Volcán Villarica

 

Se hetki, kun tajuat, että pian alkavan matkasi hiihtokeskuskohde on suljettu tulivuorenpurkauksen takia. Seuraava kysymys on tietenkin, olinko jo pakannut nousukarvat mukaan?

Totta kai.

Luonnon tapahtumat vaikuttivat paljon Chilen retkeemme. Se tulivuori. Hiihtokeskukset, jotka vuosikymmenen pahin myrsky oli sulkenut. Mutta tilanne kannatti nähdä enemmän mahdollisuutena kuin ongelmana. Voisimme käydä toisissa hiihtokeskuksissa, löytää uusia mielenkiintoisia asioita, kiivetä ylös, jne.

Kun laskeuduimme Temocon lentokentälle - 700 kilometria Santiagosta etelään - taivaanranta oli täynnä kartion muotoisia vuoria. Tämä on tyypillinen tulivuoren muoto, ja ainakin kaksi vuorista savusi.

Emme tänä päivänä ehtisi auki oleviin keskuksiin, jotka olivat hieman kauempana Temucosta. Olimme sen sijaan varanneet päivän Villarican ympäristössä seikkailuun. Halusin nähdän tulivuoren, Pucónin kaupungin, sekä Villarican kauniin kaupungin ja ja järven. Ja halusin myös nähdä kuinka pitkälle pääsisimme hiihtokeskuksen tietojemme mukaan suljetulla tiellä. Ehkä näkisimme jotain?

Tiellä oli kuitenkin yllättäen myös pari muuta autoa, ja ketjujen asennuksen jälkeen autot lähtivät ylöspäin. Törmäsimme myös pariin liftaavaan lautailijaan. Otimme heidät kyytiin ja saimme selville, että tie on itse asiassa auki vaikka itse hiihtokeskuskus onkin suljettu koko vuoren ollessa keltaisen varoituksen alla. Tien olisi ilmeisesti myös ajettavassa kunnossa, vaikkei sitä ollutkaan aurattu. Tusinan verran lautailijoita ja laskettelijoita olisi haikkaamassa keskuksessa.

Päädyimme sitten itsekin laittamaan autoomme ketjut. Toinen vuokraamosta saaduista ketjuista oli vääränkokoinen, mutta pääsimme kuitenkin lähtemään ja ajoimme hitaasti ylös. Autolla pääsi hiihtokeskuksen alimman osan parkkipaikalle asti.

Laitoimme nousukarvat suksiin ja lähdimme ylöspäin. Alkuosa matkasta, noin 200 korkeuserometriä, kulki loivasti viettävien Araucarias metsien läpi. Seurasimme lumikissan jälkiä laavan tekemässä kiemurtelevassa joessa. Jos vuoren purkaus kiihtyisi, olisi ehkä syytä poistua tästä joesta... Loivan osuuden jälkeen saavuimme hiihtokeskuksen ylemmälle osalle, varsinaiselle hiihtoalueelle. Alueella oli iso ravintolarakennus ja rinne oli edelleen melko loivaa ympärillämme. 

Ja nyt näimme tulivuoren ensi kertaa hieman lähempää. Vuori ei todellakaan ollut unessa, sen koko huippu savusi vahvasti. Mutta purkauksen aktiivisen vaihe oli myös selvästi ohitse. Ei laavaa, ei räjähdyksiä, ei korkeuteen nousevaa tuhkapatsasta. Emme siis valitettavasti näkisi punaista tänään! Tulivuoren yläosien lumi oli kuitenkin värjääntynyt savusta putoavasta hienojakoisesta tuhkasta.

Olimme nyt yleisöltä suljetun kraateria ympäröivän kolmen kilometrin turvarajan sisällä. Pysyimme kuitenkin nyt harjanteiden päällä, emmekä laskeutuneet kurujen ja laaksojen pohjalle. Jäätiköillä sijaitsevat tulivuoret voivat helposti aiheuttaa lahar-vyöryjä, sekoittamalla tulivuoresta tulevia aineita mutaan ja veteen. Ja nuo vyöryt valuisivat kurujen pohjilla. Nousureittimme vasemmalla puolella on syvä rotko, johon varsinkaan emme nyt haluaisi.

Jatkoimme kiipeämistä, ja vuoren seinämä alkoi nousta jyrkemmin. Sää muuttui samalla epävakaisemmaksi. Yhtenä hetkenä saatoimme tuskin nähdä suksiamme, seuraavana taivas oli taas sininen. Vuoren kuvaaminen tuli hankalammaksi. Kiivettyämme 400 korkeuserometriä hieman tuolihissilinjaa ylemmäksi, päätimme kääntyä takaisin. Olisin itse asiassa halunnut vielä jatkaa, mutta työpuhelinkokous alkaisi pian eikä tässä kohtaa vuorta enää ollut verkkoa. Muuten olisin jatkanut kraateriin asti :-)

Hiihdimme alas, pääosin jäisellä tai muutoin hankalalla lumella. Muutamassa kohdassa lumi oli kuitenkin sopivan pehmeää parempiin käännöksiin. Joka tapauksessa koskematonta lunta.

Vaikka keskus ei ollutkaan auki, olimme nyt päässeet hiihtämään Ski Pucónissa. Ja nähneet vaikuttavan tulivuoren savuavan edessämme. Kiipeilyn arvoista, vaikka olimme tässä oli taas ollut yhden laskun päivä.

Jos keskus olisi ollut toiminnassa, se olisi ollut rento ja mukava paikka hiihtää. Paikka on pääosin melko loivaa, mutta osa rinteistä oli myös jyrkempiä. Ja näkymät tietysti jotain aivan erilaista kuin muualla maailmassa!

Kuvat ja videot (c) 2015 DailyMail (Reuters) ekan kuvan osalta, loput Jari Arkko ja Tero Kivinen. This blog is also available in English on my regular blog site and at TGR.

jariarkko