Ich bin ein Berlin(ski)er

 

The Berg on arkkitehti Jakob Tiggesin luomus ja Berliiniläisten uusin ylpeyden aihe. Tämä keinotekoinen vuori peittää lähes koko entisen Tempelhofin lentokentän alueen, ja on ainutlaatuinen rentoutumispaikka kaupunkilaisille. Ja nyt, ensimmäistä kertaa, siltä on laskettu alas!

Historiallinen Temphofin lentokenttä suljettiin vuonna 2008 ja on varattu virkityskäyttöön. Kentällä ja vuorella voi mm. pyöräillä, retkeillä, kiipeillä, tai muuten vain viettää aikaa. Vuori ja sieltä aukeavat näköalat ovat kuin unelma, joka on lumonnut Berliiniläiset. Jo pelkkä ajatus tästä vuoresta on herättänyt kateutta muualla, sillä sen rinnalla muiden kaupunkien pilvenpiirtäjät ja Guggenheimit kalpenevat varsin vaatimattomiksi.

Tuhannen metrin korkuisen vuoren kiipeäminen ylös on raskas urakka Berliinin kuumassa kesässä. Tähän aikaan vuodesta lunta ei juuri löydy, mutta jyrkällä sammalseinällä on kuitenkin mahdollista hiihtää. En olekaan ennen hiihtänyt sammaleella tai jäkälällä. Ne luistavat ehkä hieman paremmin kuin ruoho. Ja niihin on paljon pehmeämpi kaatua! Sammaleesta paistaa sieltä täältä kuitenkin kiviä, muutama kanto, ja silloin tällöin edessä on pudotus. Hiihtäessä saa olla siis tarkkana. Paras hetki sammalhiihtoon on muuten juuri sateen jälkeen, silloin suksien luisto on parhaimmillaan.

Sellainen oli siis The Bergin ensilasku. Ainakin toistaiseksi The Berg on kuitenkin vielä mielikuvitusvuori. Mutta mikä voisi olla mukavampaa kuin kuin pohtia täydellisen vuoren suunnitelmaa? Eikä todellisuutta sinänsä tarvita vuoresta nauttimiseen. Kuten arkkitehti itsekin toteaa: "Turistit tulevat ottamaan kuvia vuoresta, jota ei ole olemassa". Myyttinen suunnitelma saa mielikuvituksemme laukkaamaan, silmämme näkemään asioita, joita emme olisi aiemmin voineet kuvitellakaan.

Paradoksaalista ehkä, mutta tämän artikkelin laskut ovat kuitenkin todellisia. Mielikuvitus voi muuttaa todellisuutta.

Mikä on sinun mielikuvitusvuoresi?

Kuvat ja videot (c) 2014 Jari Arkko. Videossa lainatun John F. Kennedyn puheen lähteenä on käytetty wikimediaa. Osa blogin kuvista on lainattu The Berg- projektin kotisivulta. Ja kiitokset vielä Désiréelle artikkelin otsikosta! The Bergistä löytyy lisää tietoa mm. näistä linkeistä: [1] [2] [3] [4] [5] [6]. This blog is also available in English.

Laji:

Aika insinöörimeininki.

Partioaitta
Partioaitta