Syksyn kiipeily

Viimeiset viikot ovat menneet arkiseen elämään totutellessa ja kiipeilykunnon palauttelussa ennen seuraavaa reissua. Työnteossa ja treenaamisessa on ollut kylliksi askaretta arkipäiviin. Juuri ja juuri olen saanut kaikki kuvat kesän matkoilta lajiteltua ja ensi viikolla on Bouldertehtaalla kuvaesitys Kazakstanin matkalta. Tervetuloa katsomaan ja kuulemaan!

Hopiavuoren halkeamat

Syksy on hienoa aikaa. Kuulaat ja kylmät aamut, jotka keskipäivän aurinko vielä jaksaa lämmittää mukavan lämpimiksi. Aamun kosteuden haihduttua kivi on kylmää ja kitka mitä parhain nousujen suorittamiseen. Vaikka välillä sataa, kylmä tuuli puhaltaa kivet ja kalliot nopeasti kuivaksi. Mieli ja keho ovat kunnossa kesän jäljiltä ja nyt on aika koville nousuille. Mielestäni syksy on parasta aikaa kiipeilylle.

Kazakstanin reissun vuoksi omaan kiipeilyyni tuli viiden viikon tauko heinä-elokuussa. Ennen reissua olin mielestäni päässyt kohtalaiseen kuntoon, mutta viiden viikon tauko teki tehtävänsä. Voimataso oli ihan ok, mutta kestävyys tiessään. Viimeinen kuukausi on siis mennyt tiukan treenin merkeissä. On hienoa huomata miten nopeasti kehitys näkyy. Ehkä se sittenkin on niin, ettei tuollaisen tauon aikana kiipeilykunto mihinkään häviä. Se pitää vaan houkutella uudestaan pintaan ja houkuttelu kestää muutaman viikon.

Joonas Selänniemi ja projekti

Viime viikot olen kiivennyt paljon. Juokseminen on jäänyt vähemmälle. Ensin treenasin sisällä ja nyt pari viime viikkoa olen yrittänyt mahdollisimman paljon kiivetä ulkona köydellä. Aina, kun on ollut keliä, olen yrittänyt suunnata lähialueiden kallioille. Kun tietää miten mikäkin kallio kuivuu, lähes aina kun ei sada, pääsee kyllä ulos kiipeämään. Liian monelle kiipeilijälle kallioiden märkyys on hyvä tekosyy olla lähtemättä kunnon trädäytyksen pariin. Totta kai, jos tikkilistalla on slouppaava kantti, voi pienestä kosteudesta koitua vaikeuksia. Halkeamakiipeilyn parissa pienestä kosteudesta ei juuri haittaa ole, kunhan ei kaatamalla sada. Enemmän homma on asenteesta kiinni. Märkien halkeamien kiipeäminen on ensiarvoisen tärkeää treenimielessä. Koskaan ei tiedä, jos sadekuuro yllättää isommalla seinällä tai sulamisvedet kastelevat Alppiseinämän halkeamat. Onneksi nyt viime viikkoina on kuitenkin ollut kohtalaisesti myös aurinkoisia päiviä. Juuri niitä kuulaita syksyn päiviä, jotka suovat hieman erilaisen nautinnon kiipeilyyn.

Syksy on projektoinnin aikaa

Kahden viikon kuluttua istahdan taas lentokoneeseen kohti Istanbulia. Sieltä matka jatkuu tällä kertaa etelään kohti Jordaniaa ja Wadi Rumin aavikkokallioita. Wadi Rumin 400 metriset hiekkakiviseinämät ovat kutkuttaneet mieleni syövereissä keväästä lähtien. Olen aina ollut hieman skeptinen kiipeilystä kuumissa olosuhteissa. Nähtyäni kuvia sekä muutamia topoja alueelta mieleni lämpeni ajatukselle lähteä aavikolle. Mahtavan näköinen paikka ja mahtavan oloista kiipeilyä, ja ennen kaikkea, varmasti aivan mahtava paikka fiilistelylle. Nukahtaminen aavikolla leiritulen loimussa tähtitaivaan alla on varmasti ikimuistoinen kokemus. 

 

http://www.relaa.com/keskustelu/index.php?topic=41859.0

mattikivi