OpenStreetMap ja laskettelu

 

Kartat ovat olennaisia hiihto- ja muilla vaelluksilla. Karttojen löytäminen ei kuitenkaan aina ole helppoa, ja useimmissa GPS-kartoissa ei yleensä ole tietoa poluista, rinteistä tai hiihtohisseistä. OpenStreetMap on kuitenkin kokemukseni mukaan hyvä tiedon lähde. Olen käyttänyt sitä hiihtokeskuksien löytämiseen, mahdollisten offarireittien katseluun ja vaeltamiseen.

OpenStreetMap on kaikille avoin projekti, ja sitä täydentävät ihmiset, joilla on tietoa kartan paikoista. Ystäväni Tero on yksi aktiivisista päivittäjistä. Hän esimerkiksi lisää vierailemiamme laskettelukeskuksia karttaan tai korjaa teiden risteyksistä annettuja tietoja. Laskettelukeskuksien kohdalla itse keskuksen olemassaolo on hyödyllinen tieto matkalla kohteeseen. Hiihtohissien ja rinteiden sijainti taas auttaa vaikkapa lumituiskussa navigoinnissa tai offarireitiltä palatessa.

Tässä artikkelissa Tero kertoo, kuinka me jokainen voimme tehdä näitä päivityksiä. (Paitsi, minä, koska kannettava GPS-laitteeni tippui johonkin Chilen vuoristoon.)

Perusidea on hyvin yksinkertainen. Retken aikana tallennat reittisi tai merkkaat tietyt pisteet GPS:n muistiin, ja lataat nämä sitten OpenStreetMapin webbisivuille.

Esimerkiksi Chilen Los Arenalesissa Tero merkkasi kahden hiihtohissin alku- ja loppupisteet, ja merkitsi hissit sitten tietokantaan. Alla oleva kuva on Los Arenalesista ennen muutoksia. (Kuvassa on myös violetti reitti Teron GPS:stä.)

Muutoksien jälkeen hissit on merkitty ja näkyvät kartassa:

Alla on tarkemmat ohjeet:

1. Ensin tarvitaan GPS-laite. Tero käyttää Garmin eTrex laitteita, kuten esim. eTrex 30x. Ne tukevat suoraan OpenStreetMap-karttoja.

2. Toisekseen, rekisteröidy openstreetmap.com:ssa jotta voit tehdä lisäyksiä.

3. Pidä GPS päällä vaelluksen aikana, ja anna sen tallettaa reittisi. Joskus on myös hyödyllistä merkata tiettyjä pisteitä, kuten vaikkapa hissien tai rinteiden alkupisteet.

4. Retken jälkeen, yhdistä GPS-laitteesi tietokoneeseen USB-kaapelilla.

5. Kopioi GPS-reitti laitteesta tietokoneeseen. Garminissa reitit ovat alihakemistossa Garmin/GPX or Garmin/GPX/Archive. Joskus voi olla tarpeen yhdistää useampia reittejä; sen voi tehdä vaikkapa tämän artikkelin lopussa olevalla skriptillä Unix-pohjaisissa tietokoneissa. 

6. Mene selaimella osoitteeseen openstreetmap.com, loggaa sisään, zoomaa oikealla alueelle, ja paina "Edit".

7. Avaa karttatietovälilehti (Map Data Tab) oikealta ja klikkaa suurennuslasia kohdan "Local GPX file" vierestä. Valitse reittitiedostosi. Voit valita vain yhden reitin kerrallaan. Tämän jälkeen kartta ja oma reittisi näkyvät molemmat ruudulla.

8. Tarkista, onko kartan kuvaamissa asioissa virheitä, sillä niitä on melko usein. Ne on helppo korjata. Katso http://wiki.openstreetmap.org/wiki/Piste_Maps ohjeeksi siitä, mitä tietoa hisseistä ja rinteistä tulisi karttaan syöttää.

Esimerkki: Chilen matkallamme kävimme Araucarias-hiihtokeskuksessa, jossa on useita hissejä. Mutta vain yksi niistä oli näkyvissä OpenStreetMapissä. Ja siitäkin puuttui tietoa. Tarkista, että nimi on oikein, tai jos hissillä ei ole nimeä, tarkista ettei myöskään kartassa ole. Tarkista, että hissin suunta on oikein, eli alhaalta ylös. Yksi minua monesti ärsyttävä asia on hiihtokeskuksien omien karttojen epäselvyys hissien ja rinteiden suunnan suhteen; se vaikeuttaa reitin suunnittelua :-)

Aracauriaksen hissien suhteen Tero muutti hissin tyypin Generic Aerialway:stä Chair Lift:ksi, lisäsi tuolin henkilömäärän (2), ja merkitsi myös, ettei hississä ollut lämmitystä tai suojakuomua.

9. Hissin lisäämiseksi valitse viiva: klikkaa hissin lähtöpistettä ja sitten kahdesti loppupistettä. Eka klikkaus on loppupisteen merkkaus, toinen merkki siitä, ettei lisäviivoja enää tule. 

10. Lisää sitten tarvittava tieto. Esimerkiksi Araucariaksen hisseissä Tero lisäsi ankkurihissin (T-Bar). Kirjoita "T-Bar" hakukenttään, ja valitse sitten oikea elementti listasta.

11. Rinteiden lisääminen tapahtuu samalla tavalla, ts. lisätään ensi viiva. Tässä käytetään normaalista useasta viivasta koostuvaa monimutkaisempaa reittiä, ja tarvitaan useampia klikkejä. Rinteen paikan ei kuitenkaan tarvitse olla kovin tarkka, idea on vain saada joku reitti suunnilleen rinteen keskelle.

Kun viiva on lisätty, valitse "Piste/Ski Track" ja valitse tyypiksi "Downhill".

Monilla rinteillä on nimi, ja niiden kanssa kannattaa olla tarkkana. Jos rinteet on numeroitu tai esitetty aakkosilla, lisää ne "Ref"-muodossa.

OpenStreetMapin kohta Araucariakselle on hyvä esimerkki rinteistä ja hisseistä.

12. Kun kaikki muutokset on tehty, tallenna ne klikkaamalla "Save":a sivun yläosasta. 

Tässä vielä muutamia lisäkuvia Los Arenaleksesta:


Liite: Skripti
 
Tätä Perl-skriptiä voi käyttää GPX-tiedostojen yhdistämiseen:

#!/usr/local/bin/perl -w
$header=1;
foreach $i (@ARGV) {
   open(FILE, "<$i") || die "Cannot open $i : $!";
   undef $/;
   $file = <FILE>;
   $file =~ s/>/>\n/g;
   ($h, $b, $f) = split(/<\/?trk>\n/, $file);
   if ($header) {
     print $h;
     print "<trk>\n";
     $header = 0;
   }
   print $b;
   close(FILE);
}
print "</trk>\n";
print $f;

Kuvat ja video (c) 2015 Jari Arkko ja Tero Kivinen. Scripti ja ohjeet ovat Teron. This blog is also available in English on the Blogspot and TGR websites.

jariarkko

AnaT
Offline
Viimeksi kirjautunut: 3 päivää 16 tuntia sitten
Liittyi: 06.07.2013 - 20:56
Re: OpenStreetMap ja laskettelu

Hyvät ohjeet, mutta jutussa ei nähdäkseni viitata mihinkään lasketteluun suuntautuneeseen karttapalveluun. Itse suosin OpenSnowMap.orgia, joka pelaa niin lasketteluun kuin hiihtoonkin maailmanlaajuisesti. Ja nyt kun hiihto mainittiin, kannattaa ehdottomasti tutustua myös palveluihin ladut.fi ja latukartta.fi. Kaikki kolme siis perustuvat OSM-dataan.