1 viestiä / 0 new
Uusin kirjoitus
Anonyymi
Laavun autuudesta nauttimaan

Asiaa on sivuttu vastikään muutamassa keskustelussa. Taitaa olla paras pitää tämä kuitenkin omanaan.



Kevytpeitteestä huitaistu - oho, tarkoitin tietýsti taiten laadittu - pikalaavu houkuttaisi, mutta lienee parasta olla kunnollinen pussi, varsinkin jos keli tuntuu tihkuiselta tms. Joten uskaltaisiko tuollaiseen keltanokka lähteä teltan sijaan. Tuntuu hiukan turhalta ottaa sitten molemmat vain varmuuden vuoksi. Näin aloittelijana kysyn viisaampien tai kokeneempien neuvoa. Mikä olisi hyväksi havaittu koko 1-2 henkilöä ajatellen.



Lyhyt kokoelma parhaita / kulahtaneita kokemuksia olisi mukava kuulla tästä aiheesta.

earl_tiger_lloy...

No minä olin viime kesänä lapissa. Porukkaa oli kolme henkilöä. Meillä oli vasta ostettu haltin "pika" laavu. Ensimmäisenä iltana yövyttiin pikkutien varressa. Ei sitten viitsitty laittaa telttaa pystyyn kun oli jo ilta. Pistettiin nuotio laavun eteen(jonku 1 tai 2m päähän) ja nukuttiin sitten siinä laavussa muutama yö. Yhtenä yönä satoi vettä ja aamulla oli makuupussi hieman märkä, mutta vesi ei ollut päässyt sisälle asti. Saumat vuotivat vettä, eli kannattaa laittaa laavu suhteellisen suoraksi, jotta katossa olevista rypyistä ei tippuisi vettä niskaan. Vesisade kuitenkin loppui aika pian etten tiedä miten se käyttäytyy erittäin kosteissa olosuhteissa. Ilma oli ainakin raikas ja sisätilat kuivuivat nopeasti. Hyttysverkolle ei ollut käyttöä, onneksi Biggrin Eli kolmella henkilöllä pärjää lämpimissä keleissä. Telttaa tuli myöskin käytettyä, mutta vain laavun yhteydessä. Yksi nukkui laavussa ja kaksi teltassa. Ja laavu oli mukava ruokailupaikka. Eikä laavussa tule kuuma vaikka aurinko paistaisikin.

Remu

Jos kevytpeitteen alla aikoo nukkua, niin kannattaa uhrata aikaa laavun rakenteluun. Itse joskus kyllästyin moisiin virityksiin ja tein laavun, joka on kuin toisesta päästä avonainen tunneliteltta. Toki umpinainen pää laskee jonkun verran. Siinä on nukuttu monta hyvää yötä.



Nuotio laavun edessä on yleensä vain tunnelmanluoja tai sitten ruuanvalmistusta varten. Yöpymisessä nuotio ei ole kovin oleellinen, ellei sitten osaa rakentaa hyvää rakovalkeaa. Muuten nuotio savuttaa vaan laavuun eikä edes lämmitä. Nykyajan kamppeet tahtovat olla vielä melkoisen tulenarkoja.



En suosittelisi ensikertalaiselle pidempää vaellusta pelkästään laavun varassa. Siinä vaiheessa varusteet eivät ole muutenkaan huippuluokkaa ja jos sataa viikon yhteenmenoon, voi vaellusinnostus lopahtaa alkuunsa. Kannattaa kokeilla ensin viikonloppureissuilla, myös sateella ja pakkasella.

Anonyymi

Pikkupakkasella, esim. syksyllä tai nyt keväällä se laavu on oikeastaan parhaimmillaan ensikertalaisen reissua ajatellen. Ei sada vettä, vesi ei virtaa maata pitkin eikö ole hyttysiä.



Pitää tosin olla kunnon makuupussi ja alusta, mutta mikäs siellä koisiessa jos nuo on kunnolliset. Lisäksi tuulensuojainen paikka, ei mihinkään niemennokkaan maisemien takia... Syksy on mielestäni parasta aikaa siksikin ettei silloin ole vielä lunta häiritsemässä pystytystä ja pimeät illat tehostaa nuotion tunnelmaa.



Kangaslaavu on kiintolaavuihin verrattuna parempi siksi, että sillä pääsee lähemmäs tulipaikkaa. Kiintolaavuilla ei pahemmin voi nuotion lämmittävään voimaan laskea. Mutta voishan ensikertalainen käväistä vaikka viikonloppuna läheisellä kiintolaavulla nukkumasta testiyön.



(ehjä) kiintolaavu on myös kivempi sateella kun pohja on korkeammalla.

Anonyymi

Juu laavu on kyllä hyvä, kunhan pystytää kunnolla (sama pätee telttoihin, ei monen tonnin telttakaan hyvä jos ei kunnolla pystytetty)



Olemme kaverin kanssa tehneet tollaseen Haltin laavuun tarranauhat avonaisenseinän sivuihin ja sitten kaupasta hyttysverkkoa ja siihen tarranauhaa ja a´vot ei tule hyttyset sisälle!



Ja kahdelle kaverille tilaa riittää, saa reputkin sisään. Itselläni vielä SA-makuualusta jossa n. 25cm lepareet, joten maapohjakaan ei haittaa, tosin jotain etanoita yms. tulee sisään helpommin kuin telttaan... jos jotain kauhesti haittaa...



Ollaan tehthy vkonloppu keikkoja vaihtelevissa olosuhteissa ja aina on pärjännyt kun on OIKEA ASENNE -ja sopiva v..tutus töistä tai arjesta...



Niin ja eihän ne laavutkaan (lukuunottamatta kiintolaavuja Wink ) taida paljoa painaa, jos vertaa hinta/paino-suhdetta telttoihin.



Metsään vaan! Ja aluksi tietysti hyvällä kelillä aluksi, varusteiden ja kokemuksen parantuessa voi vaativampia olosuhteita kokeilla.



-S

Anonyymi

Onko jossain laavuissa jo valmiina hyttysverkko?



Ja olisko laavusuotituksia, jos haluaisi ostaa kaupasta eikä tehdä itse? Kevyt, tilava ja helppo pystyttää.

Anonyymi

Itse olen käyttänyt kevytpeitettä laavuna erittäin usein. Olen päätynyt 2.8m * 3.8m kevytpeitteeseen sen alla nukkuu helposti neljä vaeltajaa kastumatta vaikka keli olisi hieman kosteampikin edellyttäen että käyttää järkeä laavun / loueen avopuolen ja tuulensuunnan suhteen. Olen kehittänyt sellaisen pystytys systeemin jossa kaksi sivua on kiinni maassa ja kaksi ylhäällä. ylimmässä kulmassa käytetään säädettävää teleskooppi sauvaa varustesulkurenkaan kanssa josta kahteen suuntaan kiristysnaru. toinen sauda laitetaan pitkälle sivulle lähelle maassa kiinni olevaa lievettä samalla tavoin. tällä tavalla pystytetty laavu on yllättävän stabiili kohtuullisellakin tuulella eikä vaadi kuin vähän pystytys tarpeita. ylätunturiin eikä muihinkaan tuulisiin olosuhteisiin laavu ole paras valinta...

M L

Heps!



Tiedoksi vain, että "eräässä" ulkoilualan lehdessä on kesän numeroissa isohko kestotesti laavuista ja louteista. Pitäkää silmät auki, jos ei muuten niin huvin vuoksi. Tulee kyllä juttua hyttysverkoista ja muista systeemeistä... Ei välttämättä ehdi ensi kesän reissua suunnitteleville, mutta odotelkaa pari kolme kuukautta.

Anonyymi

Kiitos, tulihan monenlaisia vastauksia. Nimenomaan omat kokemukset ja mahdolliset ongelmat/ratkaisut olivatkin haussa. Tuon tyyppisiä asioita (tuuli, sade, hyönteiset) olen itse mietiskellyt ja uskon kokeilevani jonkinlaisen eräkaverin tms. majoitteen käyttöä ainakin niillä reissuilla, jossa osa yöpymisistä (lue unista) on taattu esim tuvissa.



Ompeluhommiin ryhtynen vasta kantapään kautta kerätyn kokemuksen jälkeen. Kepeä teltta on hakusessa myös, siihen asti uskollisesti toiminut kupoli ~4kg Wink päätyy edelleenkin jakoon retkueen reppuihin.



Niin ja noista eräilyn pikku vastuksista: ihan v....tutti, kun eräällä reissulla kaverillani oli niin hoppu autolle ja sivistykseen. Sen takia jäi viimeisen yön raikastava ja äärimmäisen kostea syksyinen sade täysin kokematta. Pakettiauton pohjalta perkkipaikalla herättyäni katsoin kateellisena kun samaan aikaan ihmisten ilmoille ilmaantui edellisillä tulilla kohtaamaamme kanssakulkija. Hiljaisena, kuten tuolloinkin, mutta lisäksi ah niin märkänä Wink



Tätähän ulkoelämä parhaimmillaan on. Perille asti.., kotona on sitten aikaa istua, saunoa ja parantaa maailmaa vaikka rakka.netissä!

Anonyymi

Aiheesta laajemmin olemassa kokonainen survival-opas

http://www.wilderness-survival.net/



jonka tilapäismajoitteita koskeva osuus on kappaleessa 5

http://www.wilderness-survival.net/chp5.php



Kappale 5 myös pdf-muodossa osoitteessa

http://koti.welho.com/mhaapal4/majoitteet.pdf



Eepos on siis alkujaan sotilaspuolelta, mutta ajatteluahan voi harjoittaa kuusen alla ilman natsojakin. Ne taas, joita vaikkapa reserviläisasiat kiinnostavat / ei kiinnosta, saattavat löytää käsikirjasta kuusen alle tai rakkaan kaikenlaista uutta keskusteltavaa.



Survaillaan!