Kebnekaisen huiputus

Kesäloma ja roadtrip pohjoisessa. Tässä oli avainsanat toiseen kesälomareissuuni Ranskan alppireissun jälkeen. Päätös lähteä Kebnekaiselle syntyi helposti sillä kaipuu vuorille ei ole vähentynyt. Edeltävällä viikolla ennen lähtöä lueskelin uutisista, että Käsivarressa oli satanut lunta ja mietin, että taasko sitä tulee lähdettyä jonnekin palelemaan. Päätimme pitää suunnitelmat sen verran avoimina, että voisimme liikkua ja tehdä juttuja kelin mukaan. Ensimmäisenä toivelistalla oli kuitenkin Kebnekaisen huiputus.

Autoiluosuus oli ihan riittävän pitkä. Pääkaupunkiseudulta kilometrejä kertyy vajaa 1200. Lähdimme ajelemaan perjantaina töiden jälkeen ja vietimme ensimmäisen yön telttaillen Oulussa. Aamulla lähdimme kohti Kiirunaa ja sieltä ajelimme hyvää asfalttitietä Nikkaluoktaan, jossa sijaitsee palveluita sekä maksulliset pitkäaikaisparkkipaikat.

Ruotsi ei ole minulle mitenkään tuttu ulkoilukohteena. Norjassa on tullut vietettyä aikaa viikkotolkulla erilaisissa kiipeilypuuhissa mutta Ruotsissa olen käynyt kerran vain laskemassa. En ole sitä tyyppiä, että lähtisin jonnekin tietämättä yhtään minne olen lähdössä eli tälläkin kertaa kaivoin netistä tietoa alueesta, reitistä ja palveluista. Kävi nopeasti selväksi, että Kebnekaisen kupeessa oleva tunturiasema, Kebnekaise Fjällstation, ei ole mikään ihan vaatimaton pieni vuoristomaja, vaan kunnon hotelli. Palveluista voisi mainita hotellin, ravintolan, keittiön retkeilijöille, suihkut, saunat, välinevuokraamon ja pienen sekä kalliin ruoka- ja varustekaupan.

Kebnekaise Fjällstation

 

Nikkaluokta - Fjällstation 19km

Tunturiasemalle pääsee kesäisin ainakin kolmella tavalla: kävellen, helikopterilla sekä osan matkasta veneellä ja loput kävellen. Helikopteria en edes harkinnut vaihtoehtona vaikkakin katselinkin hinnat netistä. Yhteen suuntaan lentomatka maksaa noin 90 euroa. Helikopteria ei ilmeisesti tarvitse varata etukäteen ja se tuntuikin pörräävän siellä miltei tauotta. Venematka säästää 19 kilometrin kävelystä noin 7 kilometriä. Ja tämä on polkujen helpommasta osuudesta, 5km Nikkaluoktasta eteenpäin. Venematka olisi maksanut noin 35 euroa yhteen suuntaan. Päätimme jättää tämänkin väliin kun halusimme "kiivetä" vuorelle koko matkan jalkaisin.

Polku oli aluksi leveää ja osittain sepelillä päällystettyä tietä. Alussa kävi jopa mielessä, että tästähän ajaisi pyörälläkin. Pikku hiljaa alkoi kuitenkin löytymään kivikkoisia kohtia ja ainakin omilla ajotaidoilla olisi pyöräily kyllä ollut keskimäärin hitaampaa. Me lähdimme liikkeelle vasta viiden aikaan iltapäivällä ja päätimme pitää reipasta vauhtia yllä, maastolenkkarit jalassa. Selässä oleva reppu painoi kyllä ihan riittävästi sillä kannettiin yhdessä kuitenkin teltta, makuupussit ja -alustat, kahden päivän ruuat, kiipeily- ja jäätikkökamat sekä tietysti litra punaviiniä.

Puolen välin jälkeen alkoi satamaan ja meillä oli varmaan joku 6km jäljellä kun piti kiskoa kuorivaatteetkin päälle. Perillä olimme 4 tunnin 10 minuutin haikkaamisen jälkeen ja sanotaanko näin, että paljoa lujempaa en olisi kyllä päässyt. Suosittelen ehdottamasti kävelemään reitin, ainakin edes yhteen suuntaan sillä maisemat ovat kyllä upeat ja polun varrelle mahtuu paljon kauniita osuuksia.  Telttailla saa melkein missä vaan, sekä tulenteko ei ole kiellettyä. Ja mikä parasta, purojen solinaa sai kuunnella usein. Raikas vesi ei maistunut yhtään hassummalta. Pitkospuita on paljon, välillä jopa melkoisen helpoissakin paikoissa, mutta monesti ne nopeuttivat matkantekoa huomattavasti.

 

Fjällstation - Kebnekaisen huippu itäistä reittiä pitkin 8km

Netistä löytyi melkoisen huonosti topoja tai reittipiirroksia itäisestä reitistä. Kävikin ilmi, että sitä reittiä ei kovasti mainosteta omatoimireittinä vaan paikalliset toimijat haluavat turistien käyttävän opaspalveluita. Törmäsimmekin yhteen ruotsalaiseen joka luuli, että reitille ei saa mennä itsekseen. Reitti on merkattu karttoihinkin vaan osittain. Lueskelin muutamat blogit reitistä ja totesin, että hankala se ei tosiaan ole mutta huonolla kelillä sinne ei kannata lähteä. Meidän oli tarkoitus lähteä huipulle jo heti seuraavana aamuna siitä kun saavuttiin Fjällstationille, mutta sääennuste oli eri mieltä. Päätimme jättää huiputuksen maanantaille kun sääennuste näytti huomattavasti paremmalta. Tämä oli oikea päätös siltäkin kantilta kun edellisen illan reipas patikointi kyllä tuntui jaloissa.

Maanantai-aamuna starttasimme noin klo 8. Kaikki retkeilyromppeet jätimme leiriin. Olimme raahanneet mukaan myös jääraudat mutta tiedusteltuani paikalliselta oppaalta jäätikön ja huipun lumiolosuhteista niin selvisi, että niitä ei tarvitse.

Reitin alku kulkee hetken samaa matkaa kuin läntinen reitti. Sitten noustaan oikealle solaan, ylitetään puro ja jatketaan suhteellisen jyrkkää rinnettä kunnes saavuttiin kivikkoiselle osuudelle. Kivikko oli loivaa, siellä meni jonkinlainen polku välillä ja kulkeminen oli helppoa. Lenkkareita en ehkä kuitenkaan suosittele. Kivikon jälkeen oli pieni lumikenttä ja sen takana isot lohkareet mistä alkoikin sitten Björlings-jäätikkö. Meillä oli mukana ohut 20m randoköysi ja valjaat, sillä railoja jäätiköllä kuulemma oli. Railojen kohdat erottuivat kuitenkin melko selvästi kun niitä osasi katseellaan etsiä. Jäätikön jälkeen oli lyhyt luminousu, jonka kuljimme lyhyellä köydellä hakkujen kanssa. Jyrkimmässä kohdassa oli myös fiksattu köysi solmuineen.

Pian jäätiköllä. Valkoinen lumihuippu on Kebnekaisen eteläinen huippu.

Matkan aikana ohitimme muutamia opastettuja ryhmiä ja muitakin omatoimisia reissaajia. Luminousun jälkeen pääsimme niin sanotulle kiipeilyosuudelle ensimmäisenä sinä aamuna. Edessä oli helppoa via ferrata-tyylistä kiipeilyä noin puolisen tuntia. Aurinkoinen keli suosi meitä, kivi oli enimmäkseen kuivaa ja jäätä oli ihan vain muutamassa kohdassa. Reitille on asennettu vaijerit johon kannattaa klipata itseään kiinni. Muutamissa kohdissa oli köysiäkin apuna. Me kuitenkin jätimme köydet rauhaan ja nautimme niistä muutamista kiipeilymuuveista mitä niissä kohdissa sai tehdä.

Yksi hieman kiipeilyllisemmistä kohdista.

Kiipeilyn jälkeen oli vuorossa taas kivikkoa kunnes saavuimme lumiselle leveälle huippuharjanteelle. Itse huippu on kuin tehty turisteja varten kun saa hetken matkaa kävellä hieman jyrkempää lunta ja itse huippu on aika terävä. Huipulta lähtee suhteellisen jyrkkä lasku alas ja jäisellä kelillä se voi olla hyvinkin vaarallinen paikka. Nyt sohjoisessa lumessa sai myöskin katsoa mihin jalkansa pisti. Huiputuskuvien ottajia oli jonoksi asti.

Saavuimme Kebnekaisen 2106 metriä korkealle huipulle 4 tunnin ja 15 minuutin taivaltamisen jälkeen. Emme pitäneet mitään hirmuista kiirettä mutta taukoja emme pahemmin tarvinneet. Nousumetrejä reitillä kertyy noin 1500.

Huipputuuletukset. Selkeällä kelillä huipulta voi kuulemma nähdä 10% Ruotsin pinta-alasta.

 

Kebnekaisen huippu - Fjällstation läntistä reittiä pitkin 10km

Läntiseen reittiin emme tutustuneet etukäteen muuten kuin, että tiesimme että siinä on toinenkin nousu välissä, eli nousu- ja laskumetrejä tulee enemmän kuin itäistä reittiä pitkin. Matka oli myöskin hieman pidempi. Otimme mukaan myös juoksukengät kun kuvittelimme, että voisimme vaihtaa ne jalkaan piakkoin mutta tämä osoittautui toiveajatteluksi hyvin pian - reitti jatkui hyvin kivikkoisena alas laaksoon asti. Kivet oli välillä isompaa lohkaretta, välillä pienempää rakkakivikkoa. Muutamassa jyrkässä kohdassa kiviä lähti välillä vähän jopa liikkeelle.

Minulla oli jalassa täysin jäykät ylävuoristokengät ja se ei helpottanut hommaa olenkaan. En omista mitään kiipeilyyn sopivia kevyempiä vaelluskenkiä joten otin samat kengät mukaan kuin mitä käytän jääkiipeilyssä. Vaeltaminen tuollaisessa kivikossa kävi vaan aika tuskallisen raskaaksi niillä. Mutta en ollut kyllä ainoa, joka siellä hikoili. Vastaan tuli pitkin matkaa vaeltajia jotka kyselivät paljonko matkaa huipulle on vielä jäljellä. Muutamilla matkaa oli sen verran edessä, että eivät ennen keskiyötä ehdi takaisin jos huipulle asti olivat menossa. Veikkaanpa, että moni on aliarvioinut läntisen reitin rankkuuden ja homma jää kesken. Jos hyväkuntoisellakin menee reittiin 5-6h niin monelta se saattaa viedä vielä paljon enemmän.

Ja tätä riitti.

Läntisellä reitillä.

Piristävä lasketteluosuus kivikon sijaan.

 

Mennäkö vai eikö mennä?

Yllätyin myös itse miten rankkaa se laskeutuminen siinä kivikossa on, varsinkin kun pohjalla oli aika monta kilsaa muutaman päivän sisään ja hieman huonosti nukutut yöt teltassa. Kun vihdoin sain lenkkarit jalkaan niin tuntui kuin olisi ollut uudet jalatkin ja matkanteko taas reipastui. Haikkasimme vielä viitisen kilsaa Fjällstationista kohti Nikkaluoktaa ja leiriydyimme sinne. Seuraavana aamuna kävelimme loppumatkan Nikkaluoktaan ja sieltä autolla Kiirunaan nauttimaan ansaitut pizzat ja cokikset.

Vinkkinä Kebnekaisen huiputuksesta haaveleville sanoisin lyhyesti, että huonolla kelillä huipulle ei kannata lähteä eikä myös reittien rankkuutta kannata aliarvioida. Hyvät kengät on aika olennaiset. Hyvä seura ja riittävästi eväitä on myös hyvä olla mukana. Jos lähtee omatoimisesti itäiselle reitille niin jäätikkötietämystä on oltava, sekä asianmukaiset kiipeilyvarusteet joita myös osaa käyttää.

Omasta puolesta voin todellakin suositella vaeltamista noissa maisemissa vaikka ei edes huipulle aikoisikaan. Kebnekaisen seutu on huikean kaunista ja olen tyytyväinen, että tuli lähdettyä. Tunturiaseman palvelut tuovat myöskin retkeilyyn alueella pientä luksuslisää. Ei ole yhtään hassumpaa saunoa ihaillen ikkunasta noita maisemia. Reissulla tuli vähän testailtua omaa jaksamista ja varusteita mutta ennen kaikkea sain muistoihini hienon kokemuksen. Eiköhän noihin maisemiin tule joskus palattua.

Käyttäjän AnneD kuva

AnneD