Suomalainen vapaalaskuelokuva Pilke

 

 

 

Etusivu /// Kuvausaikataulu /// Kumppanit /// Auta meitä

 

 

Pilke on elokuva suomalaisista vapaalaskijoista ja heidän elämäntyylistään.

Elokuva kuvataan talvella 2012-2013. Ensi-ilta järjestetään Vapaalaskuiltamissa syksyllä 2013.

Elokuvassa laskee laaja kaarti suomalaisia huippulaskijoita. Kuvaamme muun muassa Antti Leukun, Skipe Oivon, Arto Majavan, Ode Siivosen, Antti Autin, Ossi Halkolan, Juha Hautsalon, Jussi Hynnisen, Jenni Kaipaisen, Paul Siljaman ja Jan-Erik Blombergin kanssa.

 

 

 

Päiväkirja löytyy täältä:

Pilkkeen perässä -blogi

 

 

9.11.2012, Tampere/Oulu

Tänään projekti julkaistaan Relaassa haastattelun kanssa. Olemme myös tehneet leffalle Facebook-sivut, jossa projektin edistymistä seurataan tämän kotisivun lisäksi.

Mietimme Matin kanssa jonkin verran, että kuinka paljon panostamme näihin sivuihin. Päätimme tehdä yksinkertaiset ja selkeät sivut, joista käy ilmi mitä aiomme tehdä, mutta ajattelemme, että meidän on parempi keskittyä mieluummin ydinosaamiseen eli leffan suunnitteluun ja tekemiseen kuin hieman kuitenkin sivupoluille vetäviin, mutta kivaa näpertelyä ja aikaa vaativiin oheistoimintoihin.

Niinpä näiltäkään sivuilta ei löydy hienointa flash-tekniikkaa, mutta kaikki tarpeellinen kyllä varmasti.

Tervetuloa mukaan! Tämä päiväkirja päivittyy, samoin Pilkkeen Fb-sivu, josta saa myös tykätä, niin pysyy mukana miten projekti etenee.

- Arttu ja Matti

 

 

4.11.2012, Helsinki

Skiexpot olivat joskus itselleni vain sellainen syksyinen tapahtuma, jossa kävi katselemassa uusia välineitä ja etsimässä tarroja. Tänä vuonna messut kuluivat tositarkoituksissa, sillä expot keräävät lähes kaikki Suomen laskualan toimijat samaan halliin. Niinpä kävin esittelemässä projektiamme, ja vastaanotto oli hyvin kiinnostunut.

On ollut kiinnostavaa puhua projektista julkisesti sen jälkeen, kun Matin kanssa päätimme, että elokuva tehdään, oli taloudellinen tilanne mikä tahansa. Nimittäin tuntuu, että monet haluavat auttaa meitä tässä projektissa, niin laskijat kuin yhteistyökumppanitkin. Tuntuu, että niin sanotusti oikealla polulla ollaan. Hyvä niin. On kiva lähteä kohti talvea, kun tietää, että tämä on yhteinen projekti.

Sovimme myös erään lahjakkaan äänimiehen kanssa yhteistyöstä. Hyvä!

- Arttu

 

2.11.2012, Helsinki

Tänään pitäisi kaiken olla valmista projektin julkistamista varten. Tänään on myös paljon muita tapahtumia, kuten Vapaalaskuiltamat ja Skiexpo. Päivitetään sivut sitten myöhemmin paremmin, huh!

-Arttu

 

18.10.2012, Helsinki

Suomessa tehdään paljon leffoja intohimolla. Se tarkoittaa, ettei rahaa ole liikaa, eikä aikaakaan aina. Mutta ei sen väliä. Ilman hyvää draivia, yhteistyökumppaneita ja sisäistä paloa ei täällä tapahdu mitään.

Samasta on kyse tässäkin projektissa. Pilke on vapaalaskuleffa, joka kertoo tarinoita suomalaisista laskijoista. Ja laskemistakin löytyy, ei tässä sentään dokumentaristeja olla.

 

Palataan vielä vähän taaksepäin, eli mistä olemme lähteneet liikkeelle. Saimme muutama vuosi sitten idean tehdä suomalainen vapaalaskuelokuva. Sellaisia ei ollut tehty, ja olisi hienoa tehdä tällainen kulttuuriteko. Vapaalasku vaikutti olevan nousussa ja suomalaisia liikkui paljon Alpeilla ja ympäri maailmaa.

Kuvasimme talvella 2008-2009 Virneen, Suomen ensimmäisen puhtaasti vapaalaskuun keskittyvän laskuleffan. Ei meillä ollut osaamista liiemmin eikä tietoa realiteeteista sen enempää. Ehkä hyvä niin. Nollabudjetin leffaksi Virne keräsi hurjasti katsojia ja näkyvyyttä Suomessa ja ulkomailla. Joitakin lukuja:

Ensi-illasta Astoria-sali täyteen (yli 500 henkeä)

70 000 katsojaa netissä

MTV3 MAX -kanavalla kuusi näytöstä

Näkyvyyttä Skimbaajassa, Nyt-liitteessä, Verbier Lifessä muun muassa

Lukematon määrä iloisia kasvoja: kiitos, että teitte tällaisen hyvän mielen laskupätkän

 

Samassa hötäkässä perustimme Vapaalasku.com-verkkomedian, joka potki eteenpäin kolme vuotta, kunnes se sulautui osaksi Relaa.comia. Ja täällä nyt ollaan, Suomen suosituimman outdoor-sivuston suojissa.

Ensi talvena kuvaamme Virneelle jatko-osan, eli Pilkkeen. Nimi taisi tulla Skipe Oivolta. Siirrytään siis hieman suupielistä ylöspäin, silmäkulmia kohti. Nimessä on myös syvempi määräys: jos viimeksi saimme vähän hymyä huuliin, pitää naurun tuntua nyt aidosti myös silmissä asti. Kova on tavoite, mutta kovasti aiomme sen eteen nähdä vaivaa.

Pilkettä kuvataan Japanissa, Kanadassa, Alpeilla (tukikohta Itävallassa), Suomessa ja Norjassa, ainakin. Mukana on noin kaksikymmentä laskijaa, joista osa enemmän päärooleissa kuin toiset. Segmenttejä teemme viidestä kuuteen. Niissä kerrotaan ihmisistä ja heidän taustoistaan, mutta lisäksi kuvataan pirusti pyydaa, vuoria ja muuta sen sellaista.

Olemme saaneet useita yhteistyökumppaneita mukaan toteuttamaan tällaista suurta kulttuuritekoa, mutta tarjoamme kaikille mahdollisuutta tukea tätä projektia. T-paidan ostamalla voi kertoa myös muille, että on mukana yhteisessä projektissa jos ei talvisodan, niin ainakin talven hengessä. Samalla nimensä saa myös tukijat-listaan. Kiitos avusta jo tässä vaiheessa!

 

Tästä tämäkin sivusto lähtee. Tervetuloa kyytiin mukaan!

T. Arttu ja Matti, leffan taustahahmot