Syksyinen Kustavi

 

Mahtoikohan olla viimeinen kerta kun tänä vuonna pääsi ulos kiipeilemään. Tänä syksynä taivas on ollut harmaa ja vettä on satanut paljon. Joku voisi sanoa liikaakin. Jos asiaa tarkastelee valoisin silmin, isot sademäärät tarkoittavat lupaavaa jäätalvea. Siihen kuitenkin tarvitaan pakkasta. Ennen pakkasia täytyy kaikki lupaavat päivät käyttää kallioilla ja kivillä kiipeilyhommiin.

Kuten jo aikaisemmin olen kirjoittanut, syksy on parasta aikaa olla luonnossa. Viime perjantaina ilma oli juuri sellainen, kirkas, kuulas syyssää joka täyttää ulkoiluhermoston nautinnolla. Oli aika lähteä kustaviin katsomaan josko halkeamat soisivat sopivia kiipeilynautintoja.

Hyppään aamulla autoon. Poimin ensin Henrikan kyytiin ja sen jälkeen koukataan Bouldertehtaan kautta hakemaan Olli ja Naksu matkaan. Auton keula kohti Kustavia ja Pohjanvuoren kalliota. Tietävämmät äänet ovat kertoneet kallion kuivuvan nopeasti, joten se on sopiva paikka myöhäissyksyn kiipeilylle.

Kustavin talouskaupalta jää matkaan ehkä maailman herkullisimmat herkkupullat. Lossia odotellessa nautimme viimeisistä syysauringon lämmöistä pullakahvien kera.  Mahtavaa!

Kallio oli paria poikkeusta lukuun ottamatta tarpeeksi kuiva hyvälle halkeamakiipeilylle. Pohjavuori on uusin lisä kustavilaiseen kiipeilytarjontaan. On aina mahtavaa päästä uudelle kalliolle kiipeämään uusia reittejä. Olin jo aiemmin kuullut kehuja paikasta ja onhan se mainitsemisen arvoinen lisä Kustavilaiseen kiipeilytarjontaan. Kiipeiltävää löytyy aina päällekaatuvista sormihalkeamista kutkuttaviin släbiponnistuksiin, sydäntä lämmittäen, kaikki luonnollisilla varmistuksilla. Muutamia yläankkureita on sijoiteltu sinne tänne helpottamaan varmistuspisteiden rakentamista.

Kiipeilypäivä meni nopeasti kiipeilystä nauttien ja iltapäivällä totesimme kiivenneemme kaikki kuivat ja hienoimman näköiset linjat. Jammi-ihottumat käsissä ja hymyssä suin ajeltiin kotiin pimenevässä syysillassa.

Kerrassaan mahtava ulkoilupäivä. On aina hienoa päästä luonnon hiljaisuuteen. Hiljaisuus on lähes taianomaista. Kun hetkeksi pysähtyy ja katselee ympärilleen huomaa miten luonto valmistautuu pitkän talven koitokseen.  Muutaman laulujoutsenen aura lentää etelää kohti ja ilmoittaa honottavalla äänellään jäähyväisensä tänne kylmään pohjoiseen jääville. Merikotkat liitelevät kallion yllä hakien sopivia nousevia ilmavirtauksia ja koettavat tarkoilla silmillään etsiä sopivaa ruokaa selvitäkseen kylmästä talvesta. Aurinko paistaa kellertävää valoaan ja puiden oksista piirtyy uskomattoman kauniita varjoja punertavaan graniittiseinämään. Pikkuhiljaa luonto hiljenee ja vaipuu talven hiljaisuuteen. 

 

http://www.relaa.com/keskustelu/index.php?topic=42578.0

mattikivi