Cannon Mountain

Halusin ottaa uudet sukseni mukaan matkoilleni, viimeisen puolentoista viikon aikana kilometrejä on kertynyt 35 000. Mutta turhaan, lentoyhtiöt tuntuvat hukkaavan ne joka matkalla. Niinpä vuokraan taas tänäänkin sukseni, tällä kertaa New Hampshiren Cannon Mountainissa. Tämä aamupäivä on tämän viikon vapaahetki, matkustuksessa käytetyn viikonlopun ja pian alkavan kokouksen välissä.

Muutama vuosi sitten kävin Uuden Englannin hiihtokeskuksia läpi, ja niistä mielenpainuvin oli Mad River Glen, Vermontin osavaltiossa. Halusin kuitenkin vierailla jossain uudessa paikassa. Ainoa paikka, josta olin kuullut aiemmin oli Killington, myös Vermontissa. Mutta kaverini Patrick ("Mad Pat") sai minut vaihtamaan kohteen Cannoniin, sillä se tarjoaisi enemmän oikeaa hiihtoa eikä olisi niin samasta muotista muiden kaupallisten keskusten kanssa. Niinpä siis lähdin kohti Cannonia.

Laskettelu Cannonissa oli tietysti hauskaa. No, niin tietysti sanon aina. Alarinteet olivat osin ehkä vähän mitäänsanomattomia, edes sinisiksi rinteiksi. Sen sijaan vuoren huipulta lähtevät rinteet rokkaavat, esimerkiksi Cannonball Express Quad -hissin viereiset rinteet. Noista rinteistä paras on itse Cannonball, jyrkkä kumpareikko.Sen molemmin puolin on myrskyjen ja lumetuksen kuorruttamaa tiheää metsää. Metsistä löytyy myös pari reittiä, mutta ne ovat yleisesti ottaen niin tiheitä, ettei niissä voi kulkea.

Varsin vakuuttavan näköinen DJ's Tramline -rinne kulkee kabiinin alapuolella ja oli todella jyrkkä, osittain lähes kalliojyrkänne. Sillä oli kuitenkin liian vähän lunta tällä kertaa, joten en päässyt kokeilemaan.

Ja Cannonissa toki on historiaa. Paikalle rakennettiin mm. USA:n ensimmäinen kabiinihissi vuonna 1938. Sen on vuonna 1980 korvannut uudempi, tähän keskukseen yllättävänkin suurelta tuntuva, massiivinen kabiini. Kabiinin toinen vaunu on keltainen ja toinen punainen. (Hissimiehet painottivat sitä, kuinka tärkeää heidän on parkkeerata juuri punainen kabiini ylös illan viimeisellä nousulla. Jäisestä vetokaapelista putoava lumi kuulemma aiheuttaa yläasemalla ongelmia enemmän punaisen kuin keltaisen puolella, ilmeisesti jokin vetopyörästön osa on erilainen eri puolilla.)

Ruokaa löytyy Cannonista sekä kabiinin yläasemalta, että alakeskuksesta. Kabiinin ala-asema ja alakeskus ovat muuten eri paikoissa. Ajoin ensin kabiinin ala-asemalle, mutta sieltä ei löytynyt esimerkiksi sitä tarpeellista vuokraamoa. Yläaseman ravintola on pieni, mutta kotoisa, ja tarjoaa pari kylmän päivän lämmittelyssä hyvin tarpeellista takkaa!

Mutta alakeskuksen ravintolassa jouduin sitten taas kohtaamaan sen: lumivyöryn. Otin siitä kiinni kaksin käsin ja haukkasin. Ja voitin sen taas tälläkin kertaa. Tässä menu:

Suosittelen alakeskuksessa muuten sitä istumaravintolaa, enkä sitä itsepalvelukahvilaa. Ruoka on ilmeisesti lähinnä samaa, mutta ympäristö on miellyttävämpi.

Cannonissa on aivan käsittämätön määrä lumetuskalustoa. Päärinteissä muutaman metrin välein kiinteä hanapiste, ja muissakin tykkejä ehkä viidenkymmenen metrin välein. Vähemmän käytetyissä rinteissä tykit olivat täysillä, ja kun lumisumulta jotain näki, niin rinteisiin oli rakentunut sarja valaita eli tykkien tekemiä isoja lumidyynejä.

Ajaessani kohti Cannonia tiellä varoitettiin talvimyrskystä, eli siitä suuresta USA:n jäämyrskystä, josta on varmaan Suomenkin lehdissä kirjoitettu. Hyvä että varoitettiin, en olisi ehkä muuten myrskyä huomannutkaan. Ihan tavallinen talvipäivä tuntui olevan.

Entäs se after-ski? Siihen ei ollut aikaa, eikä aamupäivä muutenkaan ole yleensä hyvä hetki baareissa hengailuun.

Kuvat ja videot (c) 2014 Jari Arkko. This blog is also available in English.

 

Laji:

Partioaitta
Partioaitta