Kuinka kohdata köyhyys?

Kehitysmaissa matkatessa on vaikea välttyä kohtaamasta äärimmäistä köyhyyttä. Hökkelikylät reunustavat suurkaupunkeja ja köyhyys, mutta toisaalta myös rikkaus näkyy katukuvassa. Miten köyhyyteen sitten tulisi suhtautua? Pitäisikö kerjäläiselle antaa lantti, vai ei?

Olen ollut kasvokkain köyhyyden kanssa monesti. Esimerkiksi Etelä-Afrikassa eriarvoisuus on maailman huippuja, ja kontrasti suuri. Se raivostuttaa ja turhauttaa. Miksei eriarvoisuutta saada kitkettyä? Miksi suuri osa väestöstä elää edelleen alle kahdella dollarilla päivässä, vielä 20 vuotta apartheidin päättymisen jälkeen? Kohtaamiset köyhyyden kanssa näyttivät viime matkalla muun muassa tältä:

- Mies, jonka vaalea iho on auringon ahavoittama, seisoo risteyksessä. Odotan liikennevalojen vaihtumista ja luen pahvilapun, jota hän pitelee. Mies on yksinhuoltaja ja pyytää paria senttiä lasten ruokkimiseksi. Tyhjä katse pureutuu suoraan eteenpäin, autorivien väliin. Kukaan ei avaa ikkunaa, ei tarjoa lanttia. Mies painaa päänsä, kävelee rauhallisesti tien sivuun istumaan juuri ennen valojen vaihtumista, tarkasti kuin kello. Köyhyys ei katso ihonväriä, ja satuttaa yhtä paljon kaikkia.

- Vanhempi tummaihoinen mies tulee pienen poikansa kanssa parkkipaikalla luoksemme. Vaimo on kipeä, eikä rahaa saatikka ruokaa ole. “Please ma’am”, kaikuu korvissani ohi kävellessäni ja anova katse porautuu selkääni. “Please ma’am”... Ruokakaupassa mietin, pitäisikö ostaa miehelle jotain, mutta jätän ostamatta. Ja kadun, kun ulos tullessani kohtaan heidät uudelleen.

- Olemme etsimässä ruokapaikkaa, ja istumme kadun reunassa pohtimassa minne menisimme. Vieressä mies kaivaa roskista, mutta emme suuremmin kiinnitä häneen huomiota. Lähtiessään mies tulee luoksemme ja pyytää syötävää, edes jotain, roskiksesta sitä ei tällä kertaa löytynyt. Nälkä on raastava, ja katse täynnä epätoivoa. Pahoittelemme, ettei meillä ole ruokaa ja lähdemme vähin äänin syömään.

Ongelman laajuus on valtava, eikä kukaan voi yksin auttaa kaikkia. Uskon, että köyhyyttä vastaan voi taistella parhaiten vaikuttamalla köyhyyttä luoviin ja ylläpitäviin rakenteisiin. Kapuan vapaaehtoisten kanssa olemme keränneet lähes 400 000 euroa globaalin epätasa-arvon kitkemiseksi. Yhdessä pystymme tekemään paljon enemmän, kuin kukaan meistä yksin. Silti on vaikea kohdata köyhyyttä kasvoista kasvoihin. Nähdä epätoivo, jollaista en ole Suomen kaduilla kohdannut. Epätoivo, jossa on kyse elämästä ja kuolemasta, ja jonka edessä olen voimaton.

“Like slavery and apartheid, poverty is not natural. It is man-made and it can be overcome and eradicated by the actions of human beings.” -Nelson Mandela

Köyhyys ei ole luonnollista. Se on voitettavissa. Yhdessä. Olethan mukana?

- Mama Kapua

Suvi Aarnio