1 viestiä / 0 new
Uusin kirjoitus
pultti
"Äärimmäiset" vaellukset

Onko äärimmäisen vaikeita vaelluksia enää olemassa vai onko siirrytty puhtaasti urheilun puolelle? Urheilulla tarkoitan, että suoritus on äärimmäisen vaativa, mutta sen keskeyttäminen ei aiheuta vaaraa koska apu on puhelimen/hätälähettimen päässä.
Lisäksi luotto pelastajiin mahdollistaa suuremmat riskit kuin oikeasti omillaan pärjääminen. Kiipeilyssä tilanne on vähän toinen (korkealla), koska apu ei välttämättä yllä paikalle.
Onko esim. ensimmäisenä hiihtäminen/soutaminen/jne menettänyt loisteensa kun tarvittaessa joku tulee kantamaan pois?

teesaa

Minnekäs ne olisi vaikeat vaellukset kadonneet. Releet kantoon ja menoksi. Uskoisin, että se vaikeus on siirtynyt ihmisten pääkoppaan sisälle, meinaan se lähtemisen vaikeus.

Wannabe mies monessa lajissa!

Anonyymi

Onko sellainen vaellus vaikea, jolle ei voi hälyttää apua tarpeen tullen? Mikäli tämä on kriteeri, niin moni vaeltaa vaikeasti. Kuka muu, kuin ammatti/retkikuntatason toimijat käyttävät hätälähettimiä?

Ammatti/retkikuntatason toiminnassa hätälähettimen käyttö on mielestäni täysin ymmärrettävää, sillä riskit pitää pystyä kartoittamaan ja hallitsemaan. Ammattilaisuus on mielestäni juuri sitä, että kaikkia ajateltavissa olevia tilanteista varten on harjoitellut toimintatavat ja välineet. Toista on kaltaisteni harrastelijoiden puuhastelut, joissa riskit kuitataan olan kohautuksella.

pultti

Aloitus koskee nimenomaan retkikuntatason suorituksia eikä mitään lapin vaelluksia vaikka sitä sanaa käytinkin.
Siis karrikoituna: edeltäkäsin mainostetaan äärimmäistä tutkimusmatkaa, "ensimmäisenä kengurukepillä hyppien Mutavaaraan" tms. ja kun tulee pipi niin kutsutaan lentokone hakemaan. Oikeasti paljon raakempaa luontoa tarvitsisi harjoitella itsensä kansallisen tason 10000m juoksijaksi  Blum 3

Anonyymi

[quote author=pultti link=topic=23640.msg150086#msg150086 date=1228218183]
Aloitus koskee nimenomaan retkikuntatason suorituksia eikä mitään lapin vaelluksia vaikka sitä sanaa käytinkin.
Siis karrikoituna: edeltäkäsin mainostetaan äärimmäistä tutkimusmatkaa, "ensimmäisenä kengurukepillä hyppien Mutavaaraan" tms. ja kun tulee pipi niin kutsutaan lentokone hakemaan. Oikeasti paljon raakempaa luontoa tarvitsisi harjoitella itsensä kansallisen tason 10000m juoksijaksi  Blum 3



En ainakaan itse jaksa rääppiä kenenkään epäonnistuneet yrityksen raunioilla: jotku  yrityksen onnistuvat, kaikki eivät. Parempaa tekemistä sinullekin, kuin kirjoitella nimimerkin takaa jotakin kulunutta dissaamista, voisi olla kansalliselle tasolle kestävyysjuoksussa harjoittelu, näin osoittaisit itse omaavasi raa'an luonnon.

teesaa

[quote author=karskinen link=topic=23640.msg150080#msg150080 date=1228216135]
Onko sellainen vaellus vaikea, jolle ei voi hälyttää apua tarpeen tullen? Mikäli tämä on kriteeri, niin moni vaeltaa vaikeasti. Kuka muu, kuin ammatti/retkikuntatason toimijat käyttävät hätälähettimiä?

Ammatti/retkikuntatason toiminnassa hätälähettimen käyttö on mielestäni täysin ymmärrettävää, sillä riskit pitää pystyä kartoittamaan ja hallitsemaan. Ammattilaisuus on mielestäni juuri sitä, että kaikkia ajateltavissa olevia tilanteista varten on harjoitellut toimintatavat ja välineet. Toista on kaltaisteni harrastelijoiden puuhastelut, joissa riskit kuitataan olan kohautuksella.



Nyt menee oman mielipiteeni mukaan tuo alleviivaamani osuus kommentistasi ihan metsään. Hätälähettimen käyttö ei auta retkikunnan riskien kartoittamisessa pätkääkään, eikä varsinkaan hallitsemaan niitä. Väittäisin vaikutuksen olevan ennemminkin päinvastaisen - luotetaan siihen, että hätälähetin on joku messias - joka huutaessaan pelastaa. Ja sitten jätetään omat aivot narikkaan.

Ellei retkikuntaa tai vaellusta ole tarkoituksella suunniteltu alueelle, jossa jonkinlaista toimivaa pelastuspalvelua jo esiintyy (tai sellaista ei ole etukäteen tilattu), on hätälähetin suurimmassa osassa tapauksista ainoastaan laite, jonka perusteella sitten löydetään ruumis aikanaan sinkkiarkussa kotiin tuotavaksi.

Otetaan nyt vaikka Mongolia tai Kiina. Jo se, että onnettomuus tapahtuu toisessa laaksossa kuin muu popula, saattaa se olla sekä ajallisesti että maantieteellisesti jo liian kaukana. Kulku voi kestää laaksosta toiseen 2-3 vrk. Tai vaikka samassakin laaksossa olisikin, voi sinne silti olla hätälähetystä kuuntelevasta paikasta 2 vrk reissu (siis uhrin luo - on vielä eri asia saada uhri pois sieltä). Maasto kun on usein niinkutsutusti logistisesta perseestä.

Sama pätee merellä: Jos et ole laivareiteillä, niin lähimmän laivan poikkeaminen paikalle saattaa kestää 2-3 vrk sekin, ja löytyminen voi silti olla vähintään epävarmaa.

Retkikunta voisi olla ikäänkuin myös määritelmä isommalle kokonaisuudelle, joka huolehtii jäsentensä keskinäisestä turvallisuudesta ja evakuoinneista - ei siis sellaista osallistumista, että isompi poppoo menee kimpassa releineen samaan mestaan. Retkikunnan jäsenten on sitouduttava toistensa auttamiseen.

Retkikunta vähän kuin joulukinkku: Sen paistaja osallistuu, mutta sika sitoutuu. Siinä on aika iso ero.

Wannabe mies monessa lajissa!

pultti

En mene tuohon vipuun. Edelleen kysyn saman kysymyksen, että miksi toitotetaan samaa virttä näistä "extreme"-jutuista? Vai onko väki tosiaan niin erkaantunut luonnosta, että sinänsä normaaleista suorituksista tehdään jotain otsikoihin sopivaa?
Itse olen kolme-neljä kertaa tavannut tyyppejä tuolla ulkona, jotka ovat tehneet suurinpiirtein saman keikan mitä itse olin tekemässä. Jälkeenpäin samat heput ovat suureen ääneen julistaneet tehneensä jotain multi-ultra-juttua, ihan höpöä. Jossain USAssa tämä on viety jo paljon pitemmälle (on pro jos osaa tehdä nuotion), mutta ilmeisesti samaan ollaan täälläkin menossa.

Anonyymi

Myönnetään teesaan kritiikki: muotoilin ajatukseni löperösti.
Ketjun aloittaja voisi, koska katkeruus selvästi näin määrää, raottaa salaperäisyyden verhoa ja kertoa meille retkistään.

Korpijaakko

Nyt on vähän vaikea käsittää sitä mitä ketjun aloittaja tarkoittaa...

Jos kerran puhutaan jostain muusta kuin perusvaelluksista kotimaassa, niin ovathan esim. Multisport-kisat rankkoja reissuja (joskaan eivät siis vaeltamista, vaan urheilua), samoin naparetket ja isoille vuorille kiipeily. Tietysti jos olet esim. hiihtänyt navalle unsuported etkä ole siitä mitään ääntä pitänyt, niin kai sinulla on sitten oikeus arvostella nykyisiä medianäkyvyyttäkin hakevia retkikuntia, mutta muuten en oikein ymmärrä kritiikkiä.

Yleisesti ottaen reissujen turvallisuus on kyllä varmasti lisääntynyt kun viestiyhteydet ja liikkumiskeinot (evakuointi) sekä varusteet ovat parantuneet. En nyt tiedä onko tämä kauhean huono asia? Esim. paremmat viestiyhteydet mahdollistavat juuri tuon medianäkyvyyden, joka mahdollistaa sponsori-rahan saamisen, joka taas mahdollistaa kalliit reissut. Siitä voidaan sitten keskustella, onko reissujen sponsorointi oikein. Kannattavaa se tuntuisi olevan kun julkinen kiinnostus erilaisiin äärireissuihin tuntuu olevan suurta.

Mielestäni reissun äärimmäisyyttä ei pitäisi mitata siihen sisältyvillä turvallisuusriskeillä. Esim. Suomen käveleminen päästä päähän (varsinkin tukemattomana ja avustamattomana - vinkki, vinkki) on mielestäni aika äärimmäistä ja ansaitsee palstatilaa, jos tekijä sitä tahtoo. Sen sijaan autolla 150km/h tiiliseinään ajaminen on vaarallista, mutta lähinnä tyhmää. Tietysti se, että yrittää esim. meloa Pohjoisnavalle kajaakilla tukialus jatkuvasti uintimatkan päässä on aika laimeaa...

Anonyymi

[quote author=pultti link=topic=23640.msg150090#msg150090 date=1228221778]
En mene tuohon vipuun. Edelleen kysyn saman kysymyksen, että miksi toitotetaan samaa virttä näistä "extreme"-jutuista? Vai onko väki tosiaan niin erkaantunut luonnosta, että sinänsä normaaleista suorituksista tehdään jotain otsikoihin sopivaa?



Tää on kyllä totta. Mutta mikäs siinä jos joku tuollaisella saa itselleen rahaa reissuun ja joku tyhmä maksaa niin eikun vaan. Kyllä itsekkin voisin mennä lehden sivulle jos joku maksaa kun vaikkapa opetan nuotion sytyttämistä - joka on tosi Extremeä.
Tosin olen kyllä huomannut että ainakin täällä pk. seudulla oikeasti aika harva alle 25v ikäinen saa tulta nuotioon jos sytytettävät eivät nyt ole aivan ruudinkuivia. Kokemusta moisen sivussa katsomisesta on.

Anonyymi

Tässä olen samoilla linjoilla Boundin kanssa. En pidä hölmöilystä.

Äärimmäisyysihmisenä pidän Dominick Arduinia, joka toimi Suomessa mm. tunturioppaana Kiilopäällä. Arduin halusi vuonna 2004 olla ensimmäinen nainen, joka hiihtää yksin Pohjoisnavalle. Edellisenä vuonna yritys oli epäonnistunut Arduinin vajottua jäihin. Tuolloin hänen varpaansa olivat paleltuneet niin että kahdeksankymmentä prosenttia niistä jouduttiin amputoimaan.

Arduin itse:

"Lähden hiihtämään Siperiasta Srednyn saarelta kohti pohjoisnapaa 25. helmikuuta. Perillä pitäisi olla vappuna, ja matkaa on silloin takana 980 kilometriä", Arduin kertoo naparetkestään - yhtä luontevasti kuin olisi lähdössä käymään Inarin kirkolla. 51-kiloinen Arduin vetää perässään 75 kilon ahkiota, jonka suurimmalta osalta täyttävät ruoka ja polttoaine. Hänellä on mukanaan bensiinikäyttöinen keitin ruuanlaittoon. "Ruokaa olen varannut kilon päivää kohti, bensiiniä kuluu vuorokaudessa kolmesataa grammaa", Arduin kertoo. Naparetkellään hän syö suklaata, pussikeittoja, mysliä, juustoa, ranskalaista makkaraa ja hörppii kaakaota päälle. Arduinia odottaa matkan varrella kaksi huoltopaikkaa , 83. ja 86. leveyspiirillä. Helikopteri tuo niihin muonatäydennystä ja lisää polttoainetta.” ”Nukkua hän aikoo kahdessa makuupussissa, joista sisempi on untuvaa, ulompi keinokuitua. Niiden päälle Arduin levittää kosteuden keräävän fleece-huovan. Jääkarhujen varalta Arduinilla on revolveri. "En pelkää karhuja, ne ovat enemmänkin uteliaita kuin vaarallisia. Viime kerralla niitä näkyi alkumatkasta, muttei sitten enää." Alkumatka on kaikkein hankalin, sillä retkeläiset joutuvat heti avoveteen. Arduinin ahkiossa kulkee viisikiloinen kajakki, jolla hän suoriutuu melontamatkoista. Mukana on myös sukeltajan kuivapuku.” (HS 16.2.2004)

Matkaanlähtö tapahtui lopulta 5.3.2004. Jälkikäteen spekuloitiin, että Arduin lähti matkalleen huonosti varustautuneena. Melonta-asu oli kuulemma liian suuri eikä pitänyt vettä. Juuri melontaosuus, 50 kilometriä avovedessä jäälauttojen seassa ilmeisesti koitui kohtalokkaaksi. Arduin soitti viimeiset neljä puheluaan ensimmäisenä vaelluspäivänään tiedotusvälineille, sen jälkeen hänestä ei ole kuultu mitään.

Monessa lehdessä huhuiltiin sitä ja tätä. Vakuuttavin oli Erä-lehdessä julkaistu Arduinin tunteneen Laskuvarjojääkärikillan kaverin synkkä juttu. Arduin sai ennen matkaansa ranskalaisen valmentajan, joka oli enemmän "henkinen guru" kuin pohjoisten olosuhteiden tuntija. Kaveri määräsi pari päivää ennen lähtöä kaikki varusteetkin, lusikkaa myöten uusiksi. Asia liittyi jotenkin aikaisemman perinteen ja suomalaisten antamien väärien neuvojen nollaamiseen.

Varmaan tälläkin palstalla asiasta on puhuttu.

Karoliini

Niin, jos Pultilla vielä on kivekset jäljellä, niin eikun hoitoon ja vuoden päästä ekana naisena hiihtämään pohjoisnavalle.!  :lol:
Ei ole extremimatkat vielä kaikki hoidettu.

( herja heitetty kuitenkin Dominickia kunnioittaen )

niittäjä

extreme taso on tosiaan eri henkilöille eri asiaa tarkoittava.Luulenpa että ketjun aloittaja viittaa tyylin etelänapa retkikuntaan tai grölannin läpi yrittämiseen.

Itse huomasin että joillekin on teltassa yön yli nukkuminenkin
on extremeä. Tulin kerran yheltä vkl reissusta evolta ja naapuri kysäs miten uskallan nukkua teltassa yön kun pedot liikkuu ympärillä.

Tosiaan monelle nuotion tekeminen on melko extremiä tai metsässä liikkuminenkin

Karoliini

[quote author=niittäjä link=topic=23640.msg150118#msg150118 date=1228237638]
Itse huomasin että joillekin on teltassa yön yli nukkuminenkin
on extremeä. Tulin kerran yheltä vkl reissusta evolta ja naapuri kysäs miten uskallan nukkua teltassa yön kun pedot liikkuu ympärillä.



Senpä takia siellä onkin niin hieno nukkua. Aamusella voi tutkia mielenkiintoisia käpälänjälkiä asennon ympäriltä.  :lol:

api

Törmäilin tänään Ground Truth Trekkingin sivuille. Heillä on pienet kumiveneet mukana ja ovat kulkeneet mm. Kanadan ja Alaskan länsirannikkoa pitkin.

http://www.groundtruthtrekking.org/Videos.php

Kuvistakin näkee, että meininki on ihan reipasta:



Respect ja kateeksi käy!

Shrek

Mun mielestä Pultilla on tietyllä tavalla pohjaa tossa väitteessä. Monia retkikunta reissuja jäis tekemättä (ehkä) jos tuota pikapelastus mahdollisuutta ei olis tarjolla. Se turva jonka nykyinen satelliittiyhteys mahdollistaa on varmaankin tekijä joka saa jotkut yrittämään noita "extreme" reissuja. Muutamat silti kokenut kovia vaikka satelliittipuhelimet on mukana ollu.
Vaikkei tässä nyt näistä lähireissuista keskustellakkaan (lappi,ruotsi,norja) niin kuinka moni teistä jättäis sen kännykän ja gps:n kotiin omalta reissultansa? Tuntuisko olo turvattomammalta, pystyisitkö oleen viikon ilman tietoja lähikyliltä/kotoa (en epäile, tottakai pystyisit, kunhan kysyn)

Alibaba

Useimmilla nykyaikaisilla useamman henkilön retkikunnilla ei ole extremeä reissuissaan muuten kuin matkan korkean kustannuksen osalla. Niin harjoitellun varmoilta ja normaalirutiineilta ne näyttävät. Extreme tarkoittaa omien rajojen äärilaidoilla liikkumista. Monihenkiset retkikunnat kun taapertavat useimmin turvallisesti niiden rajojen sisäpuolella. Varmistelun varmistelua. Mikä on kyllä usein hyvä asia.

Jostakin syystä arvostan muutamaa tuttua kulkijaa korkealle siinä, etteivät halua minkäänlaista julkisuutta omille "äärimmäisille" retkilleen, eivätkä pyri millekään arktisien reissujen listoille. Tekevät homman siinä missä muutkin, mutta varustesponsorointiin kuuluu ainoastaan tuotetestaus. Sillä ei suuria kustannuspeittoja saa, joten työtä rahan eteen on tehtävä enemmän. Luulisin tällaisia ihmisiä olevan enemmänkin, etenkin yksinkulkijoiden joukossa. 

Korpijaakko

Itse kunnioitan varsin syvästi kaikkia tukemattomia ja avustamattomia retkikuntia ja solo-reissaajia. Jotenkin hommasta menee mielestäni maku jos matkalla turvaudutaan täydennyksiin, erityisesti lentoteitse. Viime aikoina olen seurannut innostuneena lähinnä jäätikkö-reissuja, vuorikiipeily ei jostain syystä nappaa samalla tavalla. Myös "tavalliset ylipitkät vaellukset" (tukemattomina ja avustamattomina) herättävät kunnioitusta. Toisaalta, pitäisi kai kunnioittaa kaikkia niitä ihmisiä, jotka tekevät sitä mitä haluavat mahdollisista vaaroista ja meidän kovasta kritiikistä välittämättä.

Epämääräisten lehtitietojen mukaan nyt Etelä-Mantereella olevat suomalaiset ovat laittaneet reissuun jonkin verran omaakin rahaa, joten on reissun eteen tehty töitä. Lisäksi on nähty valtavasti vaivaa varusteiden optimointiin (Lsvjkiltahan on tehnyt mm. jonkin verran "omaa tuotekehitystä", jne.), kunnon viilaamiseen ja koko homman suunnitteluun. Yhtälailla samoja asioita ensimmäisten tuntemattomein syrjäseutujen valloittajien piti tehdä. Ainakin minun mielestäni. Maksajana oli silloin usein valtio, joka sitten sai vastineeksi uudet maa-alueet. Nykyään maksajina ovat yritykset, jotka saavat mainosta... En tiedä onko asia nyt sen huonommin? Toki homma on muuttuntu varmemmaksi tiedon lisäännyttyä ja mm. parempien viesti ja evakuointi yhteyksien myötä.

Silti, respect.

jeesuksen_mopo

[quote author=Alibaba link=topic=23640.msg150140#msg150140 date=1228248113]

Jostakin syystä arvostan muutamaa tuttua kulkijaa korkealle siinä, etteivät halua minkäänlaista julkisuutta omille "äärimmäisille" retkilleen, eivätkä pyri millekään arktisien reissujen listoille. Tekevät homman siinä missä muutkin, mutta varustesponsorointiin kuuluu ainoastaan tuotetestaus. Sillä ei suuria kustannuspeittoja saa, joten työtä rahan eteen on tehtävä enemmän. Luulisin tällaisia ihmisiä olevan enemmänkin, etenkin yksinkulkijoiden joukossa. 



Tämä on mun mielestä tosi vanhoillinen näkemys ja tosi kumma tapa jakaa rispektiä ihmisille. Oletko ottanut esim. sitä huomioon, että vaikka Poppiksen siviiliammatti on valokuvauksessa, ja Poppis on itse asiassa Etelänavalla osin myös duunissa? Poppis ei siis pelkästään hiihdä, vaan siinä sivussa tekee vielä ainakin kuvaajan, editoijan ja toimittajan duunia.

Jos tolla pohjalla lähdettäs luokitteleen saavutuksia, suunnilleen kaikki tällä palstalla ikinä keskustellut saavutukset olis aika lastenleikkiä tällaisen 38v ruotsalaisen naisen kuin Mireille de la Lez rinnalla. Jos pistätte ton nimen googleen, ei sieltä hirveästi neidistä bioa pukkaa, mutta tossa alla pari kylmää faktaa:

5 vuotta, yli 1000 vuorokautta pääasiassa Huippuvuorilla kuvaamassa jääkarhuja maantasalta kahdestaan ruotsalaisen Fredrik Granathin kanssa. Kohdannut yli 150 eri jääkarhua. Pisimmät reissut ihmisasutuksen ulkopuolella useita kuukausia, pisin lähes 10kk yhtämittaa. Majoittuminen vanhoissa pyyntihökkeleissä tai teltoissa. Mm. 3 viikkoa yhtämittaa ahtojäällä teltassa odottamassa myrskyn laantumista.

Että kyllä niitä seikkailuita vielä löytyy, eikä tartte edes munaa  8)