Kadonneen Arenaaleksen Etsijät

 

Internetissä on viitteitä sen olemassaolosta. Ja maantiellä on sille kyltti. Mutta sitä ei löydy mistään.

Olimme Teron kanssa viettäneet edellisen päivän Corralcossa, kaupallisessa hiihtokeskuksessa Chilen tulivuorten keskellä, Araucanian alueella. Mutta tänään halusimme käydä jossain muualla. Joten käännyimme kyltistä sen ehdottamaan suuntaan. Emmekä tunnin ajon jälkeen löytäneet mitään. Valitsimme toisen tien. Etsimme Internetin lävitse uudestaan. Kysyimme neuvoja kyläläisiltä Lonquimayssa.

Muutaman tunnin jälkeen, neuvojien käsien heiluttua johonkin päin, odotettuamme tien aurausta ja laitettuamme omaan autoomme ketjut, me vihdoin löysimme sen. Mutta Los Arenales ei enää ole olemassa. Hiihtokeskus on suljettu vuonna 2007. Toki vuoret ovat edelleen paikallaan, aurinko paistaa ja maassa on uutta, puhtaan valkoista lunta. Hissipylväätkin ovat edelleen pystyssä.

Emmekä ole yksin, sillä Chilen armeija on päättänyt käyttää paikkaa alppioperaatioidensa harjoituksissa. Laitamme nousukarvat suksiin, ja lähdemme kiipeämään ylöspäin, läpi näyttävien Araucarias metsien.

Tavoitteenamme on päästä korkeimman hissin yläpäähän. Matkan varrella pidämme taukoa ja tapaamme kaksi paikallista nuorta Lonquimaysta. He ovat matkalla ylös kohti hiihtokeskuksen lähellä olevaa vuorenhuippua, lumilaudat mukanaan. Energiset kaverukset matkustavat kevyesti ja nopeasti, mutta päätämme seurata heidän reittiänsä. Yritämme keskustella heidän kanssaan. Vaikka yhteisiä sanoja ei juuri löydy, vuoret ja lumi selvästi kiinnostavat meitä kaikkia. Ilman huolta pikkuesteistä kuten ylöshaikkaamisesta.

Saavumme loppujen lopuksi ylös, noin 400 metriä korkeammalle lähtöpisteestä. Paikalliset kaverukset ovat jo ehtineet tehdä toisenkin kierroksen ylös, mutta meiltä on mennyt sen verran aikaa, että sopimamme viimeinen alaslähtöaika on saavutettu. Tunti aikaa hämärään, joten laskemme alas. 

Huippu on jyrkkä, mutta hiihtokeskuksen entiset rinteet ovat hieman loivempia. Lumen laatu vaihtelee huipun jäisistä olosuhteista kovakuoriseen lumeen, ja sitten hetkellisesti pehmeään puuteriin ja lopuksia raskaampaan lumeen.

Palatessamme löydämme vielä yhden hiihtokeskuksen, Quebrada Honda ski schoolin. Tällä lasten harjoittelualueella on jopa toimiva hiihtohissi, joka tosin on rakennettu köydestä ja polkupyörän vanteista! Nerokasta ja edullista! Viimeinen laskuni Chilessä on lasku traktorinrenkaan sisäkumilla, tässä mäessä. Mäen yhteydessä olevasta kioskista tarjotaan meille vielä mukaan leivät. Hienoa ja ystävällistä, vaikka korkeuserot tässä mäessä jäänevätkin johonkin viiden ja kymmenen metrin välille.

Kuvat ja videot (c) 2015 Jari Arkko ja Tero Kivinen. This blog exists also in English, and is also available as a TGR article.

jariarkko