1 viestiä / 0 new
Uusin kirjoitus
Plo
Melojat pulassa

En tiedä johtuuko median muuttumisesta, harrastajien lisääntymisestä vai mistä, mutta tuntuu, että tällaiset harkitsemattomuudesta johutvat ikävät tapahtumat ovat lisääntyneet. Jos menee kovaan tuuleen, niin pitäisi olla varma, että lähes varmasti selviää. Ei se ole tilanne, jonne mennään kokeilemaan.   

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288574244845.html

Kaitsu

Eniten ihmetyttää, miten taitavammat melojat aivan pokkana jättävät heikommat jälkeensä. Eikä ollu ensimmäinen kerta. Oliko vuosi pari sitten Suomenlahdella ihan samanlainen tilanne. Jos pelottaa niin paljon, ettei uskalla kaveria mennä auttamaan, niin sitten ei pidä vesillekään lähteä.

Ainakin noille kärkijoukon melojlle kunnon selkäsauna!

Musi Musinen
Käyttäjän Musi Musinen kuva

Tässä on selkeästi kyse hyvin kokemattoman porukan seikkailuista. 21 henkilön porukka hajoaa helposti jo tyynemmälläkin kelillä, ja tässä tapauksessa ei porukan kokeneemmilla (vai oliko sellaisia?) melojilla ole ilmeisesti ollut mitään käsitystä miten toimia. Isomman ryhmän kanssa kun pitää miettiä että pääseekö se kokemattominkin meloja perille, ei riitä että uskoo itse selviävänsä. Syytän näistä tapauksista harrastajamäärien lisääntymistä ja suomalaista taitoa uskoa omiin kykyihin. Samanlaista kehitystä nähtävissä sekä veneily- että melontapuolella (saatika sitten kaikenmaailman vesiskootteriharrastajien keskuudessa). Lähdetään vesille ymmärtämättä omia rajoituksia ja sään voimia. Ja että tässä tapauksessa lähdetty noin ison ryhmän kanssa liikkeelle. Kun silloin ei ryhmänjohtamiseen (jos kenelläkään sitä vastuuta edes oli) riitä pelkästään se että osaa itse meloa, vaan pitäisi pystyä huolehtimaan myös muiden hyvinvoinnista. Jos kaikki energia menee omaan suoritukseen, ei sellaisiin olosuhteisiin lähdetä ryhmän kanssa. Olisi kyllä hienoa jos näissä (ja muissa) asioissa muistettaisiin perehtyä asiaan (esim. käymällä kurssi) ja luotettaisiin koulutettuihin ohjaajiin.

Plo

[quote=aliisa]Olisi kyllä hienoa jos näissä (ja muissa) asioissa muistettaisiin perehtyä asiaan (esim. käymällä kurssi) ja luotettaisiin koulutettuihin ohjaajiin.[/quote] Minulla on koulutetuista ohjaajista kokemus, että he kannustavat olosuhteisiin, joissa selviäminen on vähän niin ja näin, nurinkin on menty. Minä tunnen olevani paljon paremmin turvassa, kun melon yksikseni kuin jos melon kokeneemmassa porukassa. Yksin kun meloo, tulee jokainen ratkaisu punnittua.

steppenwolf

Tämä tapahtui Merimelojien retkellä, asiasta on hiljaisia mainintoja kyseisen seuran FB-sivuilla. Ainakin vetovastuussa on luultavasti ollut ns. pätevää väkeä. Osallistujien kokemustasosta ei ole vuotanut mitään tietoa.

Musi Musinen
Käyttäjän Musi Musinen kuva

[quote=Plo]

[quote=aliisa]Olisi kyllä hienoa jos näissä (ja muissa) asioissa muistettaisiin perehtyä asiaan (esim. käymällä kurssi) ja luotettaisiin koulutettuihin ohjaajiin.[/quote] Minulla on koulutetuista ohjaajista kokemus, että he kannustavat olosuhteisiin, joissa selviäminen on vähän niin ja näin, nurinkin on menty. Minä tunnen olevani paljon paremmin turvassa, kun melon yksikseni kuin jos melon kokeneemmassa porukassa. Yksin kun meloo, tulee jokainen ratkaisu punnittua.

[/quote] Hyvä että punnitset, välillä vaan tuntuu ettei kaikilla ole tuota taitoa. Koulutetuissa ohjaajissakin on tietenkin isoja eroja, onhan Suomessa annettavassa koulutuksessakin eri vaatimuksia. En tiedä minkälainen tilanne sulla on ollut, mutta joskus ohjaajana on kyllä hyväkin kannustaa kurssilaisia/retkeläisiä haastaviin olosuhteisiin kokeilemaan rajojaan. Niin kauan kun tilanne ei ohjaajalle itselleen ole ollenkaan haastava ja se tietää ettei mitään vakavaa vaaraa ole ja voivansa 'pelastaa' toisen siinä tilanteessa miten päin vaan, on tällainen haastaminen mun mielestä vaan positiivista. Joskus kellahtamisesta vaan oppii, jos ei muuta niin rutiinilla sen miten pään saa nopeimmin veden pinnalle Smile

Plo

[quote=aliisa]En tiedä minkälainen tilanne sulla on ollut, mutta joskus ohjaajana on kyllä hyväkin kannustaa kurssilaisia/retkeläisiä haastaviin olosuhteisiin kokeilemaan rajojaan.[/quote] Kaiketi joo, mutta kokeilun pitäisi tapahtua oloissa, joissa opetettava pystyy suhtatumaan kaatumiseen luottavaisesti. Kivien välissä puikkelehtiminen matalikon nostamassa korkeassa myötäaallokossa, joka kampeaa kajakin poikittain peräsimen kanssakin, on inhottava kokemus. Ei ole kiva pelätä, että kaatuu ja osuu kiveen. Olosuhteiden pitäisi aina olla sellaiset, että meloja pysyy rentona. Silloin kun alkaa pelottaa ja jäykistää kropan, kaatuminen on lähellä. Niin kauan kuin kajakki keinahtelee rennosti alla, selviää isossakin aallokossa. Suuremmaksi haasteeksi minä olen järvellä kokenut vihurin kuin aallokon. Aalto saa olla suurta, jos sitä tulee harvakseltaan, eikä se miltään tunnu. Kun sen sijaan kajakkia ei saa vihurin vuoksi pysymään suunnassa ja aallokko on terävää ja ristikkäistä, niin kyllä siinä minulle hätäinen olo tulee. Koskaan en ole merellä melonut, mutta mitä olen videoita katsonut, niin onhan se aallokko usein paljon suurempaa kuin järvellä, mutta ihan eri tyyppistä.

Kaitsu

Plo, tervetuloa koskimelontaseura Kohinan melontakursseille! Ja samoin kaikki muutkin merimelojat. Opitte varmasti paljon pelon kanssa touhuamisesta, melonnan ryhmädynamiikasta ja turvallisuusssäännöistä, aallokkomelonnasta jne.

Ja eskimo kannattaa opetella, ni ei tarvi kaatumista pelätä. 25 vuotta olen melontaseuroissa touhunnut, mutta vielä ei ole eteen tullut herraa tai rouvaa, joka ei olisi eskimoa oppinut, jos on jonkin verran harjoitella viitsinyt. Varma eskimo poistaa kovasti pelkoja ja jäykkyyttä.

Musi Musinen
Käyttäjän Musi Musinen kuva

Juurikin Kohinan koskimelontakurssilla mäkin pahimmista jännityksistäni pääsin eroon Biggrin En mä paljoa siitä koskimelonnasta oppinut, mutta kaatumisen pelosta pääsin eroon. Tarpeeks monta kertaa kun koskessa tai sen liepeillä kellahti niin siitä tuli rutiinia. Myös siitä miten silloin voi suojata itseään pahimmilta kolhuilta. Suosittelen siis Kohinan kursseja kaikille, etenki merimelojille ja sellaiseksi tulemista suunnitteleville.

Olen kyllä viitsinyt harjoitella aika paljonkin, mutta en ole silti vielä oppinut eskimokäännöstä. Syynä ehkä se että sitä on enimmäkseen harjoiteltu kylmässä vedessä (kuivapuku päällä tosin) jolloin tuli isompi stressi saada pää veden pinnalle. Ja sitten kun kaikki muut oppi sen kädenkäänteessä niin tuli vielä stressiä siitä oppimisesta... Ehkä mäkin vielä joskus hankkiudun hallitreeneihin ja rauhassa opettelen, ilman stressitekijöitä...

Plo

[quote=aliisa]Juurikin Kohinan koskimelontakurssilla mäkin pahimmista jännityksistäni pääsin eroon[/quote]

Pitääkö jännityksestä päästä eroon? Eikö ole vain hyvä, jos liian kovalta vaikuttava tuuli saa jäämään rannalle?

Monissa harrastuksissa onnettomuuksia sattuu kokeneille. Näin on mm. ilmailussa. Kun itseluottamus ja taidot kasvavat, myös riskinotto kasvaa ja joskus se ylittää rajan, jolloin ei enää pärjääkään.

Eskimo on varmasti hyödyllinen taito, mutta mitäs sitten, kun kajakin kannella on lastia, vesi on kylmää, on yksin liikkeellä, kaatuu liian kovassa tuulessa eikä pääsekään eskimolla tai millään muullakaan keinolla ylös? 

Joskus aiheesta oli melontaryhmässä keskustelua ja siellä eskimon osaavat olivat sitä mieltä, että eskimoon ei pidä luottaa pelastautumismenetelmänä. Viisaampaa on jäädä rannalle, jos epäilyttää.

Korpijaakko

[quote=Plo]

Pitääkö jännityksestä päästä eroon? Eikö ole vain hyvä, jos liian kovalta vaikuttava tuuli saa jäämään rannalle?

- -

[/quote] Kuten itse sanoit: "Silloin kun alkaa pelottaa ja jäykistää kropan, kaatuminen on lähellä."

Ainakin omasta mielestäni harrastaminen on hauskempaa kun ei pelota pirusti. Mutta kukin tyylillään. En ole Kohinan kursseja käynyt, mutta käytyäni muuta melontakurssitusta, uskallan suositella koskimelontakursseja myös sileän melojille - ja ehkä toisinkinpäin?

Kun kaatuu (ja ui) kymmeniä kertoja koskessa, rantavedessä tai vaikka selällä, niin tuele rutiinia kaatumiseen ja pelastukseen eikä kaatuminen sen jälkeen erityisemmin jännitä ja melonnasta tulee rennompaa vaikka vähän keikuttaisikin.

ietysti jos keli näyttää liian kovalta omille taidoille, on syytä jäädä rannalle, taitotasosta riippumatta. Mutta ei kai se eskimon osaaminen automaattisesti tee melojasta kaistapäistä itsemurhakandidaattia vaan ainoastaan hieman osaavamman melojan?

Plo

[quote=Bound]

[quote=Plo]

Pitääkö jännityksestä päästä eroon? Eikö ole vain hyvä, jos liian kovalta vaikuttava tuuli saa jäämään rannalle?

- -

[/quote] Kuten itse sanoit: "Silloin kun alkaa pelottaa ja jäykistää kropan, kaatuminen on lähellä."

Ainakin omasta mielestäni harrastaminen on hauskempaa kun ei pelota pirusti.

[/quote] Pelko on tervettä. Jos pelottaa, ei kannata lähteä vesille. Kokeneet harrastajat ovat monesti suuremmassa kuolemanvaarassa kuin kokemattomat, koska heiltä on kadonnut luontainen pelko. Tämä koskee vähän lajia kuin lajia. Harrastus on turvallisimmillaan silloin, kun kokemusta on kohtuullisesti, mutta vielä pelottaa. Sitten kun kokemusta ja onnistumisen kokemuksia kertyy paljon, riskit kasvavat. Kainuun korpikalastaja saattaa onnistua käymään pilkillä heikoilla jäillä 30 vuotta hengissä selviten. Sitten tulee se yksi vuoksi, jolloin hän hukkuu. Tällä tavoin ihmiset aivot toimivat. Aikaisempi selviäminen luo uskoa selviämiseen, vaikka siihen ei olisikaan objektiivisia perusteita.

Korpijaakko

[quote=Plo]

Pelko on tervettä. Jos pelottaa, ei kannata lähteä vesille. Kokeneet harrastajat ovat monesti suuremmassa kuolemanvaarassa kuin kokemattomat, koska heiltä on kadonnut luontainen pelko. Tämä koskee vähän lajia kuin lajia. Harrastus on turvallisimmillaan silloin, kun kokemusta on kohtuullisesti, mutta vielä pelottaa. Sitten kun kokemusta ja onnistumisen kokemuksia kertyy paljon, riskit kasvavat. Kainuun korpikalastaja saattaa onnistua käymään pilkillä heikoilla jäillä 30 vuotta hengissä selviten. Sitten tulee se yksi vuoksi, jolloin hän hukkuu. Tällä tavoin ihmiset aivot toimivat. Aikaisempi selviäminen luo uskoa selviämiseen, vaikka siihen ei olisikaan objektiivisia perusteita.

[/quote]

 

Toki tietty määrä pelko on tervettä, mutta kai harrastusten edellyttämiä taitoja voi kehittää (ehkä jopa ohjatusti?) ja sitä kautta nauttia harrastuksestaan enemmän? Vai olisiko parasta olla oppimatta ja kokeilematta uutta? Jos palataan ketjun alun tapaukseen, niin julkisessa jaossa olevien tietojen perusteella on paha arvioida, miksi tilanteeseen jouduttiin. Virhearviointeja on varmasti tehty, mutta syntyvätkö ne automaattisesti siitä, että päätöksiä tehnyt henkilö on kokeneempi tai osaavampi harrastaja? Tuskin. Kyllä virhearviointeja voivat tehdä yhtälailla myös kokemattomat harrastajat. Epäilisin itse asiassa, että kokemus vähentää virhearviointien määrää - mutta saattaa toki lisätä hyväksyttyä riskitasoa.

Plo

[quote=Bound]Toki tietty määrä pelko on tervettä, mutta kai harrastusten edellyttämiä taitoja voi kehittää (ehkä jopa ohjatusti?)[/quote] Toki. Se on suositeltavaakin ja tuo harrastukseen lisää mielekkyyttä. Ei se kuitenkaan sitä tosiasiaa poista, että ihmisellä on psyykkinen taipumus vauhtisokeuteen. Kun johonkin riskitasoon tottuu, niin olemassa olevien riskien realisoitumisen mahdollisuuteen ei osaa suhtautua aina riittävällä vakavuudella. Kun 20 000 tuntia kokemusta hankkinut Airbussin kippari, jolla on oma pienkone, tekee harrastuksessaan täysin alokasmaisen harkintavirheen, joka johtaa kuolemaan, niin ei kai siitä voi vetää muuta johtopäätöstä kuin sen, että runsas kokemus yhdistettynä lujaan itseluottamukseen häivytti reaalimaailman taka-alalle. Minullakin on talvivaelluksilla tapana tiristää, kiskoa kierroksia liikaa koneesta. Yksinvaelluksella se ei taatusti turvallista, koska heikentynyt suorituskyky vaikuttaa sekä harkintakykyyn että käytännön toimien tekemiseen, mutta jotenkin siihen vain on tottunut. Kovia miehiä kasvatetaan kovilla menetelmillä ja on tätä ennenkin tehty.

aku_

[/quote] Minulla on koulutetuista ohjaajista kokemus, että he kannustavat olosuhteisiin, joissa selviäminen on vähän niin ja näin, nurinkin on menty.[/quote]

Kai sä sen ymmärrät että mukavuusalueella oppii kovin hitaasti? Kaippa se opas palkataan juuri että päästään turvallisesti "rajoille" ja opitaan vähän rivakammin?Jos haluaa oppia tosi hitaasti niin sitten sinun metodi pelko persiissä meloen on oikea.

Eskimon opettelusta on sinulle kaksi hyötyä, ensinnäkin, pysyt paremmin pystyssä ja toiseksi, pääset ylös kun kaadut. Semmosta taifuunia tuskin tulet Suomessa kohtaamaan missä eskimokäännös ei nouse. Siis jos sen on oikeasti opetellut. Jos eskimon on saanut ylös kerran pari uimahallissa ja jättää homman siihen niin on tullut hukanneeksi aikaansa mutta kun opettelee kunnolla ja harjoittelee säännöllisesti niin kyllä nousee.

Lastattuja kajakkeja ei myöskään kannatta eskimokäännöksen näkökulmasta pelätä. Olen nimittäin erilaisilla vekottimilla eskimoita väännellyt ja ainoa vaikeus mikä lastatun merikajakin kanssa tulee on se että vekotinta on äärimmäisen vaikea kaataa(jos lastattu oikein), ja ite eskimo tulee sitten vähän kuin ilmatteeksi(edelleen jos oikein lastattu eli painavat pohjalla).

Ennemmin tai myöhemmin sinullakin tulee sitä karseeta kokemusta niin paljon että saatat joutua ongelmista kaheimpaan eli nurinkupsahdukseen ja silloin kait olisi hyvä osata se eskimo, vähän niinkuin autolla ajaessa osaat laittaa turvavyön ja fillaroidessa kypärän(vai onko nekin niitä pelsepuupin keksintöjä jotka johtavat turhaan riskinottoon?).

Plo

[quote=aku_]

[/quote] Minulla on koulutetuista ohjaajista kokemus, että he kannustavat olosuhteisiin, joissa selviäminen on vähän niin ja näin, nurinkin on menty.[/quote]

Kai sä sen ymmärrät että mukavuusalueella oppii kovin hitaasti?[/quote] Ainoastaan mukavuusalueella oppii. Se koskee kaikkea oppimista. Pelko, stressi ja muut kielteiset tunteet heikentävät oppimista, kun taas myönteiset kokemukset vahvistavat sitä. Se on ihan psykologinen perusasia. Kun ohjaaja vie tilanteeseen, josta oppilaalle jää tunne, ettei tilanne ole hallussa, niin seuraavalla kerralla jännittäminen on entistä suurempaa.

Ennemmin tai myöhemmin sinullakin tulee sitä karseeta kokemusta niin paljon että saatat joutua ongelmista kaheimpaan eli nurinkupsahdukseen ja silloin kait olisi hyvä osata se eskimo, vähän niinkuin autolla ajaessa osaat laittaa turvavyön ja fillaroidessa kypärän(vai onko nekin niitä pelsepuupin keksintöjä jotka johtavat turhaan riskinottoon?).

[/quote] Silloin tulen ylös melakellukkeella. Niihin tilanteisiin en mene, joissa melakellukkeella en ylös pääse. Lisäksi mietityttää, miten "väljä" melonta-asento (en tykkää meloa tiiviissä asennossa) ja kaksikolla melominen yksin vaikuttaa eskimon onnistumiseen. Kaipa sekin kokeneilta sujuu. Tehdäänhän eskimoa inkkarillakin.

Mixu

Tuohon melakellukkeeseen en luottaisi itsepelastus menetelmänä pätkääkään:

1. Ne olosuhteet, joissa lastattu retkikajakki voi kaatua (muuten kuin surffissa), ei melakellukkeella tee enää yhtään mitään. Jos jostain syystä satut sellainen akrobaatti olemaan, että murtuvassa aallokossa pystyt vielä melakellukkeella suorittamaan itsepelastuksen, pitäisi eskimon olla samalle henkilölle jo lasten leikkiä.

2. Melakellukkeen käyttöönlaittaminen vaatii lähes aina ensin kajakista poistumista, ellei satu omaamaan  hyviä keuhkoja. Pahimmassa tapauksessa kajakista poistuminen johtaa kaluston karkaamiseen. Edelleenkin eskimo on helmpompi suoritus.

"Väljä" melonta asento ei eskimon tekoa haittaa, mutta se voi kyllä vaikeuttaa, sillä vaarana on usein kajakista "tippuminen".

Ja vielä pieni sana koulutetuista ohjaajista: on aivan eri asia onko ryhmän ohjaajana melonnan ohjaaja vai melontaopas. Opas tasolle pääseminen vaatii useiden vuosien melonnan harrastamista ja monipuolista ohjaajana toimimis kokemusta, sekä kykyä meloa vaihtelevissa (jopa vaativissa) olosuhteilla erilaisilla kalustoilla. Opas pystyy toisinsanoen toimimaan yllättävän vaativissa olosuhteissa, sellaisissa jotka vaikuttavat ensisilmäyksellä jopa turhan haastavilta.

On myös syytä tehdä selkeä pesäero kaupallisen toiminnan ja seurojen retkien välille. Kaupallisessa toiminnassa päätöksenteko vastuu on viimekädessä ryhmän oppaalla, kun taas seurojen retkillä ryhmän demokratia saattaa ajaa yksilöiden etujen ohi. Tällainen tilanne on todennäköisesti päässyt syntymään tähän keskusteluun johtaneessa uutisessa.

Plo

[quote=Mixu]

Tuohon melakellukkeeseen en luottaisi itsepelastus menetelmänä pätkääkään:

1.[/quote] En minäkään kovissa keleissä luota, enkä siksi koviin keleihin menekään. En tosin menisi koviin keleihin, vaikka osaisin eskimon, koska ei siihenkään voi täysin luottaa. Taitava ehkä selviää tilanteista, joihin viisas ja maltillinen ei joudu, mutta siinä on aina tuo ehkä. Juuri tuon ehkän huomiotta jättäminen johtaa kokeneiden ja osaavien harrastajien onnettomuuksiin ja kuolemiin.

Korpijaakko

Tuntuu olevan (ainakin tekstin tasolla) jonkinmoinen näkemysero Plo:n ja muiden kirjoittajien välillä. Riskistä, siihen suhtautumisesta ja niiden realisoitumisesta sekä oppimisesta outdoor-lajeissa voisi melkeinpä avata oman säikeensäkin?

 

Oppiiko ainoastaan mukavuusalueella? Johtaako toistuva mukavuusalueen ulkopuolella toimiminen kehittymiseen vai traumohiin? Johtuuko kokeneiden harrastajien onnettomuudet liiasta itseluottamuksesta? Mielenkiintoisai kysymyksiä.

Plo

[quote=Bound]Oppiiko ainoastaan mukavuusalueella? Johtaako toistuva mukavuusalueen ulkopuolella toimiminen kehittymiseen vai traumohiin?[/quote]

Trauma on voimakas sana, mutta toiminta, jota ihminen välttelee tai jossa ahdistus, pelko tai muu vastaava kielteinen tunne lamauttaa, ei johda kehittymiseen. Esimerkiksi sosiaalisista pelosta ja ahdistuksesta kärsivää monet kannustavat menemään sosiaalisiin tilanteisiin olettaen, että niihin tottuu. Mutta jos kokemus tilanteista on joka kerta kielteinen, tilanteisiin meneminen ainoastaan vahvistaa välttelyä. Jotta pelosta pääsisi eroon, täytyy saada myönteisiä kokemuksia. Minulla on tästä runsaasti omakohtaista kokemusta. Tulokseen ei johda pakko tai itsensä rohkaisu ja rajojen venyttäminen, vaan toistuvat turvalliset tilanteet, joissa hallinta säilyy. Tärkeää on myös se, että tilanteesta pääsee helposti pois, jos hallinta katoaa.

Toki persoonallisuuseroja on. Jos aikuinen koira ei suostu uimaan, sen voi heittää järveen. Sen jälkeen se saattaa jatkossa uida tai jatkaa entistä käytöstään, mutta on myös mahdollista, että se oppii pelkäämään vettä. Siksi pakottaminen ei koirankoulutuksessa erityisen suosittu menetelmä olekaan. Ihmisen hermosto ei laadullisesti koiran hermostosta eroa. Jos se pakotetaan käsittelemään ärsykkeitä, joita se ei pysty käsittelemään, se ajautuu kaaokseen.

Rajojen venyttäminen sopii ihmisille, jotka ovat valmiita venyttämisen kohtaamaan. Ihmiset, joille rajojen venyttäminen ei sovi, jättäytyvät harrastuksista pois. Tästä saattaa syntyä harhakuva, että rajojen venyttäminen olisi jotenkin yleisesti toimiva menetelmä. Ei ole. Joitakin se kannustaa eteenpäin, mutta ihan yhtä monet se saa luovuttamaan. Haasteiden pitää olla suhteessa yksilön kykyyn käsitellä niitä. Yhdelle haastava tilanne saattaa olla jälkikäteen innostava, josta tekee mieli puhua posket hehkuen, kun toinen ei enää koskaan tahdo ottaa pienintäkään riskiä samankaltaiseen tilanteeseen joutumiseksi.

 

 

Musi Musinen
Käyttäjän Musi Musinen kuva

[quote=Plo]

[quote=aliisa]Juurikin Kohinan koskimelontakurssilla mäkin pahimmista jännityksistäni pääsin eroon[/quote]

Pitääkö jännityksestä päästä eroon? Eikö ole vain hyvä, jos liian kovalta vaikuttava tuuli saa jäämään rannalle?

[/quote] En ala tähän enää enempiä vastaamaan vaan komppaan Korpijaakon jokaista aikaisempaa sanaa. Ymmärrän kyllä myös Plon näkökannan siitä että liiallinen itsensä haastaminen voi johtaa negatiivisiin kokemuksiin. Itse en juurikaan tuota eskimokäännöstä ole oppinut sen takia että sitä harjoitellessa ollaan oltu liian kaukana mukavuusalueen ulkopuolella. Se johti vain stressiin ja haluun vältellä koko asiaa. Koska kuitenkin tiedän että vain rajojaan venyttämällä voi oikeasti oppia uusia asioita, aion harjoitella eskimoa, tällä kertaa hieman lähempänä sitä omaa mukavuusaluetta jonkun rauhallisen ja kuuntelevan ohjaajan kanssa. Turhasta pelosta kun pääsee helpommin eroon jos sen uskaltaa (turvallisesti) kohdata.

Omalla kohdallani kokemuksen ja taitojen karttuminen on kyllä päinvastoin vähentänyt riskien ottoa, kun nyt tietää paremmin että mistä olosuhteista selviää ja mistä ei. Nyt tulee paremmin arvioitua myös seuralaisten taidot jolloin koko ryhmän turvallisuus kasvaa. Tietenkin me kaikki ihmiset ollaan erilaisia, joten kaikenlaista menijää mahtuu joka lajiin.

Plo

[quote=aliisa]Itse en juurikaan tuota eskimokäännöstä ole oppinut sen takia että sitä harjoitellessa ollaan oltu liian kaukana mukavuusalueen ulkopuolella. Se johti vain stressiin ja haluun vältellä koko asiaa. Koska kuitenkin tiedän että vain rajojaan venyttämällä voi oikeasti oppia uusia asioita, aion harjoitella eskimoa, tällä kertaa hieman lähempänä sitä omaa mukavuusaluetta jonkun rauhallisen ja kuuntelevan ohjaajan kanssa.[/quote]

Onko se enää rajojen venyttämistä, jos toimii mukavuusalueella? Eikö se ole vain opettelua ja oppimista?

Oppiminen vaatii aina uuden sisäistämistä ja paljon harjoittelua, mutta tämän voi tehdä useimmiten sillä tavalla, että oppija tuntee olevansa turvassa ja hyväksytty. Kun pääsee yhden askeleen eteenpäin, sen jälkeen voi ottaa toisen, mutta oppimista ei voi pakottaa. Sen täytyy tapahtua oppijan omissa rajoissa.

kiravuo

Helsingin Käärmeluodolla kuulin jo viikko sitten rantahuhuna että kyseessä oli erään suurehkon seuran retki, jossa kaikki osallistujat kokeneita. Tuosta nyt tietenkään ei ole varmuutta, mutta uskon että kokeneellekin porukalle voi tapahtua tuollaista. Vetäjä kysyy rannalla että onko keli kaikkien mielestä OK, kaikki ovat sillä hetkellä sitä mieltä että on, vetäjän mielestä keli on vaativa, mutta tietää että isossa mainingissa on aina välillä tuulensuojassa ja aallon selkää voi laskea alas. Sitten tapahtuu jotain, oletettavasti joku jännittää ja kuluttaa voimansa, toiselta kajakki kääntyy tuulen mukana aina aallonharjalla ja porukka hajoaa. Tässä tapauksessa kukaan ei ilmeisesti ollut merihädässä, kaikki löydettiin saarista ja meripelastus kutsuttiin paikalle heti, eikä odotettu että saadaan onnettomuus kasvatettua riittävän suureksi. Tästä kannattaa ottaa oppia, mutta tämä ei ollut katastrofi.

Itse olen vetänyt kohtuullisesti retkiä ja pitänyt itseäni välillä ylivarovaisena, tällaiset tapahtumat sitten osoittavat että linjani on ollut hyvä. Jos porukka on iso tai kaikki melojat eivät ole oikeasti tuttuja, kannattaa ottaa varovasti. Ja saariston retkillä on helppoa keksiä vaihtoehtoistoimintaa, sään saa seuraavaksi päiväksi aika tarkkaan ja sitten voi suunnitella jotain kulttuurivirikettä. Esim. erään 16 m/s päivän vietimme Aspössä (kaksi yötä kirkon vieressä), Utön matkalla parkkeerasimme iltapäiväksi Björkön luontopolun ääreen ennen kuin ylitimme illalla rauhallisessa tuulissa selän Jurmon puolelle jne. Tässä auttaa myös se, että retken tavoitteita ei ruuvata kiinni kotona kartan ääressä. Viime kesänä meloimme Kasnäsistä Hiittisten kautta Vänön etelänpuoleiseen nättiin ja karuun saaristoon, Bengtsärin majakka oli sanottu ääneen, mutta se oli opportunistinen tavoite. Tuli sääikkuna ja käytiin Bengtsärillä. Jos olisi tuullut, ei olisi käyty.

En sitten lähtisi tuomitsemaan retken vetäjiä. Virheitä sattuu kaikille ja itse olen onneksi toistaiseksi saanut aikaan vain kaatumisia kohtuullisen säädyllisissä olosuhteissa, mutta kesän lopussa nähdään taas mitä tuli mokattua.

kiravuo

Musi Musinen
Käyttäjän Musi Musinen kuva

No joo, helppohan täällä on kommentoida kun ei tiedä tapahtuneesta muuta kuin mitä Iltiksessä lyhyesti on kerrottu. Mutta ensireaktio oli se, ettei retken vetäjillä ollut paljoa kokemusta, tai että vetäjää ei ollut. Toisaalta jos kyseessä on tosiaan ollut kokeneempi porukka, on vastuu itsestä voinut olla jokaisella melojalla eikä ryhmän vetäjällä. Sillon ei välttämättä ole ollut kenenkään homma huolehtia että kaikki ovat mukana, vaan ryhmän jäsenten vastuulla on ollut omien taitojen riittävyys ja perille pääsy. Ja sitten kävi miten kävi. Tietenkin ihan oikein ryhmän etujoukolta hälyttää apua heti kun tajusivat että kaikki ei ole kunnossa, ja kuten sanoit kiravuo, tämä ei ollut katastrofi mutta varmasti oppimisen arvoinen kokemus.

Komppaan kiravuota myös siinä että varovaisuus on valttia, varsinkin kun on vastuussa ryhmästä jonka tietää olevan kokemattomampi tai jonka jäsenten taitoja ei tunne. Virheitä sattuu kaikille, mutta niistä selviää helpommin jos on alunperin ollut vähän liian varovainen kuin vähän liian varomaton. Ja mikä itselle tuntuu ylivarovaisuudelta, voi ryhmäläisille tuntua suureltakin haasteelta. Sitten kun vastuu on vain itsestä voi rauhassa olla vain perusvarovainen ja lähteä niihin olosuhteisiin mihin ei vetämänsä ryhmän kanssa lähtisi.

aku_

[quote=Plo]

[quote=aku_]

[/quote] Minulla on koulutetuista ohjaajista kokemus, että he kannustavat olosuhteisiin, joissa selviäminen on vähän niin ja näin, nurinkin on menty.[/quote]

Kai sä sen ymmärrät että mukavuusalueella oppii kovin hitaasti?[/quote] Ainoastaan mukavuusalueella oppii. Se koskee kaikkea oppimista. Pelko, stressi ja muut kielteiset tunteet heikentävät oppimista, kun taas myönteiset kokemukset vahvistavat sitä. Se on ihan psykologinen perusasia. [/quote]

 

Tuo lienee totta kovin harvalle, ja pitää nyt tuoda esille että epämukavuusalueella en tarkoita lamauttavaa kauhua ja kuolemanpelkoa vaan sitä että mennään ja tehdään niitä juttuja joita normaalisti ei tehtäisi, turvallisesti oppaan tai kokeneen kaverin kanssa. Olen samaa mieltä kanssasi että lamaannuttavan kauhun vallassa ei voi oppia mitään ja pahimmassa tapauksessa siitä voi jäädä traumoja kuten sinulle näyttää käyneen. Raja mukavan ja oppimista edistävän "jännän" ja tuon edellmainitun välillä on ihmisillä erilainen, toisilla matalampi ja toisilla korkeampi stressitaso toimii. Ammattitaitoisen oppaan kai kuuluisi tunnistaa milloin mennään liian pitkälle. Mutta tämä ei nyt tosiaan taida liittyä mitenkään alkuperäiseen aiheeseen joten lopetan tähän=)

Voisko muuten joku opettaa mulle miten noi lainaushommat saa toimimaan?

Tuorala

[quote=Bound]

Oppiiko ainoastaan mukavuusalueella? Johtaako toistuva mukavuusalueen ulkopuolella toimiminen kehittymiseen vai traumohiin? Johtuuko kokeneiden harrastajien onnettomuudet liiasta itseluottamuksesta? Mielenkiintoisai kysymyksiä.

[/quote]

Kokemuksesta heitän muutaman täkyn tähän. Sekä liiallinen mukavuusalueella pysyminen että liiallinen pyrkiminen sen ulkopuolelle hidastavat kehitystä. Olen ihan käytännössä törmännyt molempiin tapauksiin. Koskimelonnassa suurin osa toiminnasta tulisi tapahtua mukavuusalueella, mutta taitojen ja olosuhteiden niin salliessa omien rajojen venyttämistä ei tulisi kavahtaa. Riippuen toki siitä missä ne omat rajat jo ennestään sijaitsevat ja mikä on motivaatio, mutta olettaen että puhutaan kehittymiseen motivoituneista kokemattomista melojista.

Pelko on varsin usein hyvin irrationaalista ja siten erittäin huono peruste tehdä järkeviä päätöksiä. Vaatii kokemusta ja tietoa pelätä tai olla pelkäämättä oikeita asioita ja lisäksi kokeneillakin saattaa omat pelkotilat heitellä tilanteen mukaan kovastikin. Pelko toki vaikuttaa päätöksentekoon, mutta sen perusteena se ei voi olla.

"Go out and hurt yourself before your body looses it's ability to heal itself"

kiravuo

Minusta tuntuu että tuossa mukavuusaluekeskustelussa on nyt termit määrittelemättä ja aiheetonta erimielisyyttä.

Mukavuusalueen käsittäisin alueeksi, jossa ihminen tuntee toimivansa tehokkaasti osaamisensa puitteissa. Esim. taiteilija maalaa öljyväreillä. Mukavuusalueen sisällä voi kehittyä, esim. opetella maalaamaan koivun rantasaunan viereen nopeammin ja tehokkaammin. Kun taiteilija vaihtaa kylmiltään vesiväreihin, hän joutuu mukavuusalueensa ulkopuolelle, eli osaaminen ei riitä ja joko taiteilija oppii uuden asian vanhojen taitojen perusteella, eli hänen osaamisensa kasvaa suhteellisen nopeasti verrattuna mukavuusalueen sisäpuolella tapahtuvaan edistykseen, tai hän luovuttaa ja antaa vesivärit siskontytölleen. Mukavuusalueen ulkopuolella tapahtunut oppiminen ei välttämättä paranna osaamista vanhan alueen sisällä, vesiväreillä läträämiseen käytetty aika on pois öljyväritekniikan täydellistämisestä.

Niinpä esim. kilpaurheilija harjoittelee enimmäkseen kognitiivisen mukavuusalueensa sisällä, hioen samaa suoritusta vuodesta toiseen yhä täydellisemmäksi. Retkimelojalle ensimmäinen kaatumisharjoitus on poistumista mukavuusalueelta (jos tykkää hapesta hengitysilmassa). Tämän jälkeen toiset jatkavat kaatumista ja toiset ostavat maastopyörän.

Sanoisin että mukavuusalueelta poistumisessa on normaalin koulutuksen puitteissa olennaista, että ei hypätä täysin tuntemattomaan, vaan tehdään se tietoisesti ja siten, että epämukava alue ei ole uhkaava, ainoastaan haastava. Ensikertalainen viedään perattuun 1-luokan koskeen ja tehdään selväksi, että jos hän kaatuu, hänen tarvitsee vain kellua ja virta vie alaspäin turvallisesti. Sitten kun 1-luokka alkaa tuntua mukavalta, mennään 2-luokan koskeen ja opetellaan väistelemään kiviä, kun joessa oleva mäki ei itsessään enää pelota. Jos oppilas viedään heti kerralla 3-luokan koskeen ja kerrotaan "väistä kiviä, muista säilyttää ohjailuvauhti, valitse linja, varo piilokiviä, muista pitää hauskaa", ollaan siirrytty turvattomalle mukavuusalueelle ja oppimisen sijaan oppilas keskittyy pysymään hengissä ja tehokkuus laskee. Jälkimmäiselläkin tavalla saadaan tuotettua koskimelojia, mutta prosessin hyötysuhde alkaa kärsiä, kun ihmiset muuttavat Pohjanmaalle, jotta eivät joituisi toista kertaa elämässään koskeen.

Itse yritän ohjata ihmisiä opettelemaan eskimokäännöksiä ja pelastustekniikoita, tulemaan mukaan meriretkille yms. muuta hauskaa. Ensikertalaiselle Saaristomeri on varmaankin mukavuusalueen ulkopuolella olemista, kuten saaressa yöpyminenkin monille. Siksi pyrin varmistamaan että ihmisillä on kohtuullinen mentaalimalli, jotta vastaan tulevat asiat eivät ole täysin uusia, vaan prosessoitavissa osaksi tietopohjaa. Ja jos joku melontaseurastamme on sitä mieltä, että hänelle riittää kun saa meloa puolentoista kilometrin päässä olevaan saareen kahville ja syömään korvapuustia, hänelle se suotakoon, kaikki melonta on  hyvää melontaa.

kiravuo