Juhannus Chamonixissa: Neidot alppikiipeilemässä

Terveiset Chamonixista! Olen ehtinyt olla täällä vähän yli viikon verran ja en ole ihan varma haluanko lähteä pois ollenkaan. Aloitimme ystävieni kanssa suunnittelemaan tätä alppikiipeilykesää jo viime talvena. Nyt kun oikeasti on päässy toteuttamaan niitä juttuja mitä ollaan mietitty niin täytyy kyllä sanoa, että päätös tulla tänne on ollut oikea. Vietän kaikki kesälomani täällä - toivottavasti monta kokemusta rikkaampana.

Tässä juttua mitä meidän juhannuksemme Alpeilla oli. Hienon kiipeilyn lisäksi mukaan mahtui myös vähän jännitystä.

 

Perjantai 21.6

Lähdettiin tyttöjen kanssa kolmestaan hissillä Aiguille du Midille 3840 metriin. En ollut aikaseimmin ollut ikinä ilman opasta jäätiköllä ja nyt vielä ihan näin tyttöjen kesken. Mutta tiesin, että meillä on tarvittava osaaminen ja luottamus toisiimme on syntynyt kevään mittaan yhteisillä kiipeilyreissuilla ja harjoituksissa. Kävelimme köysistönä Midin harjanteen alas Col du Midin jäätikölle. Sieltä kävelimme Mont Blanc du Taculin rinteelle lähellä Chere Couloir reitin alkua. Tarkoitus oli vaan tottua korkeuteen ja saada pientä fiilistä köysistönä liikkumisesta jäätiköllä.

Perjantai-iltana tapasimme myös UIAGM vuoristo-oppaan Rasmus Krogeruksen joka tulisi vetämään meidän viikonlopun opastukset. Kävimme reittivaihtoehtoja läpi ja päätimme että lauantaina kiipeämme Pointe Lachenal reitin ja mahdollisesti myös Cosmiques majalle johtavan harjanteen. Tarkoitus oli kiivetä sen verran helppoja reittejä, että voimme liidata itse.

Tyttöjen kanssa jäätiköllä ensimmäistä kertaa kolmistaan ilman opasta.

 

Lauantai 22.6

Tapasimme Midin hissiasemalla kello 7. Lähdimme liikkumaan kahtena köysistönä - minä Rassen kanssa. Lähestyminen Pointe Lachenal reitin alkuun kesti ehkä noin 45min. Jyrkän lumen nouseminen tuntui kyllä sykkeissä ja pientä orastavaa päänsärkyä oli havaittavissa. Harjanteen päällä Rasse sanoi minulle, että voin liidata - tämähän oli tarkoitus alunperinkin mutta nyt kun kivinen harjanne oli edessä ja camut ja kiilat roikkuivat valjaissa niin alkoi hieman jännittämään. Mutta hyvinhän se meni. Ja ennen kaikkea olin todella fiiliksissä! Reitillä oli muutamat aika jännät kalliomuuvit. Kesti hieman aikaa oppia luottamaan, että kyllä ne jäärautojen piikit pitävät pienillä kivisillä listoilla.

Kokonaisuudesssaan reitti oli juuri sopiva minun ensimmäiseksi alppiliidiksi. Sopivan haastava mutta kuitenkin sellainen, että tunsin pärjääväni - ja varsinkin kakkosena tuli vuoriopas, jolta sai koko aika vinkkejä ja kannustusta. Kiipesimme reitin suhteellisen ripeästi niin sovittiin, että kiipeämme vielä Cosmiquen majalle menevän harjanteen. Lumista ylämäkeä tallustellessa treenasimme pari kertaa lyhyessä köydessä sitä kun toinen kaatuu. Rasse hyppäsi alamäkeen ihan kunnolla. Ekalla kerralla minä lensin mukana metrin verran mutta tämän jälkeen oikea varmistustekniikka löytyi ja pysyin polulla pystyssä.

Saavuimme majalle jo joskus kolmen neljän aikaan. Tarkoitus oli chillata, ottaa päikkärit, syödä hyvin sekä mennä ajoissa nukkumaan jotta jaksetaan herätä aikasin.

Lauantai-iltapäivänä Cosmiquen majalle johtavalla harjanteella.

 

Sunnuntai 23.6

Herätys oli kello 4.40 ja minusta tuntui siltä, että en ollut nukkunut ollenkaan. Huoneessamme oli aika monta tyyppiä jotka kuorsasivat ja olin tietysti unohtanut korvatulpat. Hyvä aamiainen, iso kuppi kaakaota ja sekä ajatus päivästä kiipeillen kuitenkin piristivät kovasti. Lähdimme majalta noin 5.30 auringon noustessa. Valjaiden kilinä, aamun valo ja massiiviset vuoret ympäröiden jäätikköä loivat kyllä upean fiiliksen.

Col du Midi viiden aikaan aamulla.

Lähdössä liikkeelle aamulla.

Vaatteita pois, aamuaurinko lämmitti mukavasti.

Reitiksi olimme valinneet La Tour Ronde vuorella sijaitsevan Gervasutti couloir -reitin. Lähestyminen reitille kesti vähän yli kaksi tuntia. Reitti on enimmäkseen 50-asteista lunta ja korkeuseroa tuli 350m. Reitin alussa sain kuulla, että minä pääsen liidaamaan sitä ensimmäisenä sillä Rasse halusi olla köysistöjen välissä. Minua jännitti aika tavalla. Alkuvaiheessa minun piti ylittää reunarailo hieman hankalassa kohdassa. Rasse oli alamäen puolella köyden toisessa päässä ja mietin vaan että jos tipun railoon niin en tipu kovin pitkälle. Mutta kyllä se kohta silti kuumotti. Varmistuksia siihen ei saanut mihinkään. Selvisin kuitenkin hyvin lumiselle rinteelle ja lähdin kipuamaan ylös. Lumi oli erittäin hyvässä kunnossa sillä tuo reitti on vuoren pohjoispuolella ja varjossa. Valmiit askelmat nopeuttivat myös liikkumista. Ensimmäisen varmistuksen sain vasta noin 30 metriä railon jälkeen.

Reitillä oli muutamat jäiset kohdat ja hieman mixtaakin - tarkoittaen että piti kiipeillä jäärautojen kanssa kivillä ja kallioilla. Olin kyllä niin innoissani tuosta reitistä ja se kyllä näkyi naamalta. Mutta sitten lopun kallio-osuuden aikana ystäväni alkoi yhtä äkkiä huutamaan kivusta - polvi oli mennyt sijoiltaan hetkeksi. Kyse ei ollut mistään tippumisesta, lähinnä pienestä vääntymisestä väärässä kulmassa. Kävely ei onnistunut, eli ei auttanut muu kuin kutsua pelastushelikopteri paikalle Tour Ronden huippuharjanteelle noin 3750 metriin. Pelastusoperaatio olikin sitten aikamoisen huikeaa katsottavaa - oli kyllä ammattilaiset asialla.

Gervasutti Couloirin harjanteella.

Näkymiä reitiltä.

Me muut sitten lähdimme kolmestaan hieman haikein mielin takaisin kohti Midiä. Laskeuduimme alas vuoren eteläpuolen reitiltä, joka alkoi olla jo aikamoista sohjoa. Kun olimme melkein alhaalla niin Rasse huusi yhtä äkkiä että "kiviä". Paiskauduimme lunta vasten tietämättä että mitä sieltä tulee päälle tai tuleeko. Onneks kuitenkin kivivyöry pysähtyi jo ylempänä reitillä. Mutta noin 15 minuuttia aikasemmin ne olisivat voineet mennä aika läheltäkin.

Laskeutumisen jälkeen oli edessä pitkä ja hikinen vaellus Midin hissiasemalle. Ja vielä enimmäkseen ylämäkeä. Onneksi Rasse osasi pitää vauhdin niin hitaana, että jaksoimme. Kävely loskaisessa lumessa railojen keskellä ja ylämäissä vei kyllä mehuja auringon porottaessa selän takana.

Kävely takaisin kesti noin neljä tuntia. Täytyy sanoa, että olimme kyllä aika poikki kun päivän pituus oli sellaiset 11 tuntia eikä pidetty kuin yksi pidempi tauko odotellessamme helikopteria. Mutta heti kun pääsimme Midin hissiasemalle niin tajusin, että kuinka hyvin sitä loppujen lopuksi jaksaakaan. Ja iloisena uutisena saimme kuulla että ystävämme odottikin meitä jo alhaalla - helikopterikyyti sairaalan kautta oli nopeampi tapa tulla alas kuin kävely. Ja onneksi ystäväni polvessa ei ollut mennyt mitään kunnolla rikki ja pitäisi olla taas kiipeilykunnossa muutamassa viikossa. Seuraava päivä olikin sitten ansaittu lepopäivä meillä kaikilla.

Kiitos Rasselle todella hyvistä ja opettavaisista opastuksista sekä ystävilleni kiipeilyseurasta!

Kirjoittelen ensi kerralla mitä muuta tämän ekan viikon aika ollaan ehditty touhuamaan.

-Anne

http://www.relaa.com/keskustelu/index.php?topic=41014.0
Käyttäjän AnneD kuva

AnneD