Flachaussa puuteri vain pehmenee entisestään

Flachaun talven lumitilanne on ollut tänä talvena yhtä positiivistä kuultavaa kuten muuallakin Alpeilla. Lunta on on tullut tasaisesti ja sitä on ollut jo valmiiksi riittävästi.

Kuukauden kylmä jakso piti olosuhteet hyvässä kunnossa niin rinteessä kuin rinteen ulkopuolellakin. Menneellä viikolla lumi tuli ensimmäistä kertaa reilun tuulen ja selkeästi lämpimämmän ilman avustuksella. Se tarkoittaa siis selkeästi erilaisia laskuolosuhteita etenkin rinteiden ulkopuolella. Todella pehmeä lumi muuttui siis vain pehmeäksi. :) Lumivyöryvaroitukset heilahtivat myös jälleen neloseen.

Lunta Flachaun alueella on tällä hetkellä virallisten mittauspisteiden mukaan noin 260 cm. Maastosta löytyy viidenkin metrin kertymiä ja vastapainona vuorenharjanteilla on myös ruohoa näkyvillä.

Paikallisten mukaan Flachaun alueella on lunta näin paljon kerran 10 vuodessa ja näin kylmää kerran 15 vuodessa. Puuterihiihdon peruskurssilla päästiin laskemaan paikkoja, joita on viimeksi laskettu viitisen vuotta sitten.

Terkuin,

-jari

 

 

 

http://www.relaa.com/keskustelu/index.php?topic=39657.0

elamysopas