Elämäni ensimmäinen maraton

Edellisestä bloggauksestani on kulunut hieman aikaa. Minulla on tähän hyvä syy! Blogini nimen mukaisesti olen viihtynyt enemmän pihalla kuin sisällä vapaa-aikanani. Jotenkin syksy ja raikkaat ilmat sopivat minulle. Näillä keleillä juostessa saa hyvin happea, ei tule liian kuuma ja pärjää vähemmällä nesteytyksellä. Illat vierähtää mukavasti juostessa maastossa, suunnistaen, meloen ja pyöräillen. Työmatkapyöräily on edelleen yksi elämänlaatuani huomattavasti parantava tekijä eikä haittaa vaikka on viileä keli tai tulee vettä niskaan. Nyt kuitenkin ajattelin avautua elämäni ensimmäisestä maratonkokemuksesta.
 

Ei paras mahdollinen valmistautuminen

Viime toukokuussa ilmoittauduin suhteellisen luottavaisin mielin 1.9 järjestettävälle Nuuksio Classic Trail Marathonille. Maratonin aikaan tulisi olemaan 10 kuukautta siitä kun katkoin sääriluuni mutta tiesin, että olin toipunut hyvin ja halusin tehdä itselleni sen kaltaisen tavoitteen. Muutamat ihmettelivät että miten valitsen juuri polkujuoksun ensimmäiseksi maratoniksi mutta minulla ei ole mitään kiinnostusta lähteä juoksemaan moista matkaa tasaisella. Jotkut arvioivat, että maastomaratoniin menee noin 1,5 kertaa se aika mitä menisi tasaisella. Itse kun olen juossut vain puolikkaan tasaisella ja siitäkin yli vuosi aikaa niin vertailukohtia ei kauheasti ollut.
 
Aina kun lähden lenkille niin juoksen suurimmaksi osaksi poluilla ja sitten loput hiekkateillä. Uskon, että epätasainen pohja on parempi jalalleni kun isku ei tule aina samassa kulmassa. Ennen alppikiipeilyreissujani juoksin pisimmillään 15 kilometrin lenkin poluilla ja siinä meni vähän yli kaksi tuntia. Minulla oli tarkoitus juosta alpeilla paljon enemmän mutta jotenkin kiipeilyjen lomassa juoksulle ei löytynyt kauheasti aikaa kun palautumispäiviäkin tarvitse pitkien kiipeilysettien jälkeen. Muutaman kerran käytiin juoksemassa parissa tonnissa poluilla ja juoksu tuntui kyllä todella hyvältä.
 
Lopulta kesä vaan jotenkin livahti ohi ja kuukausi ennen maratonia en ollut vieläkään juossut yhtään yli 20km lenkkiä. Alpeilla tuli kyllä tehtyä nousutreeniä kilometritolkulla mutta siltikin alkoi vähän jännittämään, että onkohan kokonainen maastomaraton vielä liian iso pala. Juoksin useampia alle kympin lenkkejä ja sitten yhden 15km lenkin noin kolme viikkoa ennen maratonia. 
 
Treenilenkillä porukalla Nuuksiossa. Kuva: Tuomas Sovijärvi.
 

42,2 kilometria kokemuksia

Kisa-aamuna oli aika pelonsekaiset fiilikset juoksusta. Olin toisaalta todella innoissani mutta samalla jännitti, että miten kinttuni kestävät moisen rääkin. Päätin, että en kuitenkaan juokse väkisin jos jonnekin alkaa sattumaan niin, että siitä ei parissa viikossa palaudu. Kisajännitystä lievitti onneksi kymmenkunta hymyilevää kaveria, jotka olivat myöskin uskaltautuneet mukaan.
 
Ensimmäinen 10 kilometriä tuntui jo pitkältä matkalta. Kymmenennen kilometrin kohdalla pääsimme myös kipuamaan Solvallan laskettelurinnettä ylös - eipä tainnut joukossa olla montaa jotka ottivat siinä yhtään juoksuaskelta. Mäen päällä odotti ensimmäinen juomapiste jossa täytin vesipussin ja lisäsin tähän urheilujuomatiivistettä. Juomaa meni selvästi enemmän kuin olin suunnitellut ja noin 20 kilometrin kohdalla juomani loppui. Seuraavaan juomapisteeseen olisi noin kuusi kilsaa ja aluksi ajattelin että kyllä sen verran juoksen ilman vettäkin. Mutta jo ensimmäisen kilometrin jälkeen ilman juomaa jano iski ja päätin ottaa hieman vettä lammesta - ja se oli ihan hyvä päätös.
 
Meikä Solvallan mäessä. Kuva: Sari Heerman.
 
Kun saavuin 26 kilometrin juomapisteelle onnittelin itseäni jo elämäni pisimmästä lenkistä sillä en ollut koskaan aikasemmin juossut yli 25 kilometriä. Pienen tauon jälkeen juoksu tuntui todella hyvältä. Mutta tätä onnea ei kuitenkaan kestänyt kauaa kun minua siunattiin niillä kuuluisilla "30 kilometrin krampeilla". Minulla kramppasi omituisesti oikea nilkka ja etusääri. Kerran puunrunkoa ylittäessä hipaisin jalalla hieman runkoa ja koko jalka puutui hetkeksi. Aikaa oli tähän mennessä kulunut noin 4,5 tuntia ja olin jo ehtinyt toivoa, että olisin maalissa kuudessa tunnissa. Mutta menoni vaan hidastui loppua kohden ja viimeiset kolme kilsaa olivat miltei kävelyä kokonaan. Minulta loppui eväät enkä ollut muutenkaan pakannut mitään muuta kuin energiageelejä ja -patukoita. Elimistöni tuntui kaipaavan kovasti jotain suolaista. Lisäksi vatsani ei tykännyt jostain näistä ja tuntui todella turvonneelta ja epämukavalta.
 
Mutta jotenkin ne kilometrit vaan menivät umpeen ja tajusin, että tulen pääsemään maaliin. Aika 6h44min ei ole mikään kovin huikea mutta kuitenkin taakseni jäi vielä toistakymmentä juoksijaa. Ja keskeyttäneitä oli joku kymmenkunta. Mutta tärkeintä minulle oli päästä maaliin ja todeta, että pystyn siihen ja olen onnistunut kuntouttamaan jalkani tarpeeksi hyvin. Reitti oli upea, kisajärjestelyt moitteettomat ja paikka vilisi hyväntuulisia juoksijoita - eli ei todellakaan mitään valittamista vaikka maaliin tullessani olin kyllä totaalisen poikki ja kuulemma aikamoisen kalpea.
 
Kisan jälkeen olo oli todella kankea ja kävely hankalaa. Eikä se paljoa helpottanut vielä seuraavana päivänä. Mutta pääasia, että fiilis oli kuin voittajalla! Tein jotain mihin en ollut todellakaan varma pystyväni vielä. Kisan jälkeen palautuminen sujui hyvin ja mikä tärkeintä niin myös jalat palautuivat joten polkujuoksut jatkuvat. Nyt sitten seuraavaksi odotellaan lunta ja alamäkiä!
 
Tässä vielä järjestäjien tekemä hieno video kyseisestä juoksutapahtumasta.
 

http://www.relaa.com/keskustelu/index.php?topic=42159.0
Käyttäjän AnneD kuva

AnneD