Kapuajat valmistautumassa vuoristovaellukselle

Matka Guatemalaan on jo aivan kulman takana. Matkakuumeilun ohessa Kapua Guatemala 2013 – hankkeen varainkeruu käy kiivaana. Keräyspotissa on tällä hetkellä noin 50 000 euroa. Vielä on matkaa 100 000 euron tavoitteeseen, mutta tällä porukalla on asenne ja tahtotila kohdillaan. Varainkeruun lisäksi töitä teettää myös selviytyminen projektin fyysisestä osuudesta, vuoristovaelluksesta ja Tajumulcon (4220m) valloituksesta.

Projektin alkaessa syyskuussa kuntotestit kertoivat meidän kaikkien 13:n olevan vähintään kohtuullisessa kunnossa. Tästä huolimatta jokainen meistä on pyrkinyt kuntoilemaan joko pitääkseen silloisen kuntotasonsa tai kehittääkseen sitä parempaan suuntaan. Jotkut ovat hankkinut avukseen personal trainerin. Tarja Niemisen kuntoiluprojekti sai aivan uudenlaista potkua pt:n avulla.

Helmikuussa edellisen kapuatapaamisen yhteydessä kuntomme testattiin jälleen. Useimmilla oli havaittavissa kehitystä. Osalla kunto oli säilynyt ennallaan. Allekirjoittaneella kuntotestin tulos muistutti levon ja oikeanlaisen ravinnon tärkeydestä. Aina ei kannata lähteä lenkille jos elämä on tavanomaista kiireisempää tai stressaavampaa. Tai ainakin kannattaa varata riittävästi aikaa unelle.

Seuraavissa otoksissa Kapuajat esittelevät omia kuntoilumetodejaan unohtamatta henkisen valmistautumisen keinoja.

(kuva: Misku Välimäki)

 

(kuva: Rauni Seppänen)

 

(kuva: Bruno Mustonen)

 

(kuva: Annukka Helander)

 

(kuva: Maija Karhinen)

 

(kuva: Christa Vainionpää)

 

(kuva: Leo Iskanius)

 

(kuva: Soile Puranen)


http://www.relaa.com/keskustelu/index.php?topic=44875.0

Sonja Savolainen