Kadonnut maailma

 

Aurinko paistaa kirkkaasti, mutta ympäristö on outo. Kaikki on vihreää, ja sumu alkaa verhota meitä. Kasvit ovat kuin menneisyydestä. Roikun satametrisessä köydessä Lost World -luolan suuaukolla. Ja laskeutumispaikkani vaikuttaisi olevan maanalainen koski.

Onneksi laskeudun kuitenkin kosken rannalle. Ja olemme vihdoin alhaalla, jalat puuduksissa. Pitkä laskeutumien valjaissa rajoitti verenkiertoa. Ja ehkä myös vähän jännitti. Vaikka harrastan kiipeilyä, en kovin usein laskeudu köydellä. Ja Olli ja Tero eivät ole sitä koskaan tehneet. Retki alkoi luolan reunalle rakennetulta tasanteelta. Ryhmämme laskee oppaan virittämän köysisetin avulla alas yhtäaikaa, omien jarrulaitteiden lisäksi olemme varmuuden vuoksi kiinni myös oppaassa. Matkalla alas olimme välillä valtavan kokoisen reiän keskellä, välillä taas kosketusetäisyydellä jommasta kummasta vihreänä kasvavasta kallioseinästä.

Mutta laskeutuminenkaan ei vedä vertoja alhaalta löytyvällä "kadonneelle maailmalle". Auringon valoa välittyy pohjallekin, ja kosken ympärille on muodostunut muulta maailmalta piilossa oleva vihreä laakso. Jo luolan ympäristössä kasvit olivat oudon historiallisia, kuin dinosaurusten ajalta. Täällä, hämärässä sumuisessa laaksossa ne ovat kuin toisesta maailmasta.

Jatkamme matkaa jalan, kunnes laaja avoin alue muuttuu korkeuksissa oleviksi tasanteiksi ja ahtaiksi käytäviksi. Klippaamme itsemme turvaköysiin kiinni ja ihailemme luolaa. Puolen tunnin kuluttua kytkemme kaikki valot pois, ja annamme silmiemme tottua pimeyteen. Katossa loistaa vihreitä pilkkuja, kiiltomatoja. Uuden-Seelannin luolissa elävä kiiltomatolaji tarvitsee valoa, sillä matovaiheen jälkeen se ei pysty käyttämään ravintoa ja elää vain muutaman päivän lentävänä hyönteisenä. Pimeässä luolassa valo auttaa niitä löytämään kumppanin suvunjatkamista varten.

Oma retkemme sen sijaan jatkuu ylöspäin luolasta. Sadan metrin laskeutuminen on korvattava vastaavalla kiipeämisellä ylöspäin, toista reittiä pitkin. Luolalla on useita suuaukkoja, joista osa paistaa meille päivänvaloa reitin eri vaiheissa. Matkan puolivälissä saavumme metallitikkaille. Kolmekymmentä metriä korkeille metallitikkaille, jotka kiivetään köysivarmistuksen kanssa. Lähden itse kiipeämään tikkaita nopeasti, ajatellen että näytän muka hyvän kiipeilykuntoni. Mutta tuon määrän kiipeäminen edes helppoja tikkaita ei olekaan yksinkertaista. Joudun lepäämään kesken kiipeämisen, kunnes pääsen ylös ja jatkamme retkeämme eteenpäin. Valjaamme ovat edelleen kiinni turvaköysissä, hieman via-ferrata tyyppisillä järjestelyillä. Luolassa on suuria pudotuksia.

Olimme Uudessa-Seelannissa laskettelemassa, mutta matkan alussa sää oli huono, ja lisäksi lentoyhtiö hukkasi suksemme useammaksi päiväksi. Joten etsimme epätoivoisesti muuta tekemistä. Hiihtokeskus oli siis suljettu, mutta päivä ei voi olla huono, jos se alkoi sadan metrin laskeutumisella!

Waitomo sijaitsee Uuden-Seelannin pohjoissaaren keskiosissa, muutaman tunnin ajomatkan päässä Tongariron kansallispuiston tulivuorista ja hiihtokeskuksista. Lost World luolan retki järjestettiin Waitomo Adventuresin kautta. Jälkeenpäin jäi harmittamaan, ettemme kokeilleet heidän pidempiä retkiään. Lost Worldin neljätuntisen retkemme lisäksi sinne olisi tehty myös seitsemäntuntisia "märkiä" retkiä. Uimahousuissa, uiden ja kahlaten samaa luola vielä pidemmälle. Tuohon kylmään retkeen olisi sisältynyt myös hyppy maanalaisesta vesiputouksesta!

Retken kuvat ovat osittain oppaiden ja opasyrityksen ottamia. Itse retkellä ei kameraa tai videokameraa saanut mukana pitää, joten ylläovalla videolla on vain muutama, salaa GoPro:lla otettu pätkä :-)

Valmistelut ja ympäristö:

 

 

Alla vielä After-cavingiä Chateau Tongariro -hotellissa myöhemmin samana päivänä. Tämä 1920-luvulla rakennuttu loistohotelli on ehkä parhaat päivänsä nähnyt, mutta vaikka allas- ja saunaosasto olivatkin hieman kuluneen oloisia, niin propsit saunan olemassaolosta!

Kuvat ja videot (c) 2014 Jari Arkko, Olli Arkko, Tero Kivinen ja Waitomo Adventures

jariarkko