Titlis. Pimeässä.

 

Ylöspääsyyn tarvitaan kuusi hissiä. Ja olimme myöhässä, koska matkustaminen. Mutta onneksi päädyimme myös laskemaan pitkään. Mutta viimeisellä laskulla oli jo pimeä, ja perille oli vielä pari korkeuserokilometriä.

Laskimme niin paljon kuin ehdimme, ja viisi korkeuserokilometriä päivän saldoksi oli aika hyvin, kun aloitimme kuitenkin vasta kello kahdelta iltapäivällä. Mutta päivä kului nopeasti, ja myöhäinen ja pikainen lounaamme Titlis-huipun kahvilassa muuttui vieläkin pikaisemmaksi, kun ski patrol kävi käskemässä meidät pois vuorelta. No, toki tottelimme. Mutta alas oli pitkä matka, matkan varrella oli muutama kuvauspaikka ja ... emme ehtineet alaslaskun toiseen osaan vievään hissiin. Meidän olisi pitänyt käyttää Trübsee Hopper hissiä, mutta koska myöhästyimme sen kiinnimenoajasta noin kolmekymmentä sekuntia, sveitsiläinen tarkkuus tietenkin vaati, ettemme voineet enää päästä mukaan.

Mutta ei se mitään, saatoimme jatkaa myös hiihtäen ja kiiveten, hissihän oli lähes tasaisella maalla. Mutta tämä kesti jonkin aikaa, ja kun olimme kiivenneet tarvittavat muutamat kymmenet metrit ylös, alkoi jo olla täysin pimeä. Olimme hiihtäneet laaksoon vievän Untertrübseen reitin aiemmin, joten tiesimme mihin mennä. Mutta reitti oli jäinen, kapea, ja jäljellä oli vielä korkeuserokilometri. Onneksi Terolla oli taskulamppu. Hiihdimme yhä pimenevässä illassa yhä syvemmällä metsän keskellä. Tero hiihti lamppunsa kanssa edellä ja minä seurasin valoa perästä. Ja otin kuvia matkan varrelta. Engelbergin kylän valot loistivat allamme.

Mutta otsalamput olisivat olleet parempi vaihtoehto. Tämä ilmiselvä lisäys hiihtoreppuni varustukseeni täytyy sitten kai ottaa ohjelmaan, ja lamppuja tarvittiin jo seuraavana päivänä luolaretkillä.

Olimme törmänneet kahteen muuhun suomalaiseen ja Engelbergin vakiasiakkaisiin, Panuun ja Jariin. Hiihdimme heidän kanssaan aamupäivän rinteitä Jochstockin ja Jochpassin tuolihissien ympärillä. Näistä hisseistä pääsee n. 800 metrin korkeuseron omaavaan, hyvin kissattuun ja mukavasti kääntyilevään ja aaltoilevaan rinteeseen. Joka tosin otti jalkojeni kunnon päälle!

Iltapäiväksi menimme takaisin Titlis-vuorelle, käyttäen Rotairia, maailman ainoaa pyörivää gondolihissiä. Ylhäälle kävimme yläasemasta lähtevässä jääluolassa. Sininen, erittäin tasainen ja läpinäkyvä jää oli todellinen kokemus! Suosittelen, eikä käynti edes maksa mitään ylimääräistä hissilippujen lisäksi.

Seuraava luola osoittautui kuitenkin hankalammaksi palaksi. Olin aiemmin huomannut Gletscherliftin ja Standin välillä kulkevan ski routen yläpuolisessa kallioseinämässä luolien suuaukkoja. Tarkoituksenamme oli vierailla yhdessä niistä. Pääsimmekin lähelle luolan suuaukkoa, vain noin 20 metrin päähän. Mutta kun toinen Jari yritti kiivetä kohti luolaa, kivisen rinteen kivet alkoivat irrota ja tippuivat alas kohti rinteitä. Tämä ei ollut turvallista meidän tai alla olevan rinteen laskijoiden kannalta, joten päätimme palata takaisin. Mutta vain hieman lisää lunta, ja luolalle pääsy olisi ollut mahdollista. Rinteet kalliojyrkänteen alla olivat kuitenkin jyrkkiä. Tero mittaisi jyrkkyydeksi hieman alempana 34 astetta, mutta ylempänä se oli varmasti vähintään yli 40.

Olen ollut viime aikoina kiinnostunut luolista, joten noihin luoliin olisi kivä päästä kurkistamaan joskus. Ehkä joku päivä. Ja tiedä sitä, ehkä reiät ovat vain lyhyitä koloja, eivätkä johda pidemmälle.

Lopuksi haluaisin suositella Crystal-hotellia, heidän palvelunsa oli varsin ystävällistä (kuten tietysti Sveitsissä yleensäkin). Mutta ennen kaikkea, hotellin yläkerrassa on kolme eri saunaa. Tuolla me tietysti törmättiin niihin toisiin suomalaisiin :-)

Kuvat ja videot (c) 2015 Jari Arkko ja Tero Kivinen. This blog is also available in English at the Blogspot and TGR sites.

jariarkko