoi olla jo Sarekia huonompi. Svartisenin suunnalta erottui vain hämärästi ääriviivat huipuista. Näin kyllä, että Suliskongenilta Örfjelletille oli vuoria, mutta aivan hämärästi ääriviivoja. Myös Savllojen ja Tausan välissä ja siitä Örfjelletille, joka näkyi tänne mahtavan korkeana, omissa korkeuksissaan. Etelässä siis oli outo hämäryys myös vahvana, ilmeisesti ennnätyshelteen vuoksi(?). Alhaalla ilmassa oli kuin olisi ollut jotain saastetta. Näkyvyyttä oli siis huonoimmillaan alle 60 km.

Ajattelin, että yöllä on epämääräisempää katsoa kauas, vaikka olisi kannattanut jäädä auringonlaskuun saakka, sillä alarinteessä huomasin ainakin tunturien ääriviivojen näkyvän yöllä terävämpinä Akalta pohjoiseen tai ainakin auringon laskun jälkeen. Seuraavana päivänä näkisin enemmän. Kuumimpana päivänä eli lauantaina nousin innokkaasti ylös ja pääsin ylös n. klo 14 Suomen aikaa. Pettymys oli valtava. Yritin odotella näkyvyyttä kolme tuntia, mutta se ei paantunut. Näkyvyys oli yötä huonompi, sillä ensin Atlantin vuonosta ei nähnyt mitään, parhaimmillaan ensimmäistä laheta alusta. Aurinko oli kauempana Svartisenin suunnan huipuista, mutta vain lähimmistä saattoi erottaa jotain lumia sivuilta hetken, eivätkä ne ole lähelläkään Svartiseniä. Taas näkyi vain epämääräisesti vuoria, aivan hämäränä mössönä. Näkyvyys Sarekia kauemmas ei onnistunut. Etelä oli yhtä toivoton kuin aiemmin. Edes Gasskatshokkan yläosan terävää evähuippua ei tahtinut erottaa ilmasta. Huiput Blåmanssisenin yli eivät enisn näkyneet lainkaan, mutta aivan hämärästi viiden aikaan. Piana urinko estäisi niiden kuvaamisen. Kaukaiset huiput siitä oikealle (melko terävät) eivät erottuneet. Rautåive melko hämärästi lopulta. Siihen suuntaan oli kuin kaikki kauemmat olisivat olleet jossakin vieoletissa pilvessä. Etelässä hieman erilaisessa usvassa/likaläikkäpilveltä vaikuttavassa kähärässä. Siitä yläspäin taivas sentään oli sininen.

Kolmatta kertaa en viitsinyt huipulle nousta. Enhän tiennyt, koska näkymät paranisivat. Oletan kuitenkin, että vileämmässä kelissä ja pienessä tuulessa ainakin olisivat olleet kirkkaammat näkymät. Totesin huiputuksen mennneen melko isolta osin pieleen. Hölmön tölmäykseltä tuntunut iltanousu muuttui kultaakin kalliimmaksi. Olinhan nähnyt kirkkaasti koko vuonon ja Pohjois-Norjan suunnan, vaikka kuvia ei saanut.

Säätiedotuksista kannattaa kai katsella jotain muuta, kuin pilvettömyyttä, vaikka se onkin tärkeää onnistuneiden huiputusten suhteen. Usein on ollut ennenkin kähäräistä keliä ja näkyvyys aavistuksen heikompi kuin täydellinen. Tämä kokemus oli kuitenkin jotain aivan käsittämätöntä. Sitä ihmeellisempää, kun muistan vuonna 2006 huiputtaneeni Axel Hambergin huipun aivan tuulettomassa säässä ja mielettömän kuumalta tuntuneessa hellekaudessa heinäkuun ja elokuun vaihteessa. Silloin näin selkeästi yhden Norjan rannikon vuoren, tosin vaaleanpunaisena (EDIT: Muistaakseni se punbaisuuskin johtui aurinkolaseistani, joka värjäsi kaukaisia pilviä punaiseksi myös aina auringossa). En muista näkyvyydessä ongelmia, vaan huippuja oli joka suuntaan ja ne erottuivat kauempaakin. Parempi näkyvyys joka tapauksessa, kuin nyt.

Tiistaina 30.7. nousin Tsähkokin huipulle ja ilma oli aivan erilainen. Näkyvyys oli huipputerävää ja näin selkeästi reilusti yli sadan kilometrin päähän. Svartisenin ja siitä pohjoiseen suunnan vuoret näkyivät erittäin selkeästi. Näkyvyys oli erittäin hyvä joka suuntaan. Ilma oli melko viileä ja auringon paitaessa pieni ja viileä tuuli henkäili. Tosin kahdesta vastakkaisesta suunnasta vuorotellen.

Kysymys kuuluu, mikä tällaiseen on syynä? Riittääkö varotoimeksi, ettei huiputtele kovimmalla helteellä. Vai onko ilmassa jotain muuta tarkasteltavaa kuin lämpö ja ehkä tuulet?

cob

Syytä en tiedä, mutta ihmettelin tasan samaa ilmiötä Sarekissa. Viikonloppuna (28.7) ja sitä seuraavana muutamana päivänä ilmassa leijui ihan kuin savusumu, muutamankin kerran otin aurinkolasit päästä ja tarkistin ettei niissä ole paksu likakerros.

Vielä kun keskiviikkona 30.7 nousin Låddebaktille, ihmettelin Rapadalenin mittaan katsoessa tuota samaa usvaa, ja nyt kun varmistan kuvista niin kyllä, kaukaiset huiput näyttävät samalla tapaa hötön sisällä olevilta kuin trooppisilta alueilta otetuissa vuoristokuvissa. Tuolloin ei ollut enää mitenkään lämmin tai kostea keli, se oli mennyt ohi jo maanantaina.

Tuo ei toisaalta ollut pelkkää miinusta; kun aurinko alkoi laskea, maalasivat varjojen reunat hienosti näkyviä säteitä tuohon vesihöyry(?)soppaan.

Olisiko viikonlopun kovat helteet lämmittäneet maaperän ja haihduttanut ilmaan kosteutta, joka sitten ilman viiletessä usvautui?

Sarekretkeilijä

Ilmeisesti viimeksi on Sulitelmalla (ja koko alueella) ollut kaksi viikkoa silkkaa kirkkautta tai ohutta yläpilveä joskus 2002. Eli kerran 20 vuodessa lähes ja tuli ryssittyä osaksi. No mutta ei muuta kuin uudelleen Sulitelmalle muutaman vuoden sisällä. Vielä parempi kamera mukaan. Onhan se Stadakin ylänkö todei upeaa leirialuetta.

cob

Jenkkien vuorilla tehty tutkimus kertoisi että kuivalla kelillä usva saattaa olla yksinkertaisesti pölyhiukkasta: https://www.sciencedaily.com/releases/2017/01/170106092504.htm

Sarekretkeilijä

30.7. taisi kyllä usva olla jo poistunut, sillä Tsähkokilta katsottuna näkyvyys oli erinomainen kaikkiin suuntiin. No ehkä kähärätilanne on jo erilainen Låddebaktelta itään kauas, en tiedä. Onhan Sarek siinä välissä

Alibaba

"Jenkkien vuorilla tehty tutkimus kertoisi että kuivalla kelillä usva saattaa olla yksinkertaisesti pölyhiukkasta: https://www.sciencedaily.com/releases/2017/01/170106092504.htm"

= Auer