Dachstein Mammuthöhle

Ensimmäinen vierailuni todella isoon luolaan. Samalla hieman geologian luentoja ja jyrkkiä ja liukkaita saven peittämiä tunneleita!
 
Dachstein Mammuthöhle, mahtiluola on 67-kilometrin mittainen luola jonka pääsisäänkäynti on 1200 metrin korkeudessa Itävallan alpeilla. Mutta luolan suuruus ei tule esille niinkään suurista pituuskilometrinumeroista, vaan valtavan kokoisista tunneleista ja kammioista. Luolan käytävät ovat paljon metrotunnelia suurempia, ehkä 10-15 metriä kanttiinsa.
 
Luolassa on myös turistiluolaosuus, josta aloitimme retkemme. Myös tuo osa on mielenkiintoinen ja varmasti vierailun arvoinen. Turistikierros kattaa noin kilometrin mittaisen silmukan luolan isoimmissa tunneleissa.
 
Luola on hyvin kylmä, paikasta riippuen jopa vain 2-3 astetta. Ja siellä puhaltaa paikoitellen kova, kylmä tuuli ilman poistuessa suuaukkojen lähellä.
 
Luola on muodostunut noin puolestoista kilometrin paksuiseen kalkkikivikerrokseen, joka alppien muodostumisen aikaan on asettunut noin 25-30 asteen kulmaan. Suuri osa tunneleista on tuon kivikerroksen kaltevuuden suuntaisia. Eli ylös ja alas mennään luolassa koko ajan. Tällä retkellä emme joutuneet käyttämään varsinaisia kiipeilyköysiä tai valjaita, mutta osassa tunneleista jouduimme pitämään kiinni kiinteistä vaijerivarmistuksista. Monet luolan tunneleista ovat kostean saven peittämiä, ja liikkuminen 25-30 asteisella liukkaalla savella ei ole helppoa; pelkäsin liukastumista monessa kohtaa.
 
Reitillämme oli valtavia kammioita, ehkä jopa sata metriä pitkiä ja yksi 90 metriä pitkä jyrkästi ylöspäin menevä kammio tai rinne. Tuota rinnettä kiipesimme onneksi sen louhikkoista pohjaa pitkin ylös, tuossa paikassa ei ollut savea.
 
Suuriin kammioihin pääsy vaati kuitenkin hyvin ahtaan, ehkä 10-15 metrin mittaisen kohdan ohittamista. Se oli niin ahdas, että en voinut pitää kypärääni päässä. Ja kun sekä selkä että rintakehä ottaa kiinni niin ollaan tietysti aika ahtaassa paikassa, ja klaustrofobinen kohtaus oli lähellä. Mutta kohdasta päästiin siis kuitenkin hyvin eteenpäin.
 
Oppaamme oli Wienin luonnonhistorian museun luolatutkija, Lukas Plan. Lukas kävi retkellä läpi lähinnä merkkejä luolan muodostumisesta ja sen tilasta aiempina vuosituhansina. Karstiluolana se on tietenkin syntynyt veden ja veden kemiallisten reaktioiden vaikutuksesta. Mutta silti on monia kysymyksiä. Mihin suuntaan vesi kulki missäkin tunnelissa? Luolan yläosissa vesi tietenkin kulkee alaspäin, mutta veden saavuttaessa ympäröivän pohjaveden tason, se voi myös kulkea ylöspäin, tai mennä ylösalas maanalaisten jokitunneleiden löytäessä helpoimman reitin edetä rikkinäisessä kalliossa.
 
Tarkastelimme erityisesti luolaseiniin jääneitä merkkejä veden virtauksesta. Pienet kämmenen kokoiset painanteet pehmeässä kivimateriaalissa kertovat aiemmasta veden virtauksesta. Painanteen jyrkempi seinämä kertoo veden tulleen seinän suunnasta. Painanteen koko kertoo virtauksen vauhdista. Aiemmat luolatutkijat saattoivat veden virtausnopeuden ja luolakäytävän koon perusteella päätyä valtavan suuriinkin virtausmääriin, määriin vettä joita kyseissä paikassa ei edes voi tulla alueelle satavasta vedestä. Mutta on helppo virhe luulla, että luolakäytävät olisivat samanlaisia kuin tänä päivänä, tai että ne olisivat tyhjiä. Usein käytävät ovat veden mukana tulleen kiviaineksen tai sen saven täyttämiä, ja monesti vain pieni osa kivessä olevasta tunnelista on käytössä.
 
Lukasin geologiatunnit:
 
 
 
Kauniita reikiä:
 
 
Näkymiä luolasta:
 
 
 
 
 
Kiipeilyä:
 
 
 
Jäätä:
 
 
Luolamuotoja:
 
 
 
Sanomalehti mudassa:
 
 
Alkuperäinen länsisisäänkäynti:
 

Kaikki luolailuartikkelit löytyvät helposti planetcaver.net:stä! This article has been published also in English at Blogspot and TGR.

Kuvat (c) 2018 Jari Arkko. Kaikki oikeudet pidetään.

jariarkko