En ole koskaan ollut intohimoinen ulkoilmaihminen. Liikunta on toki minulle tärkeää ja olen kuin kotonani joogamatolla, Combat-tunnilla ja kuntosalilla. Lenkkeilen, mutta asuessani kantakaupungissa lenkkipolut kulkevat kaduilla ja kaupunkipuistoissa - eivät metsän keskellä. Rakastan raitista ilmaa, merenrantoja ja metsiä, mutta en ole ikinä omistanut vaelluskenkiä, merino-kerrastoa tai kompassia. 

Olen kyllä seikkailunhaluinen. Kun kuulin Kapua -hyväntekeväisyysprojektista ensimmäistä kertaa, olin juuri palannut yli puolen vuoden mittaiselta reissulta Aasiassa ja etelä-Amerikassa. Matkalla oli tullut snorklattua, sukellettua, trekattua ja seikkailtua vuorimaisemissakin. Nautin fyysisistä haasteista ja lähdin aina innolla mukaan mukavuusalueen reunamille ja sen ulkopuolellekin. En kuitenkaan ikinä ajatellut, että voisin innostua täysillä jostakin sellaisesta, johon liittyy 11 päivän intensiivinen vuorivaellus, maailman korkein vuori ja jotain, jota kutsutaan akklimatisoitumiseksi. 

Silti jokin Kapuassa kolahti, ja täysillä. Ehkä se oli se, miten Kapuassa yhdistyy kehitysyhteistyö ja seikkailu. Ehkä se oli pitkän matkan aikana kasvanut uteliaisuus ja rohkeus, into hypätä mukaan uuteen. Ehkä se oli minussa herännyt auttamisenhalu - olin jo jonkun aikaa etsinyt tapaa, jolla voisin tehdä jotakin merkityksellistä ja tärkeää. Nepal maana ja matkakohteena kutkutteli mieltäni ja pakkohan se on myöntää, että Mount Everestin perusleiriin kiipeäminen kuulostaa tosi hienolta. Yhtäkkiä monta palaa loksahti kohdalleen, ja tiesin, että Kapua oli juuri se juttu jota olin etsinyt. The One. 

Tunne ei ole hälvennyt. Tutustumisviikonloppu, varainkeruun suunnittelu ja ideoiden toteuttaminen, kassan kerryttäminen on kaikki mielenkiintoista, hauskaa ja kovaa mutta kivaa työtä. Mukana on myös tullut uusi harrastus, se ulkoilmareippailu. Tein elämäni kalleimman kenkäostoksen ja hankin tuliterät vaelluskengät, jotka kävin koeajamassa viime viikonloppuna Sipoonkorvessa toisen Kapuajan kanssa. Ajoimme Kuusijärven kahvilalle, heitimme reput selkään ja suuntasimme metsään. Aurinko paistoi ja hanki kimmelsi ihanasti. Yritimme olla häiritsemättä hiihtäjiä liikaa, joten valitsimme pikkuisia kinttupolkuja pääreittien sijaan - eksymisvaarasta välittämättä. Pysähdyimme pikku kukkulalle syömään eväsleipiä ja pipareita. Ihastelimme pajunkissoja ja kuuntelimme lintujen laulua. Lähes kolmetuntisen patikoinnin jälkeen kävimme avannossa ja savusaunassa. Olo oli mitä mahtavin, ja euforia oli ihan erilainen kuin joogatunnin jälkimainingeissa.

 

Patikointi on loistavaa liikuntaa ja erityisesti se on hyvää treeniä marraskuista Everestin-vaellusta varten. Suunnitteilla on uusia viikonloppuretkiä Nuuksioon ja Sipoonkorpeen. Olen jopa löytänyt itseni partioliikkeistä hipelöimässä niitä merinokerrastoja ja päiväreppuja. Ulkoilmaihmiset, Kapua on liittänyt minut mukaan reippaaseen, punaposkiseen ja tervehenkiseen joukkioonne!

Ihanaa aurinkoviikonloppua kaikille!

Lue lisää Kapuasta täällä: www.kapua.fi 

Käyttäjän Aini Mäensivu kuva

Aini Mäensivu