Toukokuun lumisadetta Killingtonissa

 

Aamu alkoi sekä USA:ssa että Kanadassa aurinkoisena, kuten toukokuussa pitääkin. Mutta kun pääsimme Killingtonin vuoren juurelle, alkoi sataa lunta. Talviolosuhteet! Onneksi matkalaukustani löytyi varatakki Tediä varten, hän kun oli varautunut vain aurinkoiseen hiihtopäivään. 

Vaatetus ei kuitenkaan helpottanut itse hiihtoa. Killingtonissa on tähän aikaan vuodesta auki vain yksi rinne, jyrkkä kumpareikko Superstar. Minä en ollut hiihtänyt kunnolla pariin kuukauteen, ja Ted ei tänä vuonna ollut ehtinyt mäkeen kuin kerran. Raskas kumpareikko oli haastava meidän molempien taidoille ja jaksamiselle. Edellisenä viikonloppuna olin myös käynyt Killingtonissa, mutta silloin viereinen sininen rinne Skye Hawk tarjosi vaihtelua hieman vähemmän kumpareisena, mutta nyt meidän pitäisi laskea koko ajan Superstaria.

Lumi oli tosiaan kadonnut Skye Hawkista viikossa, mutta toisaalta sitä satoi nyt lisää. Päätin ottaa riskin ja yrittää laskea rinteen alas asti. Se oli tietenkin suljettu, mutta köyden altahan aina pääsee. Lunta oli paikoitellen hyvin, mutta nurmialueiden erottamana. Onnistuin laskemaan hieman lumenpeittämien nurmienkin ja mudan läpi varovasti, ja lumiset alueet olivat todella hauskoja laskettavia ilman muiden laskijoiden jälkiä. Olin todennäköisesti viimeinen joka kyseisen rinteen laski tänä vuonna. Lopussa sitten jouduin kantamaan suksia ehkä 50-100 metriä, joten melko onnistunut tuo viimeinen lasku oli.

Lumisateessa lasku tuokokuun puolivälissä on tietenkin harvinaista herkkua. Killington onkin toinen vain kahdesta Pohjois-Amerikan itäosien avoinna olevista hiihtokeskuksista. Siitä toisesta hieman lisää seuraavissa blogartikkeleissa :-) Killington onnistuu usein pitämään viimeisen rinteen auki touko/heinäkuun vaihteeseen asti. Niin tänäkin vuonna, vaikka lumivuosi on ollut huono. Lumetus on tietysti se, mikä mahdollistaa tämän. Nytkin Superstarissa oli kymmenisen metrin syvyydeltä lunta rinteen keskellä!

On myös harvinaista päästä laskemaan kaverini Tedin kanssa. Olemme tunteneet toisemme ainakin kymmenen vuotta, työskennelleet samassa tiimissä ja tavanneet toisiamme useamman kerran vuodessa konferensseissa. Ja puhuneet pääsevämme joskus hiihtämään, mutta se ei ollut tätä ennen onnistunut. Nyt se onnistui, koska olin USA:ssa useamman viikon työmatkalla, enkä halunnut tehdä töitä viikonloppujen aikana.

Sain myös mahdollisuuden vierailla Tedin ja Andrean eko-passiivi-hitech talossa Vermontissa. 

Paluumatkalla kohti Bostonia ja kokouksiani pysähdyin vielä Granite Gorgen hiihtokeskuksessa New Hampshiressä. Siellä ei ollut enää lunta, mutta paikka vaikutti rennolta paikalliskeskukselta. Parkkipaikalla oli myös vihreä "Life free. Shred hard" teksteillä ja Bernien tarroilla varustettu WV-bussi. Hauskaa.

Tässä vielä Bostonin hotellin amerikkalaistyylinen sisustus ja suksipussi:

Kuvat ja videot (c) 2016 Jari Arkko ja Ted Lemon. This blog is also available in English at Blogspot and TGR.

jariarkko