Neljäs päivä

Nouseva aurinko herättelee väsyneen taivaltajan. Luulin vain hiukan lämmitteleväni illan viileyttä pois, mutta kun avaan silmät ymärrän että olen nukkunut aamuun asti. Kamera on kädessäni, paleltaa hiukan. Ehkä siksi että olen osittain vielä makuupussin ulkopuolella. Uni on tullut hyvin nopeaan viime yönä. Siinä kahistellessani kaverikin heräilee ja nousemme aamupalan laittoon. Teltasta päästyämme vilkaisen taivaalle, ilma lupaa sadetta. Pilvet roikkuvat alhaalla, auringon pikainen pilkahdus oli vain meidän herättelemiseksi. Tulet syttyvät nopeasti, jokipahanen on lähellä joten puuro on valmista pikaiseen tahtiin. Tämä päivä lupaa suunnistusta, edessä oleva Vaskonselkä ei enää yllä puurajan yläpuolelle joten täytyy vaivautua lukemaan karttaa ja seurailemaan kompassisuuntaa. Olemme alkaneet jo ottamaan elon hiukan kiireettömämmin joten pakkailut sujuvat rauhalliseen tahtiin. Ilma on selkeästi viilenemässä, ruuanlaiton ohessa joutuu tekemään parikymmentä punnerrusta pysyäkseen lämpimänä. Ennen liikkeellelähtöä otamme kompassisuunnan kohti oikeaa osoitetta, sillä maisema etelän suuntaan näyttä samanlaiselta koivumetsältä joka suuntaan.

Tämän päivän taival jää mieleen yhtenä suosikeistani. Maasto kohoaa hiljalleen harvassa koivikossa, mutta aluskasvillisuus tarjoaa askeleelle oivallisen alustan. Luultavasti porojen tekemät polut jouduttavat välillä askelta erkaantuen sitten jängän suuntaan jättäen vaeltajan omien askeltensa kyydittäväksi. Lämmin tulee nopeasti, mutta ei liiakseen jotta joutuisi vaatetusta vähentämään. Isojängän yhyttäessämme meidät tavoittaa myös päivän ensimmäinen lumikuuro. Tulee olo että olemme hyvin kaukana sivistyksestä. Ympärillä näkyy vain suota ja matalaa koivikkoa, lunta tulee ja edessäpäin häämöttää nimeämätön vaara. Ajatus vetäisi enemmän oikealle, mutta kompassi palauttaa todellisuuteen ja siihen on näillä mailla uskominen. Andrés suunnistaa keulilla ja seurailen ajatuksissani häntä. Maasto nousee hiukan ja askelen alla on jo kuivempaakin tallattavaa. Metso pyrähtää lentoon edessämme ja saa ajatukset katkeamaan. On äärettömän rauhallista. On vain askel, viileä ilma ja luonto ympärillä.

 

Vaskojoen kaksi haaraa ovat hyvin erilaisia toisistaan. Yhytämme pohjoisemman haaran ja sen rantatörmät viehättävät tuulensuojallaan ja kanervikolla. Paikka on kuin tehty leiriytymiseen. Vettä, pehmeää alustaa selän alle ja hiekkamaata johon teltan kiilat saa tönäistyä vaivattomasti. Vietämme kuitenkin vain lounastauon täällä ja jatkamme tasaista kangasta kohti etelää. Eteläisempi haara ilmestyy verkkokalvoille kymmeniä metrejä leveänä uomana. Hämmennys valtaa. Olimme valmistautuneet ylittämään rinkkalautalla jonkinmoisen uoman, mutta mitenhän se kantaisi kymmenien metrien ylityksen? Päätämme seurailla haaraa hiukan yläjuoksuun ja hämmästykseksemme tämä kymmenien metrien suvanto kapenee metrin leveäksi, parikymmentä senttiä syväksi puroksi. Hyppäämme yli ja jatkamme matkaa.

Lappi alkaa vaikuttaa. Kun viettää vaelluksella ensimmäisiä päivä on vaikeaa ymmärtää oelvansa niin syrjässä. Että muita ihmisiä ei ole lähellä, teitä ei tule vastaan. Sen ymmärtää logiikalla, mutta intuitiivinen puoli ei taivu siihen helposti. Sitten muutaman päivän jälkeen alkaa käsittää kuinka yksin sitä olemmekaan ja nauttimaan hetkestä. Kuuluu ääniä, mutta niitä ei enää tulkitse ihmisten aiheuttamiksi. Alkaa havainnoimaan eri tavalla.

Osumme Vaskojoelle sen mukaan mietyn lompolon länsipäädyssä, kämpän näkeminen herättelee toiveita mukavan lämpimästä ja helposta yöstä. Jyrkät rantakalliot laskettelemme kumisaappaissa keveästi ja joki ylittyy jälleen metrin harppauksella oikeasta kohtaa. Kämppä on taivas telttaöiden jälkeen. Iltarutiinit hoituvat nopeasti, on aikaa ja energiaa jutella reissusta ja tulevista päivistä. Ja tehdä ruokaa. Ruuan laitto on yksi perusasioista tällaisella reissulla; kun ilta saapuu ja pimeä laskeutuu niin mitä muutakaan sitä tekisi kuin söisi? Kämpän raukeassa lämmössä mätämme kaikenlaisia herkkuja mahaan. Otan valokuvia, on aikaa kaikkeen muuhunkin kuin leiriytymiseen, punnertamissen ja syömiseen. Lopulta uni voittaa ja käymme nukkumaan kovilla lavereilla. Telttayöt voittavat alustassa, mutta on siinä kaminassa jotain hohtoa.

Heikki L