1 viestiä / 0 new
Uusin kirjoitus
Kulkija
Yksin hiihtelyä käsivarressa

Meneekö Kilpisjärveltä Haltille moottorikelkkauraa? Kun tuon kartan virallinen kelkkareitti menee tuonne terbmiksen suuntaan ja sitä pitkin oli kyllä hyvä liikkua tavallisilla murtsikoilla.

Entä turvallisuus noin huhtikuussa. Onko hölmöä liikkua yksin jos tuollaista uraa pitkin menee. Toki joku tunturi olosuhteiden salliessa tulisi huiputettua. Jos liikutte yksin, niin onko teillä onnettomuuden varalta esim. merkkisavuja tai hätäraketteja matkassa?

Tarkoitus olisi nautiskella maisemista ja ulkona olosta tuossa Meekon seutuvilla ja yöpyä varaustuvissa. Ja kaikenlaiset vinkit reittien ja varusteiden osalta otetaan mielellään vastaan.

eal

Tuskin joudut siellä yksin liikkuun. On melko ruuhkainen aika silloin..

pajulainen


Kyllä se päävaltatie Kilpisjärvi-Halti on hyvin moottorikelkoilla polettu huhtikuussa,tämän tästä melu kuuluu ja pensankatku
haisee laaksoissa puoli tuntia jälkeenpäinkin-ainakin siltä tuntuu.Kaheksan kelkan porukoita hurahtaa ohi ja pulkassa istuvat
puistavat ilosesti kättä hiihtäjälle kaljottelun lomassa.Ainakin minusta tällaiseksi tuo pääväylä näyttää muuttuneen.
Luistelusuksillakin sen voi hiihtää.Kelkallakinhan nimen saa Haltin kirjaan.
Mutta vähän sivummalla on tilaa ja rauhaa meille jotka sitä Lapista etsimme ja illaksi voi palata aina reitille jos autio tai varaus-
tuvissa yöpyy.

Aries

Ns. risureitti menee Kilpiseltä Haltille. Yleensä tuohon aikaan ei välttämättä latupohjia tarvitse seurata, vaan tuuli on puhaltanut hanget kantaviksi. Loppukuusta voi tosiaan olla ruuhkaa. Suosittelen ehdottomasti.

Olot voivat olla mitä vain, olin perheen kanssa hiihtovaelluksella siellä huhtikuun alussa muutama vuosi sitten ja osan aikaa oli aika karut olot (tuulta puuskissa n 30 m/s + ajoittain tiheää lumisadetta, näkyvyys vastatuuleen huonoimmillaan alle 10 m). Nuorin lapsista piti laittaa ahkion päälle istumaan, koska ei pysynyt tuulessa pystyssä rinkka selässä. Keronista taipuivat (mutteivat taittuneet) kaaret, kun tuulen suunta muuttui yöllä. Aamulla meinasi osa varusteista karata käsistä tuuleen, kun ote oli huolimaton. Yksi makuupussi haettiin muutaman sadan metrin päästä. Myrskylasit oli jätetty kotiin, mikä hieman kadutti. Itse asiassa ainoa reissu, jolla olen joutunut totaalisesti muuttamaan päivän matkasuunnitelmaa sään takia.

Yksin liikkuessa ehkä tavallista hieman suuremmat riskit, maaston tarjoamaa suojaa ei juuri ole.

niilo

Tosiaan tikutettu 10m leveä kelkkaura koko matkalla, lisäksi hyviä autiotupia 10km välein, ei kai tuon turvallisempaa voi olla. Kerran huhtikuussa kävin luistelusuksilla päiväseltään Meekolla eestaas, harmitti kun ei jaksanut Haltinlenkkiä, no joskus sitten lentokelillä.

väärti

Yksin ajattelin minäkin lähteä.Riskit olen puntaroinut tarkasti ennen lähtöpäätöksen tekoa,tai siis eihän siellä tosiaankaan ole yksin ikävä kyllä.Mukaan lähtee pari rakettia ja hätäsoihtua ihan varoiksi ja pitää terkemmin miettiä mitä ja miten touhuilee esim.puukon kanssa.

seppoilmari

Huhtikuussa on Kilpisjärven - Haltin valtatiellä valtavasti porukkaa. Yksin ei tarvitse olla kahtakaan tuntia, aina on muita kulkijoita näkyvillä. Moottorikelkkoja liikkuu päivittäin, koiravaljakoita saattaa tulla vastaan, potkukelkkailijoita näkee valtatiellä.

On järkevää vähän poiketa valtatieltä, sivummalla tuvissa on enemmän tilaa. Hanki saattaa kantaa erinomaisesti, tai sitten ei ollenkaan. Vaihtelee vuodesta toiseen. Järvien jäillä saattaa olla jo vettä, ja isojen järvien ylitys siten hankalaa. Purot saattavat olla auki, mutta aivan yhtä hyvin purossa saattaa olla metrinen jää.

Käsivarren suunnilla en ole pystynyt ainakaan viimeiseen kahteen vuosikymmeneen tekemään reissua, joka olisi täsmälleen alkusuunnitelmien mukainen. Reittiä voi olla pakko muuttaa.

Rowana
Käyttäjän Rowana kuva

[quote author=Aries link=topic=12987.msg87513#msg87513 date=1138022176]

Yksin liikkuessa ehkä tavallista hieman suuremmat riskit, maaston tarjoamaa suojaa ei juuri ole.



Mutta lapsi ahkiossa lisää turvallisuutta jo kummasti.  Smile

Mitä lapset tykkäsivät reissusta? Lähtevätkö uudellen?

pajulainen

Huhtikuussa alueella tapaa ahmakinttaisiin ja hyljeliiviin sonnustautuneen erittäin avuliaan kelkkailijan
Hyvösen Ossin,Hetan vallesmannin,joka asustelee keväällä valtion vierasmajalla.Ainakin viimevuosina
joka reisulla on tavattu joskus monena päivänä.Kysymys kuului jo kaukaa tarvikko mittää.
Niinhän se oli edellinen vallesmanni neuvonut nuorenpaa- Älä tee ihmisten elämää vaikiammaksi kuin
se jo on täällä pohjosessa.

mnph

[quote author=pajulainen link=topic=12987.msg87603#msg87603 date=1138110873]
...asustelee keväällä valtion vierasmajalla...



Missäs se tämä vierasmaja on? Vuomakasjärven luoteispäässä?

Aries

[quote author=Rowana link=topic=12987.msg87567#msg87567 date=1138059762]
[quote author=Aries link=topic=12987.msg87513#msg87513 date=1138022176]

Yksin liikkuessa ehkä tavallista hieman suuremmat riskit, maaston tarjoamaa suojaa ei juuri ole.



Mutta lapsi ahkiossa lisää turvallisuutta jo kummasti. Smile

Mitä lapset tykkäsivät reissusta? Lähtevätkö uudellen?



Jep jep Wink

Tunnelma oli kepeä olosuhteista huolimatta. Kaikilla oli kunnon varusteet jne. Voi sitä kilpahiihtoa Haltin vihkolle ja telemarktyylejä alastullessa.

Lapset tykkäsivät; tämän jälkeen on yhdessä käyty mm. Kebnellä itäreittiä ja marraskuussa Pyreneillä. Valitettavasti kunnon perhereissuja jaksaa tehdä vain yhden vuodessa. Seuraava reissu on jo suunnitteilla...

sepeteus

Mukavaa reissua Yliperälle vaan! Viidesti kevään tuloa olen tuolla katsellut tällä vuosituhannella, kelit ovat suosineet, mutta melkein joka viikolle on sattunut 1-2 sumupäivääkin, joten suunnistustaidot on hyvä hallita. Kartan- ja maastonluku on tärkein tässä. Varustuksen pitää toimia myös hankaliksi muuttuvissa oloissa. Hyvissä oloissa luistelusukset ovat mainiot.

Luontotuvalla on hyvä tarkistaa karttaan merkittyjen reittien muutokset ja huomata, ettei kesä- ja talvireitit kulje samoja kohtia kaikkialla. Saarijärveltä mennään talvella Kuonjariin eri kautta. Jos lähtee hiihtämään kesäreitin suuntaan keppejä seuraten, on edessä pitkähkö hiihto kunnon korkeuseroin Lossujärvelle! Upea reitti sinänsä.

Huhtikuun lopulla Meekonjärven seutu alkaa jo sulaa, vaikka muualla on vielä hyvin lunta. Sukset ja ahkio tahtoo kärsiä sulan maan hiihdosta. Vedet nousee jäille äkkiä ja reitit pitää pystyä silloin muuttamaan.

Nimismiehen ei-avoin tupa löytyy Pitsusjoen varresta vähän matkaa Pitsuskönkäältä etelään, lähellä hieman vaatimattomampi rajavartion tupa myös. Urtashotelli on Riimmajärven pohjoisrannalla, nimikin on merkitty uudempiin karttoihin.

Lappi on vapautta kalenterin ja kellon orjuudesta.

TiMoKo

Neljänä keväänä olen alueella hiihdellyt, parina vuonna yksin, pari viime kevättä kaksin. Pääväylältä olen yrittänyt pääosin pysyä sivussa, välillä johonkin suuntaan sitä sivuten. Joka reissulla ollut vähintään yksi päivä erittäin huonoa näkyvyyttä. Silloin ei välttämättä viittareitilläkään seuraava viitta näy. Aika rauhassa olen saanut hiihdellä, välillä jopa  toista vuorokautta tapaamatta ketään. Suuntaus näyttäisi pääväylällä olevan siihen, että varaustuvat täyttyvät ja autiotuvissa on ollut tilaa. Taas huhtikuussa noin puoleksitoista viikoksi hangille menossa. :lol: