Pitkää päivää tien päällä – Ironman Copenhagen

 Viime sunnuntaina oli sitten vihdoin luvassa palkkapäivä allekirjoittaneen useamman vuoden kestäneelle triathlon-treenille. Starttipaikka Kööpenhaminan täyden matkan karkeloihin oli lunastettu jo vuotta aikaisemmin ja nyt vihdoin päästiin katsomaan, että miltä se meno oikein maistuu, kun matkaakin oli tarjolla mukavasti 3,8km uinnin, 180km pyörän ja 42,195km juoksun verran. Viimeisten viikkojen viimeistelyt sujuivat Maltalla suunnitelmien mukaan ja olo oli luottavainen, mutta kun Norski lennätti minut kisaa edeltävänä perjantaina Kööpenhaminaan pelipaikoille, niin pientä kisakireyttäkin alkoi olla havaittavissa. Noh, musiikkihan tunnetusti rauhoittaa mieltä, joten tässä viime sunnuntain kisapäivän tapahtumat ruotsalaisen hiphopin siivittämänä:

I'm chilling with a cup full o' müsli

A matter of time 'fore my cup is running over

But Im' getting mine because the others are running slower

 

Kisa-aamu starttasi siis reippaasti aamuviiden pintaan. Aamumyslit ja kaffeeta nassuun, jonka jälkeen karavaani suuntasi metrolla Amager Strandin uimapaikalle. Nuorimmat triathleetit pääsivät polskimaan viimeisenä kello kahdeksan pintaan, joten lähtöpaikalla oli kerrankin hyvää aikaa laittaa babyoilit pintaan ja käydä virkistäytymässä raikkaassa Itämeressä. Sen verran olin täpinöissäni, että hyvä kun pysyivät aamumyslit sisällä, mutta vihdoin lähtölaukaus pelasti piinasta ja aamun ruokavaliota ei enää ehtinyt miettiä. Ensimmäiselle poijulle asti uinti oli perinteistä pystypainia – vesi velloi ympärillä ja yritin parhaani mukaan väistellä ympärillä huitovia käsiä ja jalkoja, sekä hengitellä rauhassa. Jossain vaiheessa sain yhden mojovamman potkun oikeaan silmäkulmaan, mutta uimalasit pysyivät päässä ja meno jatkui omaan tahtiin, kun tilaakin alkoi ensimmäisen kilometrin jälkeen löytymään. Rantauduin ajassa 1h 16min, joka on täysin oman tason mukainen suoritus. Vaihtoalueella sähläsin irtohihat sun muut härpäkkeet päälle ja suuntasin hymyssä suin pyöräosuudelle, kun itselleni kaikista epämiellyttävin osuus oli takana.

Like an athlete, a long distance runner

On a track meet spring, fall, winter, summer

They attack me, but it’s gonna make me stronger

 

Pyöräosuuden alkuun selkiä alkoi odotetusti tulla vastaan varsin paljon ja yritin parhaani mukaan  pitää mielessä, että  edessä oli pitkä päivä. Keskinopeus roikkui 31-32km/h paikkeilla ja kirosin mielessäni, että en ottanut tuuliliiviä päälle, kun keli vaihtui auringosta puolipilviseen ja  paikoitellen sateen puolelle. Päällä oli pieni horkka ja hampaat kalisivat ensimmäisen parin kympin ajan ennen kuin diesel-koneeseen saatiin lämmöt päälle. Pyöräosuus koostui kahdesta 90km lenkistä, mikä tarkoitti sekä suht voimakasta vastatuulta  että leppoisaa 40km/h myötätuuli-kruisailua aina loopin loppupuolella. Ensimmäinen satku tuntui hämmentävän hyvältä, mutta 130-140km paikkeilla alkoi satulassa istuminen puuduttaa ja juoksuhommat kiinnostamaan. Etenkin kun ensimmäiset krampit ilmaantuivat sisäreisiin piristämään päivän kulkua. Pyöräosuuden viimeiset kilometrin tultiin kuitenkin reippaasti ja pyöräreissuun kului lopulta aikaa 5h 47min. Edelleen edettiin alle 11h suunnitelman mukaisesti, mitä nyt pari vessareissua verottivat kymmenisen minuuttia, kun varsin geelipainoitteinen ruokavalio alkoi tuntua kropassa. 

And even if I wanted I wouldn't be able to quit

I gotta keep running til’ the pavement will split

Under my bare feet, the concrete with red heat…

  

Juoksuvaihdossa tunnelmat olivat ristiriitaiset. Tieto siitä, että edessä oli päivän viimeinen ja henkilökohtaisesti vahvin osuus miellytti mieltä, mutta maratonin juokseminen sopivasti esihapotetuilla jaloilla ei toisaalta vaikuttanut kovin houkuttelevalta. Lähdin lätkimään hieman alle 5min/km tahtia ja yllätyin siitä, kuinka mukavalta meno maistuikaan. Makiaa tunnelmaa lisäsi tyttöystävän leipomat crunchiet, joita rouskutin mielissäni. Tanskalaisia oli kerääntynyt kannustamaan keskustassa kiertelevälle kymmenen kilometrin juoksulenkille runsaasti, heittelin pikkulapsille yläfemmoja ja naatiskelin elämästäni. Tässä vaiheessa näytti olevan mahdollisuuksia lähemmäs kymmenen ja puolentunnin loppuaikaan. Huikkasin huoltojoukoille: "I'm gonna kill this under 11hrs". 

Let me know what we're living and what we're dying for

Ask myself

If it’s a good enough reason

If so I go all out like it was my last season.

 Parinkympin paikkeilla alkoi askel kuitenkin painaa ja jo pyöräosuudella ilmenneet ongelmat nesteen imeytymisen kanssa vain pahentuivat. Paristakympistä aina kolmenkympin loppupuolelle ohjelmassa oli sitten vessarumbaa, ajanhukkaa, heikotusta ja ketutusta. Vauhdit tippuivat lähemmäs 6min/km ja yritin laskeskella väsyneessä mielessäni, että kuinka paljon oli varaa tiputtaa vauhtia jotta pysyttiin alle 11h aikarajassa, jonka rikkomisesta oli muotoutunut päivän aikana itselleni pienimuotoinen pakkomielle. Jatkoin tätä ajatusleikkiä aikani kunnes ainoaksi fokukseksi muuttui ylipäätään eteenpäin tapsuttelu – tahdista en jaksanut enää välittää. Neljänkympin kohdalla ajattelin, että nyt saa sykemittarin tuijottelu riittää ja pistetään tämä homma pakettiin. Onnistuin linkkaamaan viimeiset kilometrit alle 5min/km tahdilla ja loppusuoralle kääntyessäni näin, että kisakello näytti 10.59 ja sekunnit juoksivat vietävää vauhtia. Heitin viimeiset Sparta-huudot ilmoille ja ylitin maaliviivan loppuajalla 10.59.47, maratoniin kului lopulta 3h 42min.  Kyhjötin avaruushuovan alla ja mietiskelin hetken maailman menoa. Olo oli tyhjä, mutta tyytyväinen.

 

- Ana

 

Tekstin lyriikka-poiminnat on otettu Promoen ‘Long Distance Runner’ –kappaleesta.

Team PBP:n blogi on luettavissa myös osoitteessa: http://parisbrestparis2015.wordpress.com

AnssiAn