Terveiset Hakubasta

Se on sillä lailla, että tällä kaudella Elämysmatkojen kohdeoppaana Jaappanin Hakubassa on Jussi Koskinen eli Kossu- San. Saavuin tänne vuodenvaihteessa, eli prime timeen, kun isommat lumisateet olivat alkaneet n. viikkoa ennen. Talven teko täällä oli siis hiukan normaalista myöhässä. Sen jälkeen lunta onkin sitten tipahdellut aikalailla "ohjekirjan" mukaan, muutamia kertoja viikossa 20-80cm kerralla, joten laskupaikat ovat olleet täydessä tikissä. Cortinan bäkkäri onkin saanut lisänimen, puuterilaboratoorio. Tämä siitä syystä, että olosuhteet (lämpötila, tuuli, lumen koostumus..) ovat täydelliset, sekä pinnan muodot, törmän kaltevuus ja mäen pituus ovat maailmanluokkaa.

Hakubahan ei sinänsä ole iso paikka, mutta laajalle levittäytyneenä ja hieman hajanaisena kokonaisuutena tarvitsee toimivan shuttle bus järjestelmän, jonka japanialaiset ovatkin kiitettävästi kehittäneet. Bussiverkosto kattaa 7 keskusta, joista kuuluisin on Happo One. Hapossa laskettiin Naganon olympialaisten alppilajit sekä hypättiin mäkihyppy. Hakuban eri keskuksista löytyy kaikille kaikkea. Rinteitä on pikkumäistä aina jyrkkiin sekä pitkiin syöksyrinteisiin. Runsaslumisena paikkana täällä on myös maksimaalisen upeat mahdollisuudet tutustua siihen puuterilasketteluun. Suorituspaikkoja löytyy leppoisista rinteensivuista aina "ylävuoristo" -olosuhteita hakeville kokeneemmille konkareille.

 

Arigatoo!

Japani on kohteliaisuuksien kehto ja asiakaspalvelun ykkösmaa. Täältä löytyy joka tilanteeseen hymyilevä sekä hommaansa arvostava tekijä, joka ei arigatojaan säästele. Roskiksia on vaikea kaduilta löytää, mutta silti et missään roskia näe, ulkokuori on siis kaikki kaikessa. Itse en koskaan hirmuisesti ole pitänyt miljoonakaupungeista, mutta heti Tokioon saavuttuani, huomasin paikan olevan miellyttävin suurkaupunki, jossa olen vieraillut. Ainakin siis itselleni tähän maahan saapuminen ja systeemiin sisälle pääseminen tuntui kivuttomalta ja kivalta.

Ihmiset ovat välittömiä ja huomaavaisia, vaikka yhteistä kieltä ei useissa tilanteissa olekkaan, englantiahan täällä puhuu yllättävänkin harva. Mahdollisista kommunikointiongelmista huolimatta maassa pärjää hyvin, koska täällä esim. junat lähtevät minuutilleen ja muutenkin kaikki toimivat siten kuin ne on suunniteltu. Länsimaalaiset ovat siis tervetulleita Japaniin ja pärjäävät täällä varmasti hyvin, kunhan muistavat tsemppavansa itsensä hyvään ja tasapainoiseen ZEN-tilaan, koska täällä ei sovi olla kovavääninen tai vihainen.

 Lunta täällä on erittäin hyvin ja koko ajan tippuu lisää, joten kausi jatkunee hyvin kevääseen.

 En voi muuta, kun lämpimästi suositella vierailua Japaniin sekä hiihtolomaa Hakubaan,

 -Kossu-San-

 

Ja muutama kuva vielä:

 

 

 

http://www.relaa.com/keskustelu/index.php?topic=39314.0

elamysopas