Tämä vuoden työrupeama alkoi tutulla vuorella, kun olin Adventure Partnersin Maipo - Aconcagua expedition oppaana. Tämä oli minulle jo 6. reissu Aconcagualle, josta saalis minulla oli tähän mennessä ollut hyvä - 4 huiputusta. Kyseeessä oli siis normi-reissu? Mitä vielä, sillä opastaminen tällä 6960m korkealla vuorella on aina yhtä mielenkiintoista ja jännitys säilyi tällä kertaa aina kolmiviikkoisen rupeaman viimeisille päiville asti.
Montakohan niitä matkapäiviä viimevuonna tuli täyteen. 250 jälkeen ei kait enää lasketa. Tuntuu siltä, että viimeiset 12 kuukautta ovat olleet yhtä taipaleella.
Kun aloittelin vuoristo-oppaan hommia viitisen vuotta sitten Etelä-Amerikassa, oli työkenttänäni usein Pohjois-Chile. Tämä karu seutu oli siis aikoinaan tärkeä osa sitä prosessia, miksi ammattini löytyy edelleenkin vuorilta. Rutikuivalla Atacaman aavikkolla ja Andien vuoristoylängöllä kaikkine luonnonihmeineen ja yli kuuteen kilometriin kohoavine huipuineen, on minulle erityinen merkitys.
Reilut neljä vuotta sitten majaillessani Chilessä asetin tavoitteekseni kansainvälisen vuoristo-oppaan tutkinnon. Kun lokakuun kymmenentenä nousin lentokoneeseen Frankfurtin kentällä, olin menossa päättämään tätä pitkää projektia. Edessäni oli matka Patagoniaan suorittamaan opaskurssin viimeistä osaa, loppukoetta.
Chamonix-Mont Blancin oli osoitteeni kesäkauden 2011. Vuorikiipeilyn mekaksihan sitä paikkaa myös kutsutaan – eikä syyttä. Blancin massiivilla Ranskan Alpeilla on merkittävä rooli paitsi vuorikiipeilyn myös vuorilla opastamisen kehitykselle. Chamonix on myös se paikka maailmassa, jossa työskentelee eniten oppaita maailmassa. Kesän 13 työviikkoa siellä oli minulle, opaskoulunsa Argentiinassa käyneelle kokelaalle, retki opastamisen alkulähteille.
Chamonix, syyskuu 2011 Yö oli ollut myrskyinen, mutta päätimme lähteä yrittämään kohti huippua aamuseitsemän jälkeen. Lähdimme liikkeelle Cosmiquesin majalta, Aiguille du Midin tuntumasta. Tuuli navakasti, mutta keli oli vielä siedättävän rajoissa ja taivas vain puolipilvinen.