1 viestiä / 0 new
Uusin kirjoitus
Korpijaakko

Mielestäni on merkittävän hienoa, että maailman johtajat ovat tunnistaneet maapallon rajallisen kantokyvyn ja sen, että väestönkasvua pitää hillitä.

Toisaalta pitää muistaa, että lainaukset ovat irroitettuja alkuperäisestä asiayhteydestään, joten en niiden perusteella vetäisi johtopäätöksiä siitä, että väkilukua ollaan pienentämässä muuttamalla prissi Philip täydelliseksi tappavirukseksi... Itsekin sanon paljon asioita, joita en tarkoita kirjaimellisesti.

Minusta on kuitenkin ihan taseajattelun perusteella selvää, että jos halutaan säilyttää mukavan leppoisa elintaso, väestö ei voi kasvaa kovinkaan suureksi. Keinojen väestönkasvun hillintään pitää toki olla humaaneja ja eettisiä. Linkolalaiset skenaariot eivät ole niitä, enkä kannata sotia, terrorismia tai suurkaupunkien vedenmyrkyttämistä. Toisaalta, humaani ei ole sekään tilanne, että planeetan kantokyvyn rajoihin törmätään kuin ylinopeutta ajavalla autolla tiiliseinään, silloin sattuu.

Sarekretkeilijä

Kyllä se vain on rajua peliä esim. Irakin ja Afganistanin pitäminen verisessä kaaoksessa ja kontrollointi epädemokraattisesti. Samoin joka vuosi kaikki ennätykset lyövä huumekauppa (esim. Afganistaanissa on iso osa tuotantoa).

Korpijaakko

[quote author=kauheamies link=topic=26847.msg168149#msg168149 date=1260381661]
Kyllä se vain on rajua peliä esim. Irakin ja Afganistanin pitäminen verisessä kaaoksessa ja kontrollointi epädemokraattisesti. Samoin joka vuosi kaikki ennätykset lyövä huumekauppa (esim. Afganistaanissa on iso osa tuotantoa).



Kyllä vain. Nuo eivät ole niitä oikeita tapoja hillitä väestönkasvua. Ja toisaalta, jos tilastot pitävät paikkansa, ei sota ole yleensäkään hyvä tapa vähentää väestöä. Kasvu vain tulee viiveellä - ja korkojen kanssa.

Raid

[quote author=kauheamies link=topic=26847.msg168139#msg168139 date=1260365583]..Pian kaikkia meitä valvotaan muualta ajatuksia myöten.



Siksi kannattaakin aina käyttää folio-kypärää. NE ei pääse lukemaan sun ajatuksia.

Sarekretkeilijä

[quote author=Raid link=topic=26847.msg168163#msg168163 date=1260395275]
[quote author=kauheamies link=topic=26847.msg168139#msg168139 date=1260365583]..Pian kaikkia meitä valvotaan muualta ajatuksia myöten.



Siksi kannattaakin aina käyttää folio-kypärää. NE ei pääse lukemaan sun ajatuksia.

Mitenköhän tuntuu siltä, etä tuo ei naurata juuri ketään. Melkoinen värin tunnustaminen ja alamaisuuden ele minusta. Tämä Kissinger on muuten edelleen huipulla ja itse asiassa Obaman lähin esimies. Ilmeisesti Rockefellerit taas ohjailevat Kissingeriä. Kissinger on puhunut julkisesti vahvimmin "uuden maailmanjärjestyksen" puolesta. Joko viimein valkenee?

Asiasta toiseen, Yli-Karjanmaan sivulla on linkki mielenkiintoiseen juttuun, jossa on tärkeä pointti:"9.12. CBC Deniers (mp3) - Kanadalainen ympäristöliikkeen veteraani Lawrence Solomon kertoo haastattelussa mistä ilmastokampanjassa on kyse. Erittäin suurista taloudellisista arvoista - itse Enron oli suunnittelemassa päästökauppakuviota Kiotossa. Ja kun suuri raha on takana, niin toisinajattelu nujerretaan keinoja kaihtamatta. Tiedeyhteisössä vallitsee pelon ilmapiiri. Ihmiset eivät uskalla kertoa todellista mielipidettään. Huonoa omaatuntoa potevat länsimaalaiset maksavat päästömaksuja ja rahoittavat ympäristön ja kehitysmaitten asukkaitten kannalta tuhoisien "hiilinielujen" (kuten eukalyptysviljelmien) perustamista. Kannattaa kuunnella järjen ääntä ympäristöliikkeen sisältä! Solomon on kirjoittanut kirjan The Deniers, joka kertoo tutkijoista jotka eivät usko "ihmisen aiheuttamaan ilmaston lämpenemiseen"

http://nwo.11syyskuu.net/

Tässä juuri paljastuu hyvin ennakoitavissa ollut totuus: koko ilmastopetos on suunniteltu eliitin huipulla eikä tarkoitus ole pätkääkään suojella luontoa, vaan pikemminkin ryöstää härskisti ja jopa tuhota hiilinieluja. Huhhuh. Ja luonnon nimessä pitäisi antaa kaikki valta tällaiselle maailmanhallitukselle (kuten aamuteeveessä mallikelpoiset kansalaiset propagoivat)!

pultti

Niin kukapa sitä tietää vaikka Rockefellerit ohjaisi Kissingeriä joka ohjaa Obamaa.
Mutta jos se näin tarkasti sanotaan, tai joku ilmastoasioiden vääristely on varmaa, niin
mikä on se taho joka tietää sen varmasti?
Miksi kauhis tai joku muu uskoo siihen? Onko Heidän luotettavuutensa jotenkin parempi kuin vaikka suomalaisten poliitikkojan? Miksi uskoisin jotain salaliiton paljastajaa paremmin kuin naapurissa asuvaa ministeriä?
Tämä kysymys ei ota kantaa siihen kumpi puoli on oikeassa.

Sarekretkeilijä

Tämä on helppoa tai vaikeaa. Ajattelet itse ja etsit itse tietoja. Et saa luottaa kehenkään. Varsinkaan et poliitikkoon tai virkamieheen vain siksi, että hän puhuu yhteiskunnan suulla ja on periaatteessa auktoriteetti. Pelkän auktoriteettiuskon varassa eläminen on typerää.

Usein on niin, että politiikka jyrää tosiasiat ja järkevät ratkaisut. Mitä enemmän ikääniin sitä enemmän yleensä huomaa kusetusta ym ja sitä vähemmän kunnioittaa titteleitä ym. Koska tieto karttuu ja viisaus. Nimenomaan poliitikkojen suhteen kunnioitus vaihtuu kyrsimiseen ja halveksimiseen: miksi tuollainen saa päättää maan asioistaja elämästäsi? Politiikassa intressit kohtaavat ja eturyhmät. Usein päätökset ovat kompromisssejä ym. Kun tarkastelet sitä, mitä media sanoo ja mitä poliitikot tekevät ja mistä he puhuvat, niin huomaat heidät yhä enemmän toimittajien kanssa manipuloijiksi ja sätkynukeiksi, jotka puhuvat sanasta sanaan lähes sen, mitä heidän on käsketty puhua. Poliitikoilla on suurten firmojen osakkeita ja puolueet ovat levittäneet lonkeronsa kaikkialle. Ministerit ajavat näiden jättifirmojen etua eikä Suomen etu ole mitään. Samoin pankkien ym. Maailmaneliitin kanssa yhdessä. Eikö kaikki ole jo lähes sillä mielellä, etä diktatuuri on ovella? Niinhän se muusikkokin oi eilen. Kaikkiti taiteilijatkin tietävät maailmanddiitaattorin mielihalut ja suoltavat vain muuotijuttuja median kanssa, koska myynti loppuisi heti väärin ajattelijalta ja mediaesiintymiset. He ovat aika oksettavaa natsiporukkaa useimmiten myös.

EDIT: Näppäimistössä' lienee ollut vikaa. Perse, kun en muista, mitä kirjoitin loppuun ja se oli juuri se ajatus, kuinka taiteilijat ovat pahimpia fasisteja tai se olisi pitänyt sanoa paremmin mutta nyt en jaksa.

Korpijaakko

[quote author=kauheamies link=topic=26847.msg168215#msg168215 date=1260453139]
- - Eikö kaikki ole jo lähe sillä mielellä, etä diktatuu on ovlla? Niinhän skkokin oi eilen. Kaikkitiietavvat maailmanddiitaattorja muuotijuttuja median kanssa, koska myynti loppuisi heti väärin ajattelijalta ja mediaesiintymiset. He ovat aoka oksettavaa natsiporukkaa useimmiten myös.



Huomioni saattaa olla asiaton ja epäkohtelias, mutta mielestäni kauheamiehen viesteistä huomaa hyvin miten mies innostuu ja pääsee asiaan. Oikoluku unohtuu kun totuus paljastetaan. Tämä vain tällaisena sivuhuomautuksena. Ei sillä, että tuleehan niitä kirjoitusvirheitä itsellenikin.

- - -

Ja sitten asiaan, kun mennään muutenkin kaiken asian ohi: Mikä olisi kauheamiehen ratkaisu tai vaihtoehtoinen järjestelmä nykyisen tilalle? Mitä pitäisi tehdä ja miten pitäisi asiat järjestää, että ne olisivat paremmin? Mielestäni kritiikillä ei ole juurikaan arvoa, jos ei tarjota aitoja ja toteutuskelpoisia vaihtoehtoja lisäksi.

Sudet ainakin saisi ampua kuka tahansa jos tulevat ihmisen näköpiiriin. Ilmasto ei muutu, joten siitä ei tarvitsisi huolehtia. Sananvapaus pitäisi venyttää äärimmilleen, kaikki tarkkailu pois. Nämä tiedän jo, mutta mikä olisi se parempi systeemi, jolla nämä saataisiin toteutettua?