42,2 rankkaa kilometriä Nuuksion poluilla

Tasan vuosi sitten kirjoittelin jutun Elämäni ensimmäinen maraton. Vuosi on mennyt todella nopeasti ja taas koitti tuo samainen kisa - Nuuksio Classic Trail Marathon. Ilmoittauduin kisaan jo toukokuussa, heti ilmoittautumisen avauduttua. Tässä tulee kisaraportti: "Elämäni toinen maraton".

Mitä, missä, milloin?

Nuuksio Classic järjestettiin nyt toista kertaa. Juoksijoita otettiin mukaan 400, joista kuuleman mukaan muutamia kymmeniä jätti starttaamatta. Jonotuspaikoilla kävi ennen kisaa aikamoinen trafiikki ja paikat kisassa näyttivät olevan todella haluttuja. Eikä ihmekään, sillä tapahtuma on järjestetty äärimmäisen hyvin ja puitteet ovat aivan loistavat. Alkusyksyinen ajankohta on myös sikäli ideaali, että kaikista helteisimmät kelit ovat hieman hellittäneet. Nyt juoksijoita suosittiin miltei täydellisellä kelillä; alussa muutama pisara vettä, jonka jälkeen enimmäkseen pilvistä ja välillä myös vähän aurinkoa.

Kilpailureitti lähtee Siikarannasta pohjoiseen, kohti Valklampea ja sieltä Solvallan laskettelurinteelle. Tämä nousu olikin yksi reitin tiukimmista, mutta kyllä niitä muitakin mäkiä riitti ihan tarpeeksi. Nousumetrejä reitille kertyi vajaa 1000. Solvallan jälkeen reitti kiertää kansallispuiston upeimpia paikkoja, joissa on lukuisia lampia ja upeita kallio-osuuksia. Juostessa oli suurimmaksi osaksi keskityttävä omiin jalkoihin ja polkuun, eli maisemien katselu jäi hieman vähemmälle. Nuuksio on itselle muutenkin sen verran tuttu ja maisemia on päässyt ihailemaan hieman rennommalla aikataululla.

Reitin alusta oli melkoisen vaihtelevaa, mutta asfalttia se ei sisällä. Suurin osa reitistä on polulla ja mukaan mahtuu joitakin hiekkatieosuuksia. Muutamissa kallioisissa kohdissa tarvitsee jopa käsiä avuksi ja muutenkin sai olla melkoisen tarkka, että ei liukastu. Polkujuoksukokemusta on ihan hyvä olla takana, jotta hommasta selviää ruhjeitta. Omalla kohdalla kokemuskaan ei auttanut, vaan liukastuin kahdesti. Onneksi selvisin vain pienillä mustelmilla ja matka jatkui.

Valmistautuminen

Kuluneen vuoden aikana en varsinaisesti ajatellut treenaavani juuri tätä maratonia varten, vaan olen yrittänyt vain kehittää kestävyyskuntoani. Viime syksynä ja talvena tuli käytyä jonkin verran tekemässä mäkitreeniä. Enimmänkin olisi voinut. Talvella kantohangen aikaan pääsee hyvin juoksemaan myös poluilla, mutta pakko myöntää, että olisi aika siistiä, kun keväällä pääsi ekaa kertaa sulalle polulle juoksemaan.

Juoksentelua tuli kevään ja kesän mittaan harrastettua monenlaisissa tapahtumissa, kuten multisport-kisoissa, Venlojen Viestissä Jukolassa sekä Mont Blanc Maratonilla. Kesäreissuilla tuli muutenkin liikuttua aika paljon jalkaisin. Tavoitteeksi muodostui juosta reitti kuuteen tuntiin.

Kaksi viikkoa ennen maratonia kaaduin pyörällä maastossa ja sain jonkun tällin pohkeeseen. Pohje tuntui todella kipeältä ja kävelykin oli hankalaa loppupäivän. Seuraavana päivänä pyöräily tuntui hieman auttavan, mutta pelkäsin, että jos siinä on paha revähdys, niin maraton saattaa jäädä väliin. Varasin ajan hierojalle ja onnekseni sain kuulla, että kyse oli todennäköisesti niin sanotusta puujalasta eli todella äkäisestä krampista. Hieronta auttoi jonkin verran, mutta ei poistanut ongelmaa täysin. Maratonia edeltävänä aamuna hieroin jalkaa itse ja menin testaamaan sitä lenkille. Jokainen askel tuntui ja epävarmuus paheni. Miten ihmeessä juoksisin seuraavana päivänä 42,2km kun 1,5km tuntui jo pahalta. Päätin olla koskematta jalkaan ja lepuuttaa sitä mahdollisimman paljon viimeisen vuorokauden ajan. Halusin kuitenkin yrittää.

Pientä ruuhkaa startissa, mutta sitä ei kestänyt pitkään. Kuva: Nuuksio Classic.

Rankkaa ja hidasta

Kun startti tapahtui ja lähdin juoksemaan, niin ilokseni sain todeta, että pohkeessa ei tunnu ollenkaan. Melkein huusin ääneen, että jes pystyn juosta! Kilometrien kertyessä erittäin hitaasti kasaan, jes-fiiliksen tilalle tuli selviytymistahto. Mäet tuntuivat ehkä hieman helpommilta kuin aikaisemmin, mutta nyt jälkeenpäin kuin vertaan esimerkiksi 11km väliaikaa, joka otettiin Solvallan laskettelurinteen päällä, niin tänä vuonna olin siellä vain kuitenkin noin seitsämän minuuttia nopeammin.

Matkan aikana en katsonut ranteessa olevasta Ambit-kellosta juostuja kilometrejä kovin usein, lähinnä tarkkailin keskimääräistä kilometrivauhtiani. Olin etukäteen laskenut, että jos juoksen keskimäärin noin 8min30s per kilometri niin maaliin pääsee noin kuudessa tunnissa. Välillä juoksin noin seitsämän minuutin vauhtia, tai allekin, mutta tiesin, että maastossa on paljon hitaita kohtia, jotka hidastavat keskimääräistä aikaa.

Viime vuonna juoksin juomarepun kanssa ja nyt juoksin vain juomavyön kanssa. Juomaa kahteen pullooni mahtui yhteensä 1,1 litraa ja tämä riittikin vallan mainiosti, kun keli ei tosiaan ollut mikään hurjan kuuma. Pisin väli vesipisteiden välillä oli 15 kilometriä ja tässä välillä sainkin juotua melkein kaiken.

Eväänä minulla oli 5 geeliä, tuubi Nuun-juomatabletteja, 2 pätkistä, 2 pikkusalamia, 2 energiapatukkaa ja 2 Diasporal Direct- magnesiumjauhepussia. Näistä jäi syömättä ainoastaan yksi salamipötkö ja yksi energiapatukka. Juoksun aikana piti oikeasti panostaa, että tuli syötyä ja nimenomaan ennen kuin krampit tai heikotus iskee.

Kilometrit etenivät koko aika kovin hitaasti. Noin 30 kilometrin kohdilla laskeskelin, että tulisi olemaan kiire ehtiä maaliin kuudessa tunnissa. Minulla ei ollut mitään erityisen huonoa hetkeä, en kärsinyt ollenkaan krampeista ja vatsakin pysyi kunnossa - toisin kuin viime vuonna. Mutta jotenkin vaan ei jalat jaksaneet kovempaa vauhtia. Tuntui siltä, että minulla oli riittävästi energiaa, mutta jalat eivät olleet ihan samaa mieltä. En tiedä yhtään miten kauan minun kuntoisella liikkujalla voi kestää täysin palautua jostain suorituksista. Ei se kai mahdotonta ole, että kesän reissujen suoritukset ovat olleet minulle rankempia kuin uskonkaan. En ole kesän aikana pitänyt missään vaiheessa mitään kunnon taukoa liikkumisesta ja olen vain painellut into piukeena monilla vuori-, tunturi- ja metsäpoluilla.

14km kohdilla. Kuva: Merja Penttinen

24km. Kuva: Tomi Ruokola

Maalissa!

Viimeiset kilometrit juoksin melko hidasta vauhtia, kävellen kaikki ylämäet ja muutenkin välillä. Alamäet tuntuivat etureisissä ja lonkissa todella nihkeiltä. 36 kilometrin kohdalla uskoin, että kyllä tästä maaliin päästään, mutta tiesin, että kuutta tuntia en enää alita. Maaliin pääsin suhteellisen hyvissä voimissa. 

Edellisessä blogikirjoituksessani tokaisin, että viime vuonna vietin aikaa reitillä lähemmäs kahdeksan tuntia mutta olin muistanut väärin. Viime vuoden aika oli 6.44.18 ja nyt aika oli 6.11.51. Eli paransin aikaani kuitenkin 32 minuutilla, mutta pakko sanoa, että treenin määrään nähden olisin odottanut suurempaakin parannusta. En tiedä mikä oli sitten syynä, kun tuntui, että jalat eivät vaan jaksaneet. Mielestäni tankkaus meni putkeen ja lepäsin edeltävällä viikolla aika paljon.

Voittaja juoksi maaliin huikeassa ajassa 3.12.58 ja seuraava vasta 18 minuuttia tämän jälkeen. Tuota "rataennätystä" tuskin ihan helposti rikotaan. Lisää tuloksia voi tutkia Nuuksio Classicin sivujen kautta.
 
Joka tapauksessa olihan se maalinpääsy hieno tunne. Eihän siitä taida olla kuin neljä vuotta, kun juoksin ensimmäistä kertaa puoli tuntia putkeen eli sikäli voin olla kehitykseeni tyytyväinen. Olin onnellinen, että pohje kesti ja muutenkin juoksu sujui ilman pahempia ongelmia. Kilpailussa oli mukana useita ystäviä ja tuttuja, joiden kanssa oli mukava jutella kilpailun kulusta. Sauna ja pulahdus Siikajärveen kruunasivat kisapäivän ja sitten ilta jatkui kisabanketin muodossa. Kiitos järjestäjille ja kisakavereille! Toivottavasti ensi vuonna uudestaan Nuuksioon!

Ylen urheilu-uutisista löytyy videota aiheesta 6min kohdilta: http://yle.fi/urheilu/polkujuoksu_kasvattaa_suosiotaan_suomessa/6809902
Käyttäjän AnneD kuva

AnneD