Kuvaushommia Engelbergissä

Helou, 

WUHUU, miten mahtavaa menoa viime päivät on ollu!! Viime viikonloppuna ku oltiin Pitztalissa, sain viestin, että maantaista keskivikkoon ois tarkotus kuvata Haglöfsille Engelbergissä  tyttöjen vapaalaskumallistoa (nimeltään Skade),  minkä suunnittelussa ollaan Lotten Rappin ja Anne May Slinning kans oltu mukana. Tältä minusta tuntu:

Wihiiii!!

Sunnuntaina pakkasin kamat ja hyppäsin junaan kohti Luzernia, missä olin Laurenin Sannan hoivassa yhen yön. Huippua reissata, ku samalla voi moikkailla kavereita matkan varrella! Maanantai-aamuna jatkoin Engelbergiin, missä Lotten oli minua vastassa. Mulla jännitti aika paljon ennen reissua, että kuinka kovaa pystyn laskemaan, ja miten jalka kestää. Mutta ku tapasin Henrik Anderssonin, eli filmaajan, tajusin, ettei mulloo mitään hätää, ja lasken jalan ehdoilla. 

Travelling ligth, mitäs se se olikaan.. 

Maanantaina sato koko päivän, joten käytettiin päivä suunnitteluun, vaihettiin kuulumisia ja tutustuin Engelbergiin (missä olin siis ekaa kertaa ikinä). Hengailtiin Ski Lodgella aika paljon, ja tapasin paljon uusia ihmisiä. Engelbergihän on tunnetusti ruotsalaisten vallottama, joten hirviästi ei saksaa tarvinu koko reissun aikana käyttää. :) Olin kyllä niin sekasin kielissä sielä, oot saksankielisellä alueella, missä välillä joku puhuu sulle ranskaa, sitten kaikki puhuuki yhtäkkiä ruotsia, ja osa englantia. Mäessäki huutelin random tyypeille ruotsiksi, ku jotenki ajatteli, että kaikki on rakkaita naapureitamme, hehe.. 

Ihanat Lotten ja Björn

Tiistaina keli aukes, ja lähettiin heti aamusta mäkeen, mukana oli myös Lottenin poikaystävä ja valokuvaaja Björn Anermo ottamassa stillikuvia. Täälä Zillertalissa tottuu aikaa hyvälle, eikä paljon tarvi jonotella. Kuulemma se hissijono, mikä sinä aamuna oli, "ei ollu paha". Haha! Se väen määrä onki ehkä ainut huono puoli, mitä äkkiseltään Engelbergistä keksin! Joo ja hintataso tietenki. Saatiin tehokas päivä täyessä auringon paisteessa, ja se LUMI!! Ei vitsit!! Jalka ei ollu siitä millänsäkään, vaikka aika monesti joutuki monon ottamaan jalasta pois (tunto lähtee niin äkkiä). Käveleminen ei edelleenkään tunnu hyvälle, mutta tuommosen silkin laskeminen on niin ystävällistä kipeille paikoille. Lisää pyydaa kehiin siis! 

Lotten näyttää, että tytötki osaa laskia! 

Välillä on vaikia ymmärtää, miten joku ei tykkää lumesta!

Screencap tiistailta, oioi sitä riemun ja hymyn määrää. :) kuvaaja Henrik Andersson (@bfilmhenrik)

Päivän vikat laskut eessä 

Keskiviikkona sato lunta taas ihan hulluna, ja kuvailtiin enemmän hengailujuttuja. Kaikenkaikkiaan ihan mieletöntä tehä töitä tuommosten tyyppien kans! Henrik kuvaa mm. Nuit de la Glissejä ja kuvas aikoinaan Free Radicalsille (ruotsalainen entinen tuotantoyhtiö, joitten filmejä mm. The Sunny Side on). Kaikki oli niin helppoa! Hommat toimi, oli rento meininki, eikä minkäänlaista stressiä tai epäselvyyksiä oikiastaan minkään suhteen. Toivottavasti saan pian taas mahollisuuen kuvata hänen kans! Ja ne klipit, mitä nopiaa näin, näytti kyllä hyvältä! Ens syksynä sitten nähään kokonaisuus. :) 

Onni on hyvä tiimi ympärillä.

Tämä projekti on ollu vielä paljon enemmän, ku mitä osasin ees oottaa! Minusta on tosi tärkeää saaha naisille vaattemallisto, mikä on oikiasti naisille suunniteltu. Ja muutenki tuua esiin, miten paljon maailmassa on hyviä naislaskijoita. Iso kiitos Haglöfsille meihin uskomisesta, oon niin kiitollinen! Mitä Engelbergiin tulee, haluan kyllä pian takasin. Harmitti aika paljon lähtiä sieltä. Vuoret on tosi kauniita ja kuvauksellisia sielä, mielettömän hienoja muotoja joka puolella, ja hyvää laskua. Hmm, saa nähä missä ens kausi vietetään.. 

Onneksi Zillertalissa sataa lunta, ja laaksossa on aika hiljasta. Tietää hyvää. ;)

Heihei kaunis Engelberg ja sen ihmiset, bis bald!

Jenni 

Jenska-Penska