Possen laskukausi jo alkanut!

Uusi kausi on alkamassa ja Posse jo osin maailmalla. Ape Majava on ensivisiitillä Lyngenissä Norjassa, ja Juho Karhu on jo avannut kauden kotivuorillansa Innsbruckissa, Itävallassa. Katso Juhon tuore raportti alta. Meikä (Mikko Lampinen) ja Juha ”Hautsi” Hautsalo olemme vielä Suomessa treenien ja työaskareiden takia, mutta kyllä se tästä alkaa meilläkin kausi hahmottumaan.

Omat talven suunnitelmani ovat seljenneet pääpiirteittäin siten, että tuleva kausi alkanee lokakuussa Lyngenissä varmaankin Apen ja Hautsin kanssa, mikäli kelit sallivat. Alkutalvi menee Alpeilla, pääosin Sveitsin Les Marecottesissa. Myös Itävallan pikkumestoja on tarkoitus käydä koluamassa Juhon opastamana.

Kevätkausi tulee vierähtämään käyntiin tuttuun tyyliin Lyngenissä. Varmaan myös Tamokissa tulee vietettyä aikaa, jos kaikki menee hyvin. Kesän korvalle toukokuulle on kutkuttavissa, mutta vasta alustavissa suunnitelmissa Apen ja tutun randoporukan kanssa visioitu kunnon rando- ja laskureissua Huippuvuorille.

Näiltä ja porukan muiden jäsenten matkoilta lumen perässä on tulossa taas talven mittaan reissukertomuksia. Juttua on tulossa myös välineistä ja vuorihiihtotaitojen treenaamisesta.

Lisäksi viime kauden hääräilyjä kannattaa käydä kurkkaamassa vanhasta blogiarkistosta niin alkaa pääsemään talvitunnelmiin.

- Mikko Lampinen

Itävallassa kausi täydessä vauhdissa (Juho)

Kuten kuvasta näkyy, niin hiihtokämppä kaudeksi hankittu ja vapaalaskijatkin alkavat heräillä pimeistä koloistaan. Läppärillä ei vielä tässä vaiheessa selailla lumisade-ennusteita, vaan ihmetellään lähinnä Ikean nettisivuilta että tarviisko tänne muka muitakin kalusteita kuin sukset, häh?

1.10. on maaginen päivä. Silloin Itävallan Tirolissa seuraavan kauden kausikortit tulevat myyntiin ja laskukausi vaihtuu virallisesti uuteen. Vielä kaksi vuotta sitten suomalainen, mutta kuitenkin paikalla asuva, sai taistella tällaisen kortin osto-oikeudesta kynsin ja hampain. Kausikorttia nimittäin myytiin vain paikallisille. Lippuja myyvät tädit käyttivät paikallisuuden määrittämisessä apuna lähinnä ostajan taitoa mongertaa saksaa uskottavasti tirolilaisella aksentilla, eivätkä suinkaan nenään eteen lyötyjä todistuksia virallisesti Tirolissa sijaitsevasta asuinpaikasta.

EU-direktiivit laittoivat ei-paikallisten hylkimiselle kuitenkin stopin, ja nykyisin osto sujuu jouhevasti kansallisuuteen katsomatta. Muista posselaisista Ape taitaa olla Norjassa pitämässä mainettamme yllä uskottavimmissa touhuissa, mutta Itävallassa kausi on avattu lauantaina 1.10. perinteisellä rinnehiihdolla: gondolikyyti jäätikölle, aurinkorasvat naamaan ja suksea kantilleen vakosametiksi lanatulla rinteellä. Uskottavaa tai ei, mutta kyllä kelpasi.

Tän kauden rinnelaskijan parasta tyyliä on päästä kasvavat sauvat.
Tän kauden rinnelaskijan tyylinäyte on päästä kasvavat sauvat.

Lokakuu on häpeilemättömälle hissien hyväksikäyttäjälle alpeilla hauskaa hiihtoaikaa. Aurinko lämmittää vielä mukavasti ja lumi sohjoontuu sopivasti päivän mittaan. Eli mäkeen siitä! Marraskuussa tilanne on jo toinen, mutta silloin toivottavasti hiihdetäänkin pehmeämpää lunta.

Eiku mäkeen!

- Juho Karhu

http://www.relaa.com/keskustelu/index.php?topic=ei onnaa!.0

Juho Karhu