Nixlucke

Kuumaitoa. Lepakoita. Mutta jostain syystä kaikki muut 15 osallistujaa peruuttivat tämän retken. Ja niin teki myös toinen oppaista. Ehkä syynä oli viimeiltaiset bileet. Tai sitten tämä sade.
 
Mutta yksi opas (Barbara, paikallisen yliopiston luolatutkija) ja yksi opastettava (minä) riittää! Koska otin Eurospeleoon rennon aikataulun -- luolaretkiä vain joka toinen päivä levon, varusteiden kuivumisen ja etätyön vuoksi -- yritän pitää kiinni noista muutamasta retkestäni. 
 
Mutta sitten sade loppui, aurinko alkoi paistaa, ja kiipeily vuorten keskellä vihreän metsän keskellä nousevalla reitillä tuntui hyvältä.
 
Sanoinko reitillä? Ei ole tietenkään mitään reittiä, on vain kivinen joenpohja jota kiipeämme jyrkästi ylöspäin. Matkaa on vain reilu 200 korkeuserometriä, mutta joenpohja on niin jyrkkä, että sen pohjalla kivet ovat vaarassa liikahtaa paikaltaan ja vyöryä alas. Jokainen askel pitää siis astua huolellisesti. Ja pian näemme kivenmurikan vierivän alas pitkän matkaa, tielle asti. Ei joessamme vaan metsässä joen vieressä. Onneksi kiviä ei tämän jälkeen vyöry enempää.
 
Nixlucke pieni (pituus: 177 metriä) luola Feuerkogel-hiihtohissin reitin alla, Ebenseen kylässä Itävallassa. Luolassa on neljä sisäänkäyntiä, joista tosin vain yksi on helposti kuljettavissa. Heti sisäänkäynnin sisäpuolelta avautaa 2-3 keskikokoista luolakammiota. Yksi muista sisäänkäynnisteitä on ensimmäisen ja isoimman kammion katosta, josta paistaa hieman valoa luolaan.
 
1800-luvulla Nixluckesta kerättiin kuumaitoa. Kuumaito on pehmeää, valkoista kalsiumpohjaista ainetta, jota kertyy joihinkin luoliin samalla tavalla kuin stalaktiittejakin. Joskaan kuumaidon syntymekanismeja ei tunneta kovin tarkkaan. Hämmentävää, että nykymaailmassa ei tunneta kaikkia asioita kuitenkaan niin kovin hyvin!
 
Kuunmaidon keräys on vienyt kauneimman koristuksen luolan yläosista, mutta toki alemmissa osissa sitä on vielä paljon jäljellä.
 
Alaosiin kulku ei kuitenkaan ollut helppoa, sillä jyrkkään kuiluun pitää laskeutua köyden avulla, enkä ollut tehnyt sitä aiemmin. Mutta se sujui itse asiassa helposti. Emme siis tarvinneet varsinaisia varmistusvälineitä, vaan pidimme vain köydestä kiinni tukeaksemme laskeutumista ja ylöskiipeämistä.
 
Kaikenkaikkiaan hyvin mielenkiintoinen luola. Kuumaito ja luolapintojen tekstuuri olivat hyvin mielenkiintoisia, vaikka luola ei ollutkaan kovin suuri Itävaltalaisessa mittakaavassa. Ja ylöshaikkaus oli hieno kokemus ja pieni kuntoilu tuli myös tarpeeseen.
 
Lisätietoja ja ohjeet luolan löytämiseksi löytyvät täältä.

Lepakko heräämässä:

Sisäänkäynti:

Näköaloja haikkaukselta ylös luolaan:

Köyden asettelua laskeutumista varten:

1800-luvun kuumaidon louhijoiden varusteita:

Luolakirjoitusta? :-)

This article has also been published in English at TGR and Blogspot. Katso myös kaikki luolailuartikkelit planetcaver.net:stä! Kuvat (c) 2018 Jari Arkko. Kaikki oikeudet pidetään.

jariarkko