1 viestiä / 0 new
Uusin kirjoitus
Highlander
Extreme ei olekkaan extremeä

Iltasanomat sivistää: kiipeily on yhtä vaarallista kuin sauvakävely.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288655049572.html?pos=ksk-trm-uut...

Juha Viitala

Extreme-sanan käyttö pitäisi muutenkin kieltää. Mikä on extremeä nykyään? Basehyppy, freesolo ja joku kammo kurujen laskeminen.. 

ramstein

Ilmeisesti extreme ei tarkoita vaarallisuutta tai vaativuutta, vaan vain uutuutta (joka on kestänyt 0-30 vuotta).

Onko kukaan sanonut syöksylaskua tai seiväshyppyä extremeksi? Niissä riskit + vaativuus ilmeisesti täyttyvät. Toisaalta kestävyysjuoksu kilpatasolla on todella extremeä. Kuitenkin on "virallisesti" extremeä juosta 100 km hiljaa kuin 10 km todella kovaa, ja toisaalta vähemmän extremeä hiihtää 100 km hiljaa kuin laskea valmista paippia hissin vieressä.

Extremen tärkein tunnusmerkki on markkinointi*biggrin*

Korpijaakko

Extremeä on nykyään ulkona nukkuminen: Extreme sleeps. Wink

Artturi Kröger
kiravuo

Tolkkuisa määritys extremelle ei lähde siitä "mitä tehdään", vaan "miten tehdään". Esim. sisäseinäkiipeily yläköydellä ei ole extremeä, vaikka on kiipeilyä. Sukellus 100 metriin rebreatherilla on extremeä (viittaan Norjan turmaan, jossa oltiin laitteiston suorituskyvyn rajoilla). Entä onko kiipeäminen Everestille extremeä. Kuolemantodennäköisyys on korkea, mutta opasfirma tallaa reitin valmiiksi. K2 lienee extremeä, vai onko extremen vaatimus vaarallisuus vai uutuus? Onko "juoksemme sokkona moottoritien ylitse" extremeä vai vain tyhmää? Tai venäläinen ruletti?

Keskustelun pohjaksi esitän määritelmän: "Extreme on puuhastelua tunnettujen turvallisten rajojen tuntemattomalla puolella." Jonkin homman määrittelemiseen extremeksi ei riitä vain kuoleman todennäköisyys, vaan vaaditaan myös tietty tuntemattoman kohtaaminen.

kiravuo

Kaitsu

On kyl vitun hienoa mainostaa omia tekemisiään, mutta sitä vartenhan tällaiset sivustot, blokit, fasepuukit sun muut on olemassa, Mie oon koittanu lähestyä tätä extreme-kaupallistamista kolumneissa seuramme muutamissa julkaisuissa: http://www.kohinaa.com/?page_id=180

Markku Jussila

Mun mielestä extremellä edelleen viitataan lajeista puhuttaessa "vauhtiin". Aika vähän extreme-leimaa yleisesti kantavia lajeja, joissa edettäisiin suhteellisen rauhallista tai hidasta vauhtia.

Noin siis lajeista puhuttaessa varsinkin jos puhutaan yleisesti ihmisille eikä vain tiettyjen lajien aktiiviharrastajille. Eli extreme tarttuu lajina helpommin vaikka tavalliseen syöksylaskuun ja slopestyleen kuin vaativiin pitkien matkojen randonousuihin vaativilla vuorilla. Ja samasta syystä extreme-leima uppoaa helposti jopa erilaisiin moottoriharrastuksiinkin (esim. motocross).

Ja jos se kova vauhti ja vauhdinhallinnan merkitys suorituksessa puuttuu niin peruskansa vaatii tilalle selvää vaaraa.

Mun mielestä extreme on hieno termi silloin kun sitä ei käytetä vääristä lajeista tai suorituksista. Oikein käytettynä se helpottaa hurjasti asioista kertomista. Yksi selvimpiä, informaatiopitoisimpia ja tunnepitoisimpia termejä.

Väärin käytettynä extreme on huono termi ja valitettavasti sitä on helppo käyttää väärin. Mutta ei väärinkäytön takia pidä koko termiä leimata huonoksi.

Korpijaakko

"Yksi selvimpiä, informaatiopitoisimpia ja tunnepitoisimpia termejä." Tunnepitoisimpia kyllä, mutta ei kai nyt sentään selvimpiä tai informaatiopitoisimpia?

Ainakaan itselleni ei ole selvää mikä on ekstremeä (No, siellhään olikin "oikein käytettynä", mutta kun ei siitäkään ole selvyyttä). Eikä oikein selvää ole extremen tuoma lisäinformaatiokaan. Juoksu vs. extreme juoksu? Hiihto vs. extreme hiihto? Nukkuminen vs. extreme nukkuminen? Jälkimmäiset kuulostavat siltä, että ovat - tai ainakin yrittävät olla - jotain enemmän kuin ensimmäiset, mutta miten ja kuinka paljon jää hämäräksi.

Ja jos vauhti nostettaisiin keskeiseksi tekijäksi, niin moottoriurheilun lisäksi ainakin lentäminen olisi extremeä, siinä liikutaan yleensä aika kovaa, ainakin kovempaa kuin syöksylaskijat. Eikä mäkihyppykään huono extreme-laji olisi, mennään kuitenkin kai keskimäärin 90m/h tai sitä luokkaa. Ja lajien sisällä miesten satasen sileä olisi extremeintä juoksua mitä on tarjolla... En tiedä onko tämäkään hyvä.

Tuntemattoman läsnäolo on sinänsä mielenkiintoinen vaihtoehto, mutta absoluuttisesti tuntemattoman vai henkilökohtaisella tasolla tuntemattoman? Ja miten turvallisuus, kuinka turvatonta pitää olla? Riittääkö epäonnistumisen riski, epämukavuus, loukkaantuminen, pysyvä vamma, kuolema?

En siis taida tykätä koko termistä. Kalskahtaa omaan korvaan itsensä korostamiselta, erikoisuuden tavoittelulta ja usein myös kaupalliselta. Mutta Cadlwellille ja Honnoldille nostan hattua. Mieletön suoritus, extremeä tai ei.

IlkkaL

Mun mielestä ei voida puhua, että joku tietty laji olisi extremeä. Jos otetaan omista harrastuksista esim. koskimelonta. III-luokan koskien laskeminen hyvässä porukassa ei ole minulle extremeä. Tuolla tasolla mulla pysyy homma hyvin hanskassa, eikä tarvitse miettiä kuolemanpelkoa tai jännittää kädet hikisenä. Jollekin joka ei taas ole ikinä koskikajakissa istunut, homma voi tuntua kovinkin extremeltä. Ja toki sitä on mahdollista itsensä kolmosluokan koskessa pahimmassa tapauksessa tappaa. Kuolemantapauksia on tapahtunut ihan viime vuosina tälläisillä joilla Norjassa. Jopa sellaisilla joilla, joita olen itse melonut. Mutta jos mä alkaisin meloa vaikeampia pätkiä, niin nopeasti se muodostuisi omassa mielessä extreme-touhuksi. Tällä hetkellä en kuitenkaan koe olevani missään nimessä extreme-koskimeloja.

Toinen homma, jota olen jonkun verran harrastanut on juoksu. Siinähän ei nyt ole varsinaista kuolemanvaaraa jos juoksee vaikka järjestetyssä juoksutapahtumassa maratonin. Mulle maraton ei tunnu mitenkään extreme-suoritukselta, mutta epäilemättä se voi jostakin sellaiselta tuntua. Taas 100 kilometrin juokseminen putkeen kuullostaa minusta extremeltä, mutta ei varmaan kaikista.

En nyt ihan tiedä mikä tän mun jutun punainen lanka on. Ehkä se, että sitten kun aletaan olla omien taitojen tai kunnon puolesta äärirajoilla, niin se voi olla extremeä.

herra nylppy

Sinänsä mielenkiintoista, että extremeksi usein mielletty koskimelonta taitaa tilastollisesti olla verrattain turvallista. Kaikki tiedossani olevat melontaan liittyvät kuolemantapaukset ovat sattuneet virtaamattoman veden olosuhteissa. Millainen johtopäätös tästä tulisi vetää? Onko seisovan veden melonta koskimelontaa vaarallisempaa tai extremempää? Tuskin sinänsä. Toisaalta onnettomuuksien syy on varmasti muu kuin tietoinen äärikokemuksien hakeminen. - Eli komppaan edellistä siinä, että mikä tahansa voi olla extremeä, jos oma tieto-, taito- ja varustetaso ei riitä vastaamaan asetetun suorituksen toteuttamiseen.

- Nylpytystä jo vuodesta 1973!

Highlander

50 shades of extreme-tyyppinen tulema?

Kai se on niin että sitä extremeä on mahdotonta yksiselitteisesti määrittää? Varmasti el Sendero Luminoso oli Honnoldillekin Extremeä mutta ei sielle jonkun vaatimattomamman ison reitin sooloaminen varmaan ole. ( Tarkoittaen siis kyseisen Honnold-henkilön omasta mielestä, tällainen kuva minulle siitä on välittynyt ainakin. ) Kun taasen 99,9% ihmisistä kokee että kun tossut on pystyseinällä kiinni ja maahan on 10m matkaan niin varmasti on extremeä. Kuitenkin tilastotieteen ihmemaailmassa sauvakävelijäkin on kuolemanvaarassa, eikö se sitten ole extremeä sekin? Tai jos alkaa extreme-sauvakävelijäksi kun pukeutuu mustaan ja ei käytä heijastinta...

Joskopa se extreme onkin sellainen sattumien summa? Sit kun suunnitelmat muuttuu tai mennään johkin tuntemattomaan tai ylipäätään kun hommat menee sviduiksi?

" Eli komppaan edellistä siinä, että mikä tahansa voi olla extremeä, jos oma tieto-, taito- ja varustetaso ei riitä vastaamaan asetetun suorituksen toteuttamiseen. "

Täysin samaa mieltä. Vakaasti sitä mieltä että kaikista extremein harrastus on ne 30Kkm vuodessa mitkä pitää autossa istua...

 

Hobgob

Jostain tarttunut mukaan mielestäni ihan kelvolliset määritelmät:

X3me-urheilu; urheilua jossa on selkeä kuoleman tai vakavan loukkaantumisen riski. Ihan hieno toi "tuntemattoman kohtaaminen" on, mutta tarkoittaako se mitään.. (esimerkkilajeja esim. vuoristopurjelento, solalento, vapaakiipeily, koskimelonta 5-6 luokan koskissa &vaarallisin tilastollisesti kilpavapaasukellus)

Taistelulajit eivät mielestäni edellisiin kuulu, koska niissä loukkaantuminen on liki tarkoitus.

Radikaali-urheilu; urheilua jossa on kohtalainen tai korkea loukkaantumisriski
(tässä on hervoton määrä lajeja: Moto-X, Sk8-boarding, osa surffauksen muodoista, BMX, MTB, laskuvarjourheilu, koskimelonta geneerisesti, esteratsastus...)

Eliitti-urheilu; urheilu, joka vaatii huomattavaa yleistä lahjakkuutta, panostusta &pääomaa (isoseinäkiipeily, vuorien huiputus, kilpapurjehdus, purje- &taitolento, huippuratsastus, ääriseikkailut...)

akallio

Tavallinen pyöräily kaupungin keskustassa taitaisi täyttää radikaaliurheilun määritelmän.

maunoooh

[quote=Artturi Kröger]

Tässä teille extremeä: http://www.supertopo.com/climbers-forum/2345655/The-mother-of-all-traver...

[/quote]

 

^toi tossa. Asiaa. Ja Honnoldille ja Caldwellille ihan v*tusti rispektii.

pultti

Joskus vuosia sitten tuli harrastettua asioita jotka nykyään ylittäisivät extremen tunnusmerkit kevyesti. Silloin "extremeä" ei ollut, pojat vaan häsläsivät tahollaan. Myös lajeja kehitettiin paljon ennen kuin niistä kiiri ensimmäiset tiedot syrjäiseen Suomeen. Ski cross ei todellakaan ole mikään uusi juttu, sitä harrastettiin jo aikoja sitten. Isot hypyt korvattiin isoilla puilla koska reitti kulki metsässä, loukkaantumisriski oli käsin kosketeltava ja siinähän sattui. Puu on kova kun siihen täräyttää vaikka 40kmh. Kypärä? Nou vei. Rinnakkaislajina oli korkeushyppy puun yli, siis kasvavan puun. Vauhtirata tarpeeksi isolle kivelle jonkun puun edessä ja alastulo hankeen. Yleensä hypättiin about 2-8m puun yli. Kaikki piti tehdä katseilta suojassa koska se oli kiellettyä ja itse rinteet pilattiin etelän turisteja varten ajamalla ne pillarilla tasaisiksi, luonnon hyppyrit siloiteltiin. Niin ja tietysti laskettiin sm-syöksyradat läpi oikealla vauhdilla, kaveri vaan hyppyrin päälle katsomaan ettei kukaan hiihtele alle.

Sekin meni äksträmiksi kun suksimiestä vedettiin yleisellä tiellä autolla. Ongelma oli ohjaamon puolella koska harvalla oli piikkirenkaita, maantierenkailla yläraja jäi jonnekin 150kmh ja siitä sitten köydestä irti penkan yli. Välillä vaikeusastetta lisäsi sukseen tarttunut naru ja siitä sitten lukematon määrä voltteja vähemmän hallituin alastuloin. Mikäs siinä suksilla tullessa, isompi ongelma oli löytää rivakka kuski.

länki

Extremeä on kaikki, mikä ei sisälly peruskoulun liikuntatuntien opetusohjelmaan? Biggrin

Esimerkkinä vaikkapa; 25km pimeässä metsässä suunnistaminen 6min/km juoksuvauhdilla ei kenenkään mielestä ole mitenkään extremeä, koska kyllähän jokainen on kouluaikoina / intissä suunnistanut pururadan varressa tunnin tai pari.

Hobgob

Missäs tuossa on se kuolemanriski; sydänkohtauksessa?

Artturi Kröger

[quote=pultti]

Joskus vuosia sitten tuli harrastettua asioita jotka nykyään ylittäisivät extremen tunnusmerkit kevyesti. Silloin "extremeä" ei ollut, pojat vaan häsläsivät tahollaan. Myös lajeja kehitettiin paljon ennen kuin niistä kiiri ensimmäiset tiedot syrjäiseen Suomeen. Ski cross ei todellakaan ole mikään uusi juttu, sitä harrastettiin jo aikoja sitten. Isot hypyt korvattiin isoilla puilla koska reitti kulki metsässä, loukkaantumisriski oli käsin kosketeltava ja siinähän sattui. Puu on kova kun siihen täräyttää vaikka 40kmh. Kypärä? Nou vei. Rinnakkaislajina oli korkeushyppy puun yli, siis kasvavan puun. Vauhtirata tarpeeksi isolle kivelle jonkun puun edessä ja alastulo hankeen. Yleensä hypättiin about 2-8m puun yli. Kaikki piti tehdä katseilta suojassa koska se oli kiellettyä ja itse rinteet pilattiin etelän turisteja varten ajamalla ne pillarilla tasaisiksi, luonnon hyppyrit siloiteltiin. Niin ja tietysti laskettiin sm-syöksyradat läpi oikealla vauhdilla, kaveri vaan hyppyrin päälle katsomaan ettei kukaan hiihtele alle.

Sekin meni äksträmiksi kun suksimiestä vedettiin yleisellä tiellä autolla. Ongelma oli ohjaamon puolella koska harvalla oli piikkirenkaita, maantierenkailla yläraja jäi jonnekin 150kmh ja siitä sitten köydestä irti penkan yli. Välillä vaikeusastetta lisäsi sukseen tarttunut naru ja siitä sitten lukematon määrä voltteja vähemmän hallituin alastuloin. Mikäs siinä suksilla tullessa, isompi ongelma oli löytää rivakka kuski.

[/quote]

Hitto, tässä on nyt aika reipashenkistä menoa, propsit. Alkaa hyvinkin täyttää allekirjoittaneen extreme-määritelmän. Biggrin