Iglun tekoa suomessa

 

 

 

Lähdimme Tampereen Etapilta 21.01.15 harjoittelemaan iglun rakentamista, laitteen nimeltä Iceboxin avulla. (ODOTUKSET LEIRISTÄ JA IGLUN TEOSTA....)

 

Ja paikka jossa harjoitimme tämän laitteen käyttöä sijaitsi Kurussa, Rajalan leirikeskuksessa. Saavuttuamme paikalle purimme autoista tavaramme ja igluntekovälineet ja, ja lähdimme etsimään sopivaa rakennuspaikkaa Iglumestari Matin avustuksella. 

 

Löydettyämme sopiva paikka, aloimme tasaamaan alustaa sopivan leveäksi sekä korkeaksi jotta iglua mahtuisi rakentamaan ja että se mahtuisi siihen sopivasti. Kun maa oli tasainen niin keräsimme lunta kasaksi ja aloimme hienontamaan sitä hakkaamalla lapionterillä lumikasaan, koska se oli pakkaslunta niin teimme siitä siitä mahdollisimman sokerista jotta sitä olisi helpompi painella Icebox muottiin josta kerron seuraavaksi hieman tarkemmin.



 

Oheisessa kuvassa on siis Icebox-laite jonka avulla teimme iglumuotteja. 

 

Laite toimii niin että ensiksi mitoitamme varren sopivan pitkäksi ja asetamme kepissä olevan punaisen muovipiikin hankeen kiinni. Jonka jälkeen testaamme että muotti on sopivassa linjassa liikuttamalla se kerran halkaisijansa ympäri. Sen jälkeen alamme lappaamaan lunta pikkuhiljaa muotin sisälle ja samalla yksi henkilö tiivistää lunta painamalla sitä jotta lumet tarrautuisivat paremmin kiinni eikä sitten muotin siirtäessä hajoaisia. Ensimmäisiin muotteihin laitettiin melko vähän lunta ja jokaisen jälkeen aina lisättiin seuraavan enemmän mitä aikaisemmassa oli, jotta saimme sopivan kaaren jotta seuraavan iglukerroksen tekeminen olisi helpompaa. Iglua siis rakennettiin spiraalinmuotoisesti eikä siis tehty erillisiä paloja vaan kaikki palat olivat yhtenäisiä. 

 

 

Iglun valmistus oli työlästä hommaa, lunta piti lapata kolmisen tonnia per iglu joten sitä oli aina muutama henkilö lappaamassa kottikärryyn ja valmiiksi hienontamassa jotta muottien teko sitten onnistuisi nopeammin iglun luona työskenteleviltä.

 

Katon rakennuksen vaiheessa Iceboxista irrotettiin etusäinämä jotta lunta olisi helpompi lisätä sisälle paremmin sekä muotin siirtäminen ja katon valmistus hoituisi nopeammin. Pienemmän iglun teossa tuli pieniä pulmia, koska Iceboxin vartta oli ilmeisesti nostettu hieman myöhempaan kuin piti joten täytyi hieman soveltaa ja rakentaa loppuosio käsin ilman muottia. Ja koska sitä rakensi yksi ihminen sisältä käsin täytyis igluun tehdä oviaukki jotta saataisiin hänet ulos sieltä. 

 

Oviaukon rakentaminen tehtiin niin että kun iglu oli rakennettu mäen reunalla ja sen alla oli jo kerro lunta niin aloimme kaivamaan mäenreunaa pitkin tunnelia joka siis meni iglun alta sisälle. Oviaukko tulee sen takia alle jotta kylmä tuuli ei pääsisi niin helposti sisälle ja siellä olisi sitten huomattavasti mukavempi nukkua. Sisällä oli noin 0 astetta lämpöä, mutta verrattuna ulkoilmaan jossa oli -20 astetta niin hyvin tämä rakennelma eristää kylmäntuloa sisätiloihin.


Iglua eristettiin myös sisältä laittamalla lattialle suuri maavaate joka peitti koko lattian sekä 8-10 telttapatjaa sen päälle jotta maan kylmyys ei kalvaisi iglussa asustavia/nukkuvia. Sekä oviaukon eteen tuli yksi maavaate roikkumaan joka myös auttoi eristämään kylmän viiman pääsyä sisälle.



 

(fiilikset iglun teosta sekä ryhmän toimivuudesta)

 

Leiriläisten mielestä leiri oli kiva ja onnistunut. Ruoka oli hyvää, saunassa sai hyvät löylyt ja iglun rakentaminen oli mukavaa. Ryhmässä toiminta oli luontevaa ja kaikki osallistuivat ahkerasti. Ulkona nukkuneiden mielestä iglussa yöpyminen oli viileän miellyttävä kokemus.

 

Iglun rakentamisen raktiikka on ryhmävoima. Koska oli mme kaikki ensikertalaisia iglun rakentamisessa, seurasimme maestro Matin ohjeita ja lopulta kokoi prosess sujui yllättävän helposti. Pimeän tullessa jouduimme turvautumaan otsalamppuijim. Porukka kommentoi rakentamista yleisesti mukavana hyötyliikuntana ja yhdessä tekemisenä, sekä useat sanoivat, jopa nyt pitävänsä talvea mukavampana. Ei talven tartte pelkästään sisällä istumista olla; igly pystyyn ja sinne yöksi!

 

Katso video alempaa.

 


 

 

 

 

 

 

Luontopolku/Niina

Luontopolku/Niina
Offline
Viimeksi kirjautunut: 2 vuotta 7 kuukautta sitten
Liittyi: 22.05.2013 - 14:26
Re: Iglun tekoa suomessa

Hienoja igluja!

"Throw off the bowlines. Sail away from the safe harbour.
Catch the trade winds in your sails.
Explore. Dream. Discover."
Mark Twain