1 viestiä / 0 new
Uusin kirjoitus
kiravuo

[quote=Mixu]

Kysnkin, miksi eskimon teon opettelu tuntuu niin vastenmieliseltä puuhalta?

[/quote]

Oma kokemukseni on että pieni mutta merkittävä määrä ihmisiä pelkää pään veden alle laittamista tai kaatumista kajakissa istuen. Näille eskimon opettelun on vastenmielistä.

Paljon suurempi osa melojia ei vain näe taitoa tarpeellisena tai pitää sitä kivana lisäjippona, joka olisi hauska oppia, vähän kuten spinaakkerin hanskaaminen purjehtijalle. Ja jos hallivuoro on hassuun aikaan toisella puolella kaupunkia, ei sinne tule varmaan vaivauduttua. Ja kuinka todennäköistä ylipäänsä on, että kukaan kaatuisi alkeiskurssin jälkeen? Mediaanimeloja ei toisaankaan ole koskaan kaatunut vahingossa.

Jos joku keksii argumentin, jolla seuramme päiväretkimelojat saadaan innostumaan eskimokäännöksen oppimisesta, otan ilolla vastaan. Käytämme kuitenkin aika monta sataa euroa vuosittain uimahallivuoroihin. Argumentti ei saa olla ihmisiä syyllistävä, vaan sen pitää kannustaa (meidän seurassa ei jäseniä kyykytetä).

kiravuo

kiravuo

[quote=steppenwolf]

Eskimokeskusteluun, oma kantani on että se on erittäin hyödyllinen taito, mutta merellä sitä paljon tärkeämpää on omien kykyjen ja sään vaikutusten tunteminen. Jos on päätynyt aallokkoon, jossa kaatuu ja tarvitsee sitä eskimoa, on väärässä paikassa väärään aikaan.

[/quote]

Olen aikalailla samaa mieltä. Vesille lähdetään aika huolettomasti. Keväällä pukeudutaan ilman, ei veden, mukaan. Oma vajamme on saaren suojassa ja olosuhteet ovat usen yllättäneet kun päästään ulommaksi. Parhaimmillaan on tajuttu kääntyä takaisin, pahimmillan kellän ei ole ollut hauskaa.

Yksi parempaa kulttuuria rakentava keino on se, että seuran kokeneet peruvat retkiä tai muuttavat reittiä sään vuoksi. Tämä on vaikeaa, koska kokoneelle melojalle kova keli on yleensä kiinnostava (= aaltoja surfattavaksi). Ja on vaikeata kasvaa melojana, jos ei koskaan mene haastavaan keliin, koko aikaa ei voi ihmisiä paapoa. Pitääpä pohtia miten edistää asiaa meidän seurassa.

Koskimelonnan ja merimelonnan turvallisuussuhteesta, mehän melomme enimmäkseen lyhyitä, tukinuittoon perattuja koskia, jotka voi laskea vaikka pää alaspäin (olen testannut muutaman Kymijoen kosken tässä asennossa). En lähtisi analysoimaan liikaa tämän pohjalta. Kyllä kosket tappavat ihmisiä aika hyvää tahtia muualla maailmassa.

kiravuo

Kaitsu

[quote=kiravuo]

[quote=steppenwolf]

Eskimokeskusteluun, oma kantani on että se on erittäin hyödyllinen taito, mutta merellä sitä paljon tärkeämpää on omien kykyjen ja sään vaikutusten tunteminen. Jos on päätynyt aallokkoon, jossa kaatuu ja tarvitsee sitä eskimoa, on väärässä paikassa väärään aikaan.

[/quote]

Olen aikalailla samaa mieltä. Vesille lähdetään aika huolettomasti. Keväällä pukeudutaan ilman, ei veden, mukaan. Oma vajamme on saaren suojassa ja olosuhteet ovat usen yllättäneet kun päästään ulommaksi. Parhaimmillaan on tajuttu kääntyä takaisin, pahimmillan kellän ei ole ollut hauskaa.

Yksi parempaa kulttuuria rakentava keino on se, että seuran kokeneet peruvat retkiä tai muuttavat reittiä sään vuoksi. Tämä on vaikeaa, koska kokoneelle melojalle kova keli on yleensä kiinnostava (= aaltoja surfattavaksi). Ja on vaikeata kasvaa melojana, jos ei koskaan mene haastavaan keliin, koko aikaa ei voi ihmisiä paapoa. Pitääpä pohtia miten edistää asiaa meidän seurassa.

Koskimelonnan ja merimelonnan turvallisuussuhteesta, mehän melomme enimmäkseen lyhyitä, tukinuittoon perattuja koskia, jotka voi laskea vaikka pää alaspäin (olen testannut muutaman Kymijoen kosken tässä asennossa). En lähtisi analysoimaan liikaa tämän pohjalta. Kyllä kosket tappavat ihmisiä aika hyvää tahtia muualla maailmassa.

kiravuo

[/quote]

hurjia mielipiteitä, en voi ku ihailla. Teidän ihan ihmeellisen asennemaailmahölmöyden kanssa en viitti enää kiistellä. Tänää pohdiskeltiin tossa Tormin virran akanvirrassa Petterin kanssa, mistä teijän harjoittelukielteisyys voisi johtua. Ei keksitty muita syitä kuin typeryys. Petteri tarjosi jotain auktoriteettipomotusselityksiä, mie aattelin puolestaan sitä, että nykyään melontaan ajautuvat kovin indiviidit tyypit, jotka eivät oikein jaksa urheiluharjoituksia, kuten eskimoharjoituksia, vääntää.

Tosi harmi, mutta näillä asenteilla lueskelemme ikäviä melontauutisia myös lähiaikoina. Se seuraava ikävä källi ei muuten sitten oo yllätys, toki onnettomuus on.

P.S. Jaa, miten saa porukan innostumaan eskimosta? Niin, että alkaa jo alkeiskurssilla painottaa eskimon tärkeää merkitystä ja sitä, ettei vielä kukaan ole onnistunut olemaan sitä oppimatta, kun on vaan jonkin verran harjoitellut. Jos yhtään aletaan levittää toisenlaisia asenteita, niin ei  sitä tietenkään sitten harjoitella.

Mikko Sorrela

sananen eskimosta, eli se on varmasti hyödyllinen taito ja se olisi kyllä tosiaa syytä opetella ainakin jos meloo jo hiukan aktiivisemmin, esim. viikottain tai vast. ja tekee yhtään pitempiä retkiä vaativissakin olosuhteissa. Myönnän, että itse (ja olen jo 34v for christ sake!) en sitä vielä osaa, koska yllättävä sairaslomani vesitti tämän kesän harjoittelun (damnation!). Aivan varmasti opettelen sen kuitenkin heti kun kuntoudun ja etetenkin siksi, koska vielä rohkaistuin, kun juuri yksi tänä kesänä ekan kerran pelastautumisia harjoitellut juuri-ja-juuri täysi-ikäinen partiolaiskaveri opetteli eskimon ominkeinoin (toki avustaja oli hänellä ensin mukana)! Siis opetteli kyseisen asian sillä, että innostui pelastautumisharjoittelusta niin paljon, että halusi edetä eskimoon. Sanoisin kuitenkin, että ensin on nimenomana syytä harjoitella kunnon toistomäärilla perinteiset kaveri- ja sooloreskutukset. Ne ovat ensimmäinen turvallisuuslähtökohta. Tämän jälkeen on luontevaa siirtyä eskimon harjoitteluun. Toki niin kuitenkin, että sitä harjoittelua vetää kokenut taidon omaava ohjaaja. Ei kannataisi kuitenkaan pitää turhaa taukoa ja odottaa eskimon treenaamista.Se ei kuitenkaan ole tosiaan mikään turha sirkusbriljeeraustemppu. Luulisin ja melkein väitän, että kun ensin kaatelee kajakkia ja harjoittelee pelastautumisia, niin siinä häviää pahimman vesi-inhot/ ja -pelot.Sitten on hyvä tosiaan siirtyä eskimoon.

akktu stakki

[quote=Mixu]Kysnkin, miksi eskimon teon opettelu tuntuu niin vastenmieliseltä puuhalta?[/quote]

Omalta osalta vastaan että se paniikki ja disorientoitunut tunne kun roikkuu pää alaspäin veden alla ja pelkää hukkuvansa sai minut luopumaan eskimon opettelusta ensimmäisen hallissa suoritetun kerran jälkeen.

Plo

[quote=Mixu]Kysynkin, miksi eskimon teon opettelu tuntuu niin vastenmieliseltä puuhalta?[/quote]

Mukavahan eskimo olisi opetella, jos olisi opettaja eikä tarvitsisi mennä uimahalliin. Syy siihen, miksi eskimon opettelu ei tunnu välttämättömältä, johtuu siitä, että minusta järvelle/merelle ei koskaan pidä lähteä eskimoon luottaen. Sillä epäilemättä voi pelastautua vaivattomasti monista tilanteista, mutta se ei saisi koskaan olla viimeinen pelastautumiskeino, koska hätätilanteissa tehtyjä epäonnistuneita eskimoita on maailma täysi. Yhden esimerkin linkkasin tuonne yläpuolelle.

Olen aivan varma, että mitä enemmän melontataitoni kehittyisi, sitä vaativampiin olosuhteisiin menisin, myös yksin. Luottamus lisää riskinottoa. Eskimon opettelu viime kädessä johtaisi riskien kasvamiseen. Kun näitä viime aikaisia onnettomuuksia pohtii, niin kaikista niistä tulee mieleen osaaminen. Osaajat kuolevat.

Jaakko kirjoittaa osuvasti: "Tätä blogia lukevat melojat ovat melonnan konkareita. Yhä useampi off-road -meloja siirtyy tahtomattaan omien onnistuneiden kokemusten myötä hengenvaaralliseen konkariluokkaan. Luotat taitoihisi ja kanoottiisi ja alat lipsua turvallisuudesta. Se on yhtä vaarallista kuin aloittelijan osaamattomuus. Jos hyvin käy, joutuu vain iltapäivälehtiin, jos huonosti, se oli viimeinen melontasi."

Jaakko on melonut Suomen rannikon avokanootilla. Se ei ole värkki, joka sietää kovaa keliä. Sillä voi kuitenkin meloa merelläkin, kun asenne turvallisuuteen on oikeanlainen.

Eilen luin ulkomaista melontafoorumia, jolla avokanootilla koskessa kaatumista pidettiin ihan rutiinihommana. Kyseisessä paikassa ovat kuulemma kaatuneet ja uineet tuhannet ja taas tuhannet. Olisiko siis niin, että vaikka eskimosta voi olla suuri apu, niin viime kätinen turvallisuus ei perustu siihen. Turvallisuuslähtöinen harrastaminen on paljon laajempi ja syvempi ilmiö kuin yksittäinen taito ja siihen luottaminen.

karskinen
Käyttäjän karskinen kuva

Luin linkittämääsi Jaakon blogia ja esittäisinkin seuraavat kysymykset:

-Mitkä olivat kuusi turvallisuuden porrasta?

-Mitkä olivat kaksi viimeistä porrasta? 

Itse olen sillä kannalla, että yksin on tultava oman osaamisen varassa toimeen niillä varusteilla, joita käytettävissä on.

Osaamattomuutta en pidä turvallisuutta lisäävänä, ellei osaamattomuus sitten tarkoita kotona pysymistä.

Plo

[quote=karskinen]Osaamattomuutta en pidä turvallisuutta lisäävänä, ellei osaamattomuus sitten tarkoita kotona pysymistä.[/quote]

Osaamattomuus ei ole turvallisuutta, mutta osaamattomuuden tunnustaminen ja valintojen tekeminen oma osaamistaso huomioiden on. Taitava voi selvitä tilanteista, joihin viisas ei joudu, mutta ei se aina varmaa ole. Viisas lentäjä ei yritä läpi huonosta kelistä, vaan kääntyy takaisin ajoissa, vaikka tehty suunnitelma ei toteutuisikaan.

akuusist

Eskimokäännös on siitä hyvä taito että se on aika helppo ja nopea tapa tulla ylös. Melakelukehommat on mielestäni vaikeampia -paitsi pläkäkelillä- ja hitaampia tietenkin.  Kannattaa opetella jos haluaa kehittää melontataitoaan. Menoon tulee rentoutta. (Tosin kaikkein helpoin merellä voi olla melakellukeavusteinen eskimo, jos pitää solumuovista kelluketta kansiköysistön alla? Voisko tuoda treeneissä itseluottamusta niille jotka pelkää jäävänsä pää alaspäin killumaan?).

Vaan kuka haluaa kehittää melontataitoaan? Retkimelojista suuri osa taitaa mennä ulos vaeltajan tai fillariretkeilijän tyyliin vain nauttimaan ulkoilusta ja katselemaan maisemia. Itse liikuntasuoritus on toissijainen juttu. Oletteko kuulleet fillariretkeilijän kehittävän alamäkiajotaitoaan tai vaeltajan tekevän rakka-, suo- tai pusikkotreenejä tai vahvistavan nilkkojaan? Vaikka onnettomuuksia joskus sattuukin on isoin riski omalle terveydelle se ettei tee mitään ja mielestäni melontaseurat tekevät hyvää työtä tutustuttaessaan lajiin sellaisiakin ihmisiä joita ei taidon opettelu kiinnosta. Ehkä tärkeintä olis viitsiä edes kerran kokeilla aidoissa oloissa kaverien varmistaessa sitä omaa plan B:tään, oli se sitten eskimo, rantaan uinti, naskaleilla avannosta ylöstulo tai mikä vaan. Voisko tän muotoilla aloittelijalle jotenkin niin että ekalla kerralla se rantaan uinti, melakellukepelastautuminen tai kännysoitto ei onnistu että katsokaa että se eka kerta ei ole yksin?

Ja sitten peeässät:

PS1: Tässä ketjussa kännysoittoa kokeilleet: Kokeilitteko ihan uimasilteen vai roikuitteko kajakissa kiinni?

PS2: Koskipuolella homman juju lienee se taito ja 'vauhdin' hurma joten asenteet taidon opetteluun ovat erilaiset.

PS3: Jos kaatuu merellä ei ole välttämättä liian pahassa kelissä. Joskus vaan lipsahtaa vahingossa mela väärässä kulmassa veteen.

PS4: En usko että taitojen opettelu johtaa riskikäyttäytymiseen. Jotkut vaan on varovaisia ja toiset ei. 

 

AJore

Muutama lyhyt kommentti omista kokemuksista tähän mielenkiintoiseen ketjuun.

Eskimo on tosi tärkeä osata koska siten voi välttää kylmän veden varaan joutumisen ja kajakin tyhjentämisen vaivan. Hyvät reskuttajat ovat kullan arvoisia jos eskimo epäonnistuu. Kajakiin on vain päästävä ellei sitten pääse rantaan. Joskus rantautuminen on mahdotonta kallioiden takia. Suosittelen eskimon harjoittelua ohjatusti, nimimerkillä olkapääni on rikki liiasta yrittämisestä. Se kun ei ole voimalaji. Seuroista saa hyvää opetusta hyvin halvalla. Ja samalla taitavia melontakavereita. 

Kylmä on haaste kun melojan pitäsi pukeutua samaan aikaan pärjäämään kylmässä vedessä tovi ja olemaan saamatta lämpöhalvausta edettäessä.

Koskimelonta on hyvää harjoitusta merimelojille eskimoiden teosta tositilanteessa.  Aina löytyy niin iso murtoaalto, että uimahallieskimo ei onnistu. Puhun kokemuksesta ja vähän nolonakin nitä toistuvasti löytäneenä.

Kajakin hallinta on yksi asia josta ei puhuttu. Kun aallokko nousee ja tuuli yltyy ei kajakin kääntäminen olekaan enää niin helppoa. Varsinkaan jos kyseessä on pitkäkölilinjainen nopea merikajakki joista itse pidän.  Niiden kanssa reskuttaminen käy työstä jos edes onnistuu. Ja jokaisesta merikajakista tapaa tulla liian pitkä kelin yltyessä. Varsinkin jos lastaus on hiukankin pielessä. Peräsimestä ei tahdo olla iloa nopeissa käännöksissä.

Uskaltaisin väittää, että minkään puhelimen tai radion käyttöön ei kannata luottaa avun saamiseksi. Porukan pitää saada ensin kaikki pois vedestä lauttaan turvaan. Sitten voidaan todeta tilanne ja yrittää hälyyttää apua kaksin käsin jos syystä jos toisesta ei voida itse hinata kavereita saarien suojiin rauhoittumaan.

En muuten usko, että kännykällä saa yhteyttä jos aallot peittävät toistuvasti horisontin. VHF ja satelliittipuhelin kyllä toimivat jos pää pysyy pinnalla.

Tuorala

Eipä mulla muuta, mutta se tässä keskustelussa vähän häiritsee että eskimokäännös rinnastetaan reskutustekniikoihin. Eskimokäännös on osa normaalia melontatekniikkaa ja vieläpä sieltä helpommasta päästä. Väittäisin että luotettava useimmissa olosuhteissa toimiva eskimo on helpompi opetella kuin taloudellinen ja tehokas eteenpäinmelonta.

 

 

"Go out and hurt yourself before your body looses it's ability to heal itself"

niilo

^Joo mutta molemmat senverran vaikeita että jäävät useimmilla haaveeksi.

marujo

Mua on tässä melontaonnettomuudessa ihmetyttänyt ylitse muun yksi asia: melojat olivat liikkeellä yöaikaan. Olkoonkin kesäyö, niin ei se näköhavaintojen tekeminen ole samalla tasolla kuin päivännäöllä. Aallokon lukeminen on mun kokemuksen mukaan ehdottoman tärkeää varsinkin yhtään kovemmassa kelissä. Tuossa Eestinluodon ja Santahaminan välissä menee lisäksi syväväylä Vuosaaren satamaan, joten rahtilaivoja ja niiden peräaaltoja riittää. Kyllä siinä kohtalaisen aallokon ja laivan peräaallon muodostamassa ristiaallossa menee nurin kokeneempikin meloja jos ei sitä ajoissa huomaa ja osaa varautua.

J-N

Itselläni eskimon opettelun suuri hyöty on ollut se, että kajakin liikuttelusta enemmän tai vähemmän kyljellään sekä kallistelusta on tullut luonnollinen osa melontaa. Ilman eskimon osaamista ei oikein millään pysty opettelemaan melan käyttöä tukemiseen ja erilaisten tukivetojen yhdistämistä luonnolliseksi osaksi omaa melontaa. Lisäksi omaan harjoitteluun on tullut mukaan kaikenlaista kajakin hallintaan liittyvää "kikkailua" eskimon oppimisen jälkeen ja tällä "kikkailulla" on taas päässyt askeleen eteenpäin sekä melan käytön hallinnassa että vartalon käytön hallinnassa. Yksinkertainen esimerkki: Tehdään liikkeestä alatukikäännös. Annetaan vauhdin pysähtyä, jolloin lapa lähtee uppoamaan ja kastellaan korva. Tehdään melalla veden alla koukkaus kohti pintaa (lapa pysyy koko ajan veden alla) ja käännytään ylös ylätuella/eskimon loppuosalla.

 

Sivut