Parhaat palat Sarekista reilun viikon vaelluksella

Miten mahduttaa järkevä ympyräreitti Sarekiin viikon päiville? Vaikka karttaa pyörittelee miten päin, päivät eivät tahdo mitenkään riittää moiseen.

Alla reittimme vuoden 2014 elokuulta. Ainoa kysymysmerkki etukäteen olivat joet, joita reitin varrella oli aika monta. Meidän onneksemme kesä 2014 oli äärimmäisen kuiva, joten selvisimme kaikista ylityksistä kahlaamalla. 

Pe 10.8. Helsinki – Oulu (autojuna)

Lähdimme perjantai-iltana Helsingistä kohti Oulua. Ennätysmäisiä helteitä oli kestänyt yli kolme viikkoa, ja ajatuskin vaelluskengistä ja pitkistä housuista tuntui absurdilta istuskellessamme puolenyön aikaan Pasilan autojuna-asemalla. Emme vielä tienneet iloita siitä, että sortsikelit jatkuisivat pitkälle Sarekiin.

La 11.8. Oulu – Suorvan pato – Ritsem fjällstation 

Ajoimme Gällivaren ja Stora Sjöfalletin kautta Suorvan padolle. Matka oli 529 kilometriä. Padolta hyppäsimme Länstrafikenin bussiin (Linje 93), joka vei meidät 40 kilometriä eteenpäin Ritsemiin. Olimme varanneet helikopterikyydin Fisklyg-nimiseltä firmalta Staloluoktaan seuraavaksi aamuksi. Yövyimme helikopteriparakin vieressä, Akkajauren rannassa.

Ritsemissä olisi ollut myös STF:n mökki- ja telttapaikka, mutta se oli helikopterikentältä vielä kilometrin verran ylämäkeen, joten pyysimme bussikuskia jättämään meidät kentän viereen. Ystävällinen lentäjä, Bastian, antoi luvan yöpyä parakin pihamaalla.

Su 12.8. Ritsem-Staloluokta-Tuottarstugor

19km, 6h

Helikopteri lähti klo 7:30. Noin 60 kilometrin matka kesti vajaan tunnin. Maisemat olivat aivan mielettömät. Ensimmäisen päivän varsinainen vaellusosuus alkoi Staloluoktasta. Maasto oli helppokulkuista ja polku vielä leveä.

Ma 13.8: Tuottarstugorna – Alkavare Kapell

15km, 5h

Polut loppuivat, ja oli kaivettava kartta esiin. Päivän reitille mahtui kolme jokea. Ensimmäinen oli heti Tuottar-mökeiltä lähtiessä, ja sen yli päästiin kuivin jaloin. Miellädno-joen yli menee paikallisten poromiesten ylläpitämä riippusilta, joka oli nähnyt parhaat päivänsä. Gáinájjågåsi-joen yli oli kahlattava.

Ti 14.8. Alkavare kapell – Guohperjåhkå (Sarekin kansallispuisto)

17km, 6h

Sitä puskan määrää! Àlkavággen laakso on lähes läpipääsemätöntä tunturipusikkoa, parhaimmillaan ihmisen mittaista. Matkanteko oli tuskaisen hidasta, eivätkä piiskava sade ja yhden tiimiläisemme vatsatauti nostaneet fiiliksiä. Laaksossa oli yksi joen ylitys, joka sujui kahlaten. Tuskainen eteneminen palkittiin laakson toisessa päässä, kun horisontissa alkoi siintää Sarekin massiivi. Ylitettyämme Guohperjåhkå-joen laitoimme teltan pystyyn. Märän päivän jälkeen oli mukava pötkötellä teltassa kuivat villasukat  jalassa.

 

Ke 15.8. Guohperjåhkå – Bierikjåhkå

17km, 5h

Reitti oli mukavaa loivaan alamäkeen jolkottelua, ja keli kirkastui. Kuljimme satelliittipuhelimen ohi, muutaman sillan yli ja jatkoimme alavirtaan pitkin Ráhpajåhkå-joen vartta, minkä jälkeen käännyimme takaisin koilliseen kohti Bierikjávrre-järveä. Ylitimme rutiininomaisesti Tjågnårisjågåsi-joen ja pidimme pienen lounastauon. Kun olimme lähteneet jälleen liikkeelle, olimme tallata lakkavarvikon päälle. Nostimme katseet ylös vaelluskengistä ja näimme lakkamättäiden jatkuvan ties kuinka pitkälle. Rinkat levisivät niille sijoilleen. Keräsimme lakkoja maanisesti ja vähintään joka toinen meni suuhun, joka toinen kippoon. Miten on mahdollista, että kukaan ei ollut löytänyt Sarekin lakkataivasta aiemmin?

Halusimme seuraavana päivänä huiputtaa Sarekin viereisen huipun, Vuoinestjåkkån, joten leiriydyimme sen juurelle hieman Bierikjávrre-järveltä koilliseen. Kiitämme erityisesti: maisemia sekä reissun kylmintä puroa, jossa kävimme vuorotellen peseytymässä. 

To 16.8: Vuoinestjåkkå (1952m)

Noin 1100m nousua, 7h

Sää oli aamusta aurinkoinen, joten päätimme lähteä yrittämään huipulle. Kuin tyhjästä ilmestyneet sadepilvet saivat meidät kuitenkin kiinni ennen kuin ehdimme ylös, joten maisemat jäivät puolimatkan jälkeen vähäisiksi. Mutta kesken ei voinut jättää, vaikka huipulta alastuleminen pitkin liukkaita kiviä oli koko vaelluksen huonoimpia ideoita. Onneksi kaikki säilyivät ehjin nahoin.

Pe 17.8: Bierikjåhkå – Suorvan pato

30km, 8h

Seuraavana päivänä arvoimme, yrittäisimmekö vielä samana päivänä takaisin padolle, jonne oli matkaa reipas päivämatka, 30 kilometriä. Sateenkaaret ilmestyivät jälleen horisonttiin jouduttamaan askelia, ja käännyttyämme Njavvetjåhkkån jälkeen lähes kohtisuoraan pohjoiseen emme olleet uskoa silmiämme: Näimme jo Suorvan padon, ja jos oikein tarkkaan kuvitteli, saattoi jopa nähdä yksinäisen auton nököttämässä sen parkkipaikalla. Matkaa padolle oli vielä yli kymmenen kilometriä, mutta ajatus Stora Sjöfalletilla odottavasta suihkusta, ravintola-ruoasta ja ennen kaikkea vessapaperista (joka oli loppu) vei meitä reipasta vauhtia alamäkeen kohti patoa.

Olimme lukeneet jostakin, että matkalla alas kohti Suorvan patoa kannattaa pysytellä mahdollisimman pitkään ylhäällä. Alempana laaksossa on pusikkoa sekä jyrkänteitä. Emme tietenkään malttaneet noudattaa ohjetta ja pian löysimme itsemme keskeltä suota, jossa kulki polkuja ristiin rastiin. Viimeisiin kilometreihin kului meiltä aikaa useampi tunti.

Muistan sen hetken, kuun pyyhkäisin viimeisen puskan tieltäni ja astuin padon rantaan poroerotusaidan vieressä. Jäljellä olevasta parista kilometristä massiivisen padon yli kyllä selvittäisiin. Kuten aina, fiilis oli yhtä aikaa iloinen ja apea. Vaellukset päättyvät aivan liian aikaisin, mutta kuitenkin niin, ettei olisi jaksanut enää kilometriäkään pidemmälle.


Lisää kuvia reitiltä löytyy täältä.

Käyttäjän miljamaaret kuva

miljamaaret