1 viestiä / 0 new
Uusin kirjoitus
Anonyymi
Kolottaa ja pakottaa polvia

Tästä se kaikki alkoi, tai ei tietenkään tästä vaan Lotan (eli Mummon) syntymästä. Mutta silloin ei vielä dysplasiasta tiedetty mitään. Mutta tarkoitinkin alkamisella lähinnä nyt näitä näkyneitä vaivoja. Eli otetaanpa vielä hieman takaisinpäin: Kauniina maanantaiaamuna 18. lokakuuta käytiin normaalisti aamulenkillä, lunta oli maassa, aurinko paistoi mukavasti ja oli raikas talvinen sää. Mutta jotain outoa oli ilmassa,sanoisinko jännittyneisyyttä. Lenkin jälkeen huomasin ettei ruokakaan turvonnut kupissa niinkuin normaalisti. Koti tyhjeni ennen puoltapäivää ja minut jätettiin aivan yksin. Itketti. Menin takaisin nukkumaan.



Myöhemmin päivällä isäntä kävi kotona ja otin hänet tapani mukaan iloisesti vastaan. Sain jopa sitä aamupalaakin. Tosin ei ruokakaan maistunut niin hyvältä kuin normaalisti, kun jouduin yksin syömään. En toki jättänyt kuppiin mitään ja olisin enemmänkin syönyt, jos vain olisi annettu... Isäntä vaikutti kauhean hermoistuneelta ja kireältä. Ja jäin taas aivan yksin. Huolestutti. Missä kaikki olivat? Nukuin ja leikiskelin itsekseni koko piiiiitkän pitkän päivän. Ja oli ikävä kaikkia...

Anonyymi

Iltapäivälehtien sivunumerot ovat yllättävän hyvin järjestyksessä. Pitkän elämäni olen lukenut monia eri lehtiä, eikä koskaan sivunumeroissa ole ollut epäjärjestystä. On niin hyvä olla.

Anonyymi

upper

Anonyymi

Hipii, tulivathan ne takaisin kotiin! Tosin jo oli aikakin, kellohan oli jo puoli 7 illalla, koko päivän olivat olleet poissa. Mutta mitä! Mummo oli aivan sekaisin, jalat löivät loukkua ja tutisivat. Lotta kävelikin tosi huonosti ja huojuen vaipui sängylle. Lotta oli surkeena, makasi sängyllään eikä yhtään jutellut mulle, vaikka haistelin sitä, kurjaa. Tätäpä tarttee tutkia lisää, päätin.. Wink