1 viestiä / 0 new
Uusin kirjoitus
YXX

Tervehdys kaikille korkealle yrittäville.  www.climbingfinn.fi on palannut 6.2.2007 Aconcaguan huiputusreissultansa ja kotisivuille on nyt saatu kuutisenkymmentä kuvaa matkalta sekä kirjoitelma huiputuspäivästä ja asiantunteva kirjoitus omakohtaiseen kokemukseen perustuva kirjoitus vuoristotaudista.  kannattaa lukea.

anttioksanen

Mielestäni LT Reijo Linnolan artikkeli vuoristotaudista on hyvin kirjoitettu. Vielä pari ajatusta Diamoxista:

Diamoxin käytössä tulee ottaa huomioon sen diureettinen vaikutus jota tulee kompensoida riittävällä nesteiden nauttimisella. Lääketieteelliset tutkimukset osoittavat kiistattomasti Diamoxin tehon vuoristotaudin ehkäisijänä, mutta vuoristokiipeily on erittäin kokonaisvaltainen suoritus, johon vaikuttaa huomattavasti myös monet muut tekijät, mukaanlukien kiipeilijän nestetasapaino. Diamox edistää nestevajauksen kehittymistä, ja tämän vuoksi esimerkiksi monet Pohjois-Amerikan huippukiipeilijät eivät lääkettä käytä kovin innokkaasti. Mielestäni tällaisten huippukiipeilijöiden kokemuksia tulee myös arvostaa arvioitaessa lääkkeen hyötyjä ja haittoja. Jo hyvin vähäinen nestehukka, joka ei välttämättä aiheuta edes janoa, laskee suorituskykyä huomattavasti.

British Medical Journalissa julkaistut tutkimukset suosittavat vielä suurempaa Diamox annosta (3 x 250 mg / vrk); tämä mahdollisesti tehostaa sopeutumista entisestään; ainakin se lisää myös diureesia ja edesauttaa entisestään nestehukan kehittymistä.

Omien kokemusten mukaan Diamox auttaa sopeutumisessa. Mutta en vielä tiedä onko parantunut sopeutuminen lisääntyneen diureesin arvoista, ja uskon että vastaus tähän kysymykseen voi olla kiipeilijä kohtainen riippuen jokaisen henkilökohtaisista fysiologisista ominaisuuksista. Aion omalla kohdallani selvittää asiaa kokeilemalla ja vetämällä omat johtopäätökset asiasta. Mielestäni samalla lailla hieman kriittisesti kannattaa jokaisen kiipeilijän suhtautua Diamox lääkitykseen, erityisesti jos kiipeää fyysisen suorituskykynsä rajalla sellaisissa olosuhteissa joissa riittävää nesteidensaantia ei voi aina taata.

zorro

Toi 3x250mg, eli 750mg/vrk on aivan he..tisti!! Tommosta muutama päiväkin niin diureesi on sitä luokkaa, että silmät vuotaa. T: Nimim. "Vierestä katsoja". Kannattaa aloittaa 1x125mg/vrk ja lisätä vasta tarvittaessa, jos nyt välttämättä sitä haluaa/joutuu syömään.

PM, se tarkoittamasi ääreisverenkiertoa parantava "lääke" lienee luontaistuotekaupoista saatava yrtti, Ginkgo Biloba? Olen syönyt sitä testimielessä nyt puoli vuotta yhtäjaksoisesti (tähän ajanjaksoon mahtuu pari vuorireissua), mutta en ole huomannut eroa sormien ja varpaiden verenkierrossa. Ei mun kädet juurikaan palele, mutta onhan nää nyt ihan samanlaiset jääkalikat, ku aina ennenkin.

niilo

Jos ongelma on ääreisosien "jäätyminen", niin Nifangin 10mg on hyvä apu, avaa ääreisverenkiertoa mukavasti, teoriassa tietysti lisää myös jnkv. lämmönhukkaa. Sopii esim. laskettelurinteissä kärvisteleville, kiipijöille, pilkkijöille jne.

Anonyymi

Joo se lääke jota joskus kokeilin/käytin oli reseptilääke apteekista.....nimi taas on ihan jossakin muualla kuin muistissa...

Jukka R

Itse olen pitänyt happisaturaatiomittaria melko turhana välineenä, koska omien käyttökokemuksien mukaan sen lukemat vaihtelevat villisti sen mukaan miten hengittää. Denalilla käytimme sitä päivittäin, joten kokemusta sen käytöstä kyllä on. Mutta tämä Reijon kommentti pisti miettimään asiaa uudelleen:

Quote:
Eli puuskuttaminen toimii myös jonkinlaisena testinä onko kyseessä vain yön ns. normaali matala arvo vai alkava keuhkoödeema. Jos keuhkoödeema on kehittymässä ja tai jo olemassa, ei puuskuttamalla pysty nostamaan saturaatiota näin korkeaksi.


Tuossahan voisi olla perää. Hämärän muistikuvan mukaan kaverini saturaatiot eivät merkittävästi nousseet puuskuttaessa ja seuraavana päivänä hän olikin todella huonossa hapessa. Eipä nuo mittarit nykyään enää mitään maksa, joten voisihan tuota ideaa kokeillakin.

Diamoxia olen käyttänyt itse alpeillakin, jos pitää suoraan laaksosta mennä korkella olevalle tuvalle ilman aklimatisoitumista. Lähinnä Cosmiques-tuvalle siis. Itse olen ottanut 1x250mg illalla, jotta nukkuisi paremmin. Tähän sillä on ainakin minun kropassani selvä vaikutus. Ilman Diamoxia uni on kahtena ekana yönä todella katkonaista ja fyysinen palautuminen kärsii merkittävästi. Edeltävä iltana (siis kotona) olen ottanut 1x125mg. Aamulla sitten kabiinilla ylös.

Mainitaan nyt taas se perinteinen sivuvaikutus mikä yllättää joskus ensikertalaiset. Hiilihappopitoiset juomat maistuvat oudolta. Myös olut Blum 3

Käivärä

Aconcagua retkikunnan aklimatisaatiosta voi lukea osoitteesta

www.climbingfinn.fi

Varsin hyvä yhteenveto retkikunnan lääkärin näkemyksistä! 8)

jupe78


[quote author=Rauno link=topic=10415.msg76324#msg76324 date=1119424851]
[quote author=Ikuri link=topic=10415.msg76225#msg76225 date=1119254400]
170-180hb ei ole mitenkään erityisen korkea arvo. Vuoristossa pitkäään elävillä on varmaan kaikilla ainakin tuota luokkaa. Ei varmaan nostata vielä tukosriskiä juurikaan. Taitaa itse asiassa olla aika optimaalinen korkeaan. ilmanalaan eli ole vain tyytyväinen.



Niin, minulla Hb on tuolta 170 - 180 väliltä merenpinnan tasolla. Olisi kiva mitata mihin se nousee vähän korkeammalla. Mutta kuten Hmm on todistellut, on kai sitä suurempiakin murheita kuin veritulpan riski.

Olen ajatellun myös että paksu veri hidastaisi ääreisverenkiertoa, jolloin paleltumisriski kasvaisi. Mulla on ollut aika korkea henkinen kynnys pillerien popsimiseen, eikä ilmeisesti paleltumien ehkäisyn osaltakaan ole siis suurta painetta asenteiden tarkastamiseen.

Sitten rankasti off topiciksi: Osaako joku selittää miksi riittävän paksu veri ei enää meinaa kelvata SPR:n veripalvelulle?


mulla on huonoimmillaan tuo 170 välillä yli 190. Ihan normaalia elämää elelen joskun asun noin 100 m merenpinnan yläpuolella. Toisaalta mulle ainakin tulee jotenkin kevyt olo joksikin aikaa kun olen käynyt verenluovutuksessa.

jupe

anttioksanen

[quote author=jupe78 link=topic=10415.msg115220#msg115220 date=1172261272]
mulla on huonoimmillaan tuo 170 välillä yli 190. Ihan normaalia elämää elelen joskun asun noin 100 m merenpinnan yläpuolella. Toisaalta mulle ainakin tulee jotenkin kevyt olo joksikin aikaa kun olen käynyt verenluovutuksessa.


Yleisellä tasolla nämä sun esittämät luvut ovat kyllä jo poikkeuksellisia ja mahdollisesti patologisia; lääketieteelliset jatkoselvittelyt voisivat olla hyöydyllisiä esimerkiksi hemokromatoosin poissulkemiseksi.

Anonyymi

Itseänikin on nuo vuoret alkaneet kiinnostamaan enemmän ja enemmän normaalin tasamaa-retkeilyn lisäksi. Tulevina vuosina olisikin tarkoitus tutustua mm. Mt. Blanc:iin, Kilimanjaroon ja Aconcaguaan. Toki "jalat maassa"-asenteella ja omat voimat tuntien.

Akklimatisaatiosta olen miettinyt juuri tuota hemoglobiinin merkitystä. Itselläni se on normaalia hiukan korkeampi, eli 170-175, joten onko tästä ehkäpä haittaa tai hyötyä sopeutumisen kannalta jos kuitenkin noudattaa normaaleja suosituksia etenemisen suhteen ja ottaa rauhallisesti?

Mites sitten toi verenluovutus? Onko siitä kenties apua ja kuinka kauan tällainen apu voisi auttaa ja pitää veren laimeampana?

Olen yrittänyt kahlata nettiä asian tiimoilta, mutta en tuohon hemoglobiiniin ole oikein faktaa löytänyt. Kiitos siis jo etukäteen jos jollain on tähän tietoa.

pexi

Sattuipa Tehyn portaalista tulemaan joskus jotain asiaakin s-postilaatikkoon... Liipannee aihetta ainakin hiukan läheltä...

-----------------

Tadalafiili ja deksametasoni lievittävät korkeasta ilmanalasta johtuvaa keuhkopöhöä

Eurooppalaistutkimuksessa on selvitetty, miten deksametasonilla ja tadalafiilillä voidaan lievittää korkeasta ilmanalasta ja siten ohuesta ilmasta aiheunutta keuhkopöhöä osana akuuttia vuoristosairautta. Satunnaistettuun kaksoissokkoutettuun kokeeseen osallistui 29 aikuista, jotka nousivat 24 tunnissa 490 metristä 4 559 metriin ja viettivät siellä kaksi yötä. Osallistujilla oli aikaisemmin ilmennyt vuoristosairauteen liittyvää keuhkopöhöä. He saivat ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä kahdesti päivässä nousun aikana sekä ylhäällä oleskelun aikana 10 milligrammaa tadalafiiliä, 8 milligrammaa deksametasonia tai lumevalmistetta.

Kahdella osallistujalla, jotka olivat saaneet tadalafiiliä, ilmeni vaikea akuutti vuoristosairaus heidän saavuttuaan 4 559 metrin korkeuteen. He keskeyttivät kokeen, eikä heillä ilmennyt keuhkopöhöä. Keuhkopöhö kehittyi seitsemälle yhdeksästä lumehoitoa saaneesta, mutta vain yhdelle tadalafiiliä saaneista eikä yhdellekään deksametasonia saaneelle. Näyttää siltä, että sekä deksametasonilla että tadalafiilillä voidaan ehkäistä keuhkopöhö noustaessa verrattain nopeasti korkealle vuoristoon. Deksametasoni näytti parhaiten ehkäisevän akuuttia vuoristosairautta.

Lähde: Annals of Internal Medicine 2006;145:497-506 (Farmasia)

If we all did the things we are capable of doing, we would literally astound ourselves. (Thomas A. Edison)

Partiopoika

Tervehdys foorumilaiset!
Työn kautta on herännyt mielenkiinto vuoristossa tapahtuvaan oleskeluun ja siihen liittyviin erityispiirteisiin. Enimmäistä kertaa tuli vastaan termit AMS, HAPE, HACE ja aklimasoituminen eikä näistä ole sairaanhoitajakoulussa luonnollisesti  puhuttu. Aiheeseen koetan perehtyä parhaillaan Wilderness medicine ( Fifht edition) ja Heikki Karisen Kaukomatkailijan lääkintähuolto ja ensiapu kirjojen kautta. Nyt kuitenkin kiinnostaisi kuulla aiheesta omakohtaisia komemuksia omaavien (ja muiden) mielipiteitä ja neuvoja.

Eli kyseessä on vajaan 10 hengen ryhmä 30-50 vuotiaita normaalikuntoisia miehiä. Ei siis mitään kiipeilijöitä tai muita huippu-urheilijoita. 
Henkilöstö oleskelevat normaalisti 300-500 metrin korkeudessa mutta joutuu ajoittain nousemaan maksimissaan 3500-3800 metriin. Nousut tapahtuvat ajoneuvoilla mahdollisesti päivän aikana suoraan ylös ja pahimmillaan yöpymispaikka voi olla 3000-3500 metrin korkeudessa.  Henkilökohtaisia varusteita kannossa on  noin 30 kg joten pientä fyysistä rasitusta on tiedossa. Mahdollista on myös yöpyä ensimmäisen kerran  siinä 2500m korkeudessa josta jatketaan sinne yli 3000 metrin korkeuteen. Oleskelu 2500-3500m korkeudessa voi kestää parhaimmillaan useita päiviä. Majoittuminen  vuorilla tapahtuu ns. leiriolosuhteissa joten erinäköistä hommaa riittää illalla.

Nyt siis neuvoja ja huomioita siihen miten vuoristotaudin mahdollisuus pitäisi huomioida sekä mahdollisesti varautua? Tähän mennessä porukalla on ilmeisesti ollut lievän AMS oireita joita ei ole osattu  tulkita. Porukalla on esiintynyt pääsärkyä, ruokahaluttomuutta, huonoja yöunia ja pinessä rasituksessa ilmaantuvaa hengästymistä. Osa oireista voidaan ehkä selittää muillakin syillä kuin AMS, ehkä? 
Kuinka iso riski 45 vuotiaan hieman pyöreähkön normaalikuntoisen henkilön saada vakavia AMS oireita nousemalla suoraan 3500m jonka jälkeen yövytään siinä 3000-3500m välissä?
EDIT: lisäinfoa

MrKnowItAll

Sen kokemuksen mukaan mikä minulla on, ei nopea nousu 3500m vielä tapa juuri ketään, vaikka sekin mahdollisuus on olemassa. Näppituntumalla sanoisin, että noin 20% saa epämukavia oireita, 30 % lieviä oireita ja loput 50% ovat terveesti hengästyneitä.

Suosittelen mukaan otettavaksi vähintään diamoxia ja deksametasonia, ja mahdollisesti varahappea, etenkin jos nopea evakuointi ei ole mahdollista.

Kaikki kuvaillut oireet viittaavat AMS:n paitsi hengästyminen, joka johtuu yksinkertaisesti vain tottumattomuudesta hapen puutteeseen.

Hankkikaa asiallista tietoa vuoritotaudista ja kurssittakaa henkilöstöä.

Etskää käsiinne ns. Lake Louise score, jolla voi arvioida AMS:n vakavuutta pisteyttämällä eri oireitten voimakkuutta.

edit: no tässäpä se onkin:

http://www.high-altitude-medicine.com/AMS-worksheet.html

Vastaavaa pisteytystä olemme käyttäneet yhdellä reissulla, 4 pinnaa tarkoitti lievää AMS:ää, 8 pinnaa huolestuttavaa.

Remu

[quote author=MrKnowItAll link=topic=10415.msg153498#msg153498 date=1233221915]
Sen kokemuksen mukaan mikä minulla on, ei nopea nousu 3500m vielä tapa juuri ketään, vaikka sekin mahdollisuus on olemassa.



Näin nimenomaan. Sitten on olemassa ne harvat ihmiset, jotka kuuluvat tähän "juuri ketään" -ryhmään. Olen ollut kiipeilyporukassa, jossa noustiin nopeasti n. 3500 metrin korkeuteen autolla. Useimmilla oli jonkinlaisia oireita: päänsärkyä, ruokahaluttomuutta. Kova rasitus ei onnistunut. Tässä korkeudessa vietettiin muutama yö, jonka jälkeen yhdellä henkilöllä alkoi henkeä ahdistamaan, kun keuhkoihin kertyi nestettä. Hän tiesi tätä odottaa aiemman kokemuksen perusteella, jolloin hänellä oli ollut hengenvaarallinen tilanne keuhkoödeeman takia. Nyt hän pääsi samana päivänä ~1000 m korkeuteen, jossa oireet hävisivät. Etukäteen ei voi tietää, miten kukakin korkeuteen sopeutuu.

Partiopoika

Miten käytännön kokemukset "perstuntumalla" siitä miten AMS oireiden kehittymiseen vaikuttaa fyysinen kunto, huonot yöunet, väsymys ja liian vähäinen ruoka yms?
Wilderness medicine kirjassa on mm. maininta siitä ettei ole osoitettu fyysisen kunnon yhtetyttä AMS herkkyytteen eikä iällä pitäisi olla merkitystä. Ylipainon taas lisää mahdollista saadaAMS oireita.
Luonnollisesti huonokuntoisen henkilön  fysiologinen kapasiteetti pysyä toimintakykyisenä ohuessa ilmassa on pienempi kuin hyväkuntoisen.
Lähinnä mieleen tulee  esimerkkinä  keski-ikäisten turistien ajattaminen ylös esim. 3500m jossa ollaan muutama päivä vähillä yöunilla sekä huonolla ruualla. Mitenkä tämän ryhmän toimintakyky eroaa hyväkuntoista 30-vuotiaista?
Sorry hiema sekavaa tekstiä mutta samalla yritän sisäistää  tätä aihetta.

MrKnowItAll

Todennäköisesti ei eroa juuri mitenkään. Sopeutuminen tuntuu olevan kovin yksilöllinen ja geneettinen ominaisuus. Hyvä hapenottokyky ei toisaalta varmasti ole haitaksi, joten hemogobiinia korottamaan vaikka ylen määrin appelsiineja syömällä.

Ilmeisesti kuitenkin esimerkiksi flunssa huonontaa tilannetta ja ylimalkaan elimistön heikentynyt kyky toimia vaikkapa ripulin takia (hieman arvailua tämän osalta).

Suoraan 3500m -tilanteista on kaksi esimerkitapausta lähipiiristä, oma 7 hengen reissu Tiibettiin toissa vuonna (1/7 otti diamoxia) ja velipojan perheen reissu samaan paikkaan (1/6 oli ekana yönä heikossa kunnossa). Suuremmalla otannalla on käynyt niin, että osapuilleen 15% ei pääse yli 4300m tason. Tai pääsee, mutta kärsii jopa pahasti.

Summa summarum: jos evakuointi noin 8-12 tunnin sisällä on mahdollista, ei 3500m ponkaiseminen ole kuolettavan vaarallista isommallakaan ryhmällä. Maailmassa on sentään paikkoja korkeammallakin, joihin lennätetään turisteja (mm La Paz on levittäytynyt 3100-4050m välille, kenttä korkeimmalla).

ET

[quote author=MrKnowItAll link=topic=10415.msg153549#msg153549 date=1233261390]
Summa summarum: jos evakuointi noin 8-12 tunnin sisällä on mahdollista, ei 3500m ponkaiseminen ole kuolettavan vaarallista isommallakaan ryhmällä. Maailmassa on sentään paikkoja korkeammallakin, joihin lennätetään turisteja (mm La Paz on levittäytynyt 3100-4050m välille, kenttä korkeimmalla).



.. ja La Pazissa syntyy vauvoja!

Vakavammin ottaen suurimmassa riskiryhmässä ovat hyväkuntoiset maratoonarit, heille elimistön signaalit kuten kipu tai pahoinvointi ovat vain tunteita ja aina voi painaa täysillä eteenpäin. Varsinkin kun muu seurue näyttää olevan pelastusrenkaallista toimistohiirtä.

Ja mitä vanhempi pieru ja/tai vetää enemmän röökiä, sen vähemmän tarvitaan akklimatisoitumista. Samoin jos on aiempaa kokemusta, niin psyykkiset tekijät edesauttavat konkareita.

vesi on pilaantunutta puuteria, kuten Sepi sanoo