Rysselin ploki

 

Missä EU, siellä ongelma. Kansa kyllä tietää, ettei eurokriisi ole ohi. Rysselissä ei ole lunta edes omiin rinteisiin, Kreikasta puhumattakaan.

Me suksisuomalaiset olemme kertoneet tämän jo aikoja sitten. On hölmöläisten hommaa lapioida lunta pohjoisesta Suomesta etelään.

Viimeisen neljän vuoden aikana hallitus rynni mukaan Euroopan lumetukseen. Vastustimme. Hävisimme. Nyt lumet ovat sulaneet. Muiden antamana. Mielipiteemme katkaisi aikanaan tiemme hallitukseen. Nyt Suomelle tärkeästä lumesta on jäljellä vain muisto, ja sekin lähinnä Euroopan suurten pankkien kylmistä drinkeistä. Olemme lopullisen totuuden edessä.

Olen omin silmin nähnyt, miten Rysselin lumivarastot ovat loppu. Kreikan kansalle asti lunta ei koskaan edes lähetetty.

No, takaisin tosielämään poliitikan parodioinnista! Brysselissä ei todellakaan ole lunta, mutta onneksi siellä on kuitenkin keksitty keinot pärjätä tässä tiukassa tilanteessa. Joitakin vuosia sitten löysin Peer- ja Comines-kylistä sisähiihtorinteet.

Olen ylpeä kyvystäni löytää mahdollisia hiihtopaikkoja. Mutta olin täysin tietämätön aivan Brysselin keskustan lähistöllä olevasta mahtavasta rinteestä, Yeti Ski:stä! Ystäväni ja innokas laskija Catharina (CC) muutti kuitenkin jokin aika sitten Brysseliin, ja löysi Yeti Ski:n. Vertailun vuoksi kukaan paikallinen, jonka kanssa keskustelin asiasta, ei ollut ikinä kuullutkaan kyseisestä paikasta. Yeti Ski sijaitsee Anderlechtissä muiden urheilupaikkojen lähellä, kymmenisen kilometria keskustasta.

Tietoverkkojen kehitystä EU:ssa koskeva seminaari vei minut lopulta huhtikuussa Brysseliin muutamaksi päiväksi, joten pääsimme CC:n kanssa kokeilemaan tätä muovista ja sprinklereillä kasteltavaa rinnettä kokouspäivän iltana. Märässä muovirinteessä hiihtäminen on haastaavaa, ja olimme molemmat toipilaita, minä parantelin kylkiluun murtumia ja CC flunssaansa. Laskimme vain muutaman kierroksen, mutta oli selvää, että tällä rinteellä harjoittelu olisi opettavaa. Suurin ero lumella laskemiseen on pidon puute. Kanttamiista pitää tehdä todella aggressiivisesti.

Suosittelen käyntiä! Ottakaa mukaan vaatteet, jotka suojaavat jalat ja kädet (ml. hanskat), sillä muovilla kaatuminen voi satuttaa.

Kuvat ja videot (c) 2016 Jari Arkko. This blog is also available in English from Blogspot and TGR.

jariarkko