Kanadan mieletön metsäpuuteri

Antti Laiho, Pilke, vapaalasku, puuterilumi, puuteri
Antti Laiho puurtaa Kanadassa. (Kuva: Arttu Muukkonen/kuvakaappaus)

Samalla kun toinen laskijaporukka lähti katselemaan Japanin lumitilannetta Hakubaan, suuntasimme Antti Laihon ja Skipe Oivon kanssa Brittiläiseen Kolumbiaan Kanadaan.

Talven ensimmäistä kuvausreissua edelsivät hektiset päivät, kun kaikki piti saada valmiiksi, koska koko kevät kuluu oikeastaan kuvauspuuhissa. Niinpä vielä lähtöaamua edeltävänä iltana viimeisteltiin viimeisiä kuvauskalustopäivityksiä ja Amsterdamin lentokentällä tutustuttiin kypäräkamerajärjestelmiin ja muuhunkin elektroniikkaan, jota matkaamme oli siunaantunut.


Miten tää... Entä tää? (Kuva: Antti Laiho)

Koska emme olleet tekemässä sinänsä kohde-esittelyä, jäi paikkaan tutustuminen etukäteen tavallista vähäisemmäksi. Tiesin, että monet kehuvat BC:tä lumien takia, mutta jotenkin se on jäänyt itselleni vähän kaukaiseksi.

Yllätys olikin suuri, kun pääsimme pelipaikoille. Ensinnäkin majoituksemme Canadian Mountain Holidaysin Monashees-vuorten majatalolla oli upea. Majatalomme sijaitsee joen rannalla, josta helikopteri vei ryhmiä oppaiden johdolla vuorille.

 

Helikopteri, CMH, Monashees
Heko pilkottaa läheisellä nousutasanteella Monashees-vuoriston syleilyssä. (Kuva: Antti Laiho)

Skipe Oivo, CMH Monashees
Skipe Oivo tykittää alaspäin. (Kuva: Antti Laiho)

Steep´n´deeppiä

Ne mäet. Olin etukäteen sentään sen verran lukenut, että Monasheesia suositellaan vain eksperttitason laskijoille. Jenkkihöpöhöpöä tuollaiset varoitukset, mietin etukäteen. Noh, kun ensimmäisen helinoston mäki alkaa vaille 40-asteisella metsäpuuteripätkällä, jossa toisella käännöksellä napsahtaa lumet naamalle, huomasin ennakkovaroitusten olevan ihan paikallaan.

Usein syvässä lumessa on ongelmana, ettei laskija saa vauhtia riittävästi. Varsinkin videolla se näyttää vähän hassulta. Täällä ei ollut todellakaan sellaisia ongelmia. Lumi oli älyttömän kevyttä, ja jo ensimmäisellä kurvilla lumi pölisee rinnuksille. Helpotus oli melkoinen, sillä ennen reissua uutta lunta ei ollut satanut oikeastaan reiluun viikkoon, ja lumivyöryriskikin oli ykkösellä.

Viikon aikana lunta pyrytti vajaat puolitoista metriä. Sehän ei haitannut muita kuin kuvaajaa, joka kiroili kamojen kastumisen vuoksi. Kolmella puhdistusliinalla linssit pysyivät suhteellisen kirkkaina ja viikon puolivälissä kun tajusin ottaa varahanskat, -pipon ja –lasit mukaan täyteen ahdettuun reppuun, alkoi elämä luistaa myös kameran toisella puolella.

Eräs suosikkilaskuistani on kuvan vastaseinällä näkyvä Elevator, joka laskeutui reilun kilometrin vertikaalin jälkeen kämppäämme vastapäätä joen rantaan. Vau.

CMH Monashees, Arttu Muukkonen, Hill
Ja tässä vastapenkan mäet vielä kämpiltä kuvattuna. (Kuva: Arttu Muukkonen)


Skipe Oivo loikkaa tyynyltä toiselle. (Kuva: Antti Laiho)


Arttu Muukkonen kuvailee maisemia. Aurinkoisia päiviä oli pari, ja ne olivat jäätävän kylmiä. Käsissä näkyvät kuulosuojaimet ovat loistava keksintö helikopterin meteliä vastaan. (Kuva: Antti Laiho)

Uusi määritelmä pyydapäivälle
Brittiläinen Kolumbia muutti omia arvioitani parhaasta mahdollisesta pyydapäivästä. Lumi on vähintään yhtä kevyttä kuin Japanissa, mutta mäet ovat huiman pitkiä. Tavalliset laskut olivat noin kilometrin korkuisia, eikä niissä juurikaan ollut poikkireittejä. Melkein suoraa pudottelua alas, ja sitten helikopterilla taas ylös.

Aivan käsittämättömän hienoa maastoa. Parhaana päivänä ehdimme nousta vajaat 10 000 vertikaalimetriä ehkäpä maailman parhaassa maastossa ja ylhäisessä yksinäisyydessämme. Myös parin laskun ajan kamera pysyi repussa, koska onhan laskeminen aika siistiä touhua.

- Arttu

 

Lisätietoja
CMH Nordic
Pilkkeen Fb-sivu


Kuva kertonee kaiken? Antti ja Skipe stikkaamassa henkisesti kasia kassiin jäätiköllä. (Kuva: Arttu Muukkonen/kuvakaappaus)

http://www.relaa.com/keskustelu/index.php?topic=43748.0
Käyttäjän Relaa kuva

Relaa

Elämä ulkona - Relaa netissä