Suosi suomalaista laskuelokuvaa - ensi-ilta takana, dvd julkaistu ja kiertue tulossa


Yleisöä Vapaalaskuiltamissa, kun Pilke pyörähti käyntiin. Kuva: Eino Ansio

Pilkkeen blogi on ollut hiljaisena pitkin syksyä, sillä keskityimme saamaan elokuvan valmiiksi ja julkaisukuntoon.

Ensi-iltaa vietettiin viime perjantaina Vapaalaskuiltamissa. Tuntui kivalta, mutta vähän myös haikealta, päästää elokuva ulos ihmisten nähtäville. Puhuimme ohjaaja-Matin kanssa monesti, että parhaamme olemme tehneet, joten ei stressaaminen vastaanotosta sen enempää auta. Ainakin ensi-illan jälkeiset kommentit olivat positiivisia, kiitos niistä!

Kiitos myös jo tässä vaiheessa kaikille tukijoille, laskijoille, ystäville ja muille, jotka ovat saaneet tutustua vapaalaskuelokuvan tekemisen arkeen läheltä tai kauempaa. Ilman jeesiä ei tällaisia kokonaisuuksia saisi aikaan.


Ohjaaja Matti Möttönen ja tuottaja Arttu Muukkonen ensi-illassa lopputekstien aikaan. Kuva: Eino Ansio

Pilkkeen dvd- ja blu-ray-versio myynnissä

Elokuvan dvd- ja blu-ray -versiot on nyt julkaistu ja niitä myydään yhteistyökumppanimme Scandinavian Outdoorin verkkokaupassa edulliseen hintaan. Suosittelemme sellaisen hankkimista niin itselle, kaverille, sisaruksille, vanhemmille, naapurille, ihastukselle, vihamiehelle ja muilla mahdollisille tahoille, jotka saattavat olla kiinnostuneita vapaalaskuaiheisesta tarinoinnista ja laskutouhuista!

 

Sähköinen versio julkaistaan näillä näkymin joulukuun puolella.

 

Pilke on myös pääosassa historian ensimmäisellä Vapaalasku-elokuvakiertueella, joka pyörähtää virallisesti käyntiin 15.11. Rovaniemellä. Tervetuloa siis katsomaan leffoja ja nauttimaan tunnelmasta!

Kiertueen aikataulu:
(11.11. At Tiri, Libanon)
15.11. Rovaniemi
19.11. Oulu
20.11. Helsinki
21.11. Tampere
24.11. Kemiö
27.11. Lappeenranta
28.11. Jyväskylä
30.11. Ylläs
30.12. Pyhä

Lisätietoja paikkakuntien esityspaikoista ja -ajoista löytyy Vapaalasku-elokuvakiertueen sivuilta.

 

Tervetuloa katsomaan ja shoppailemaan elokuva omaksi!

 

Arttu Muukkonen