Afrikan huono lumitalvi

Olin viime viikolla työmatkalla Durbanissa. Tämä Etelä Afrikan eteläisimmässä osassa sijaitseva moderni kaupunki viettää tietysti talvikautta tällä hetkellä. Meitä Suomen kesässä viihtyviä varmasti ilahduttaa se tieto, että Durbanissa tuntui noin keskimäärin olevan talvella lämpimämpää kuin meillä täällä kesällä. Viikon työrupeaman jälkeen päätin pitää päivän vapaata, ja lähdin katsomaan maailmaa kokoushuoneen ulkopuolella. Odotin tietysti löytäväni Afrikasta aurinkoa, savannia, koskematonta luontoa ja maastoautoreittejä. Ja löysinkin, mutta myös vuoria, hiihtokeskuksen ja lunta. Lunta oli tosin vähemmän kuin normaalisti

Kävin Tiffindelissä, äskettäin uudelleen avatussa Etelä-Afrikan ainoassa hiihtokeskuksessa. Loistava paikka, vaikka huonon lumitilanteen vuoksi lumi peitti vain osan rinteistä. Normaalivuosina luonnonlumi olisi peittänyt 300 metriä kylän yläpuolella olevat kukkulat, ja mahdollistanut hiihtämisen kaikkialla. Lähtiessäni oli juuri alkanut lumisade, joten toivottavasti lumitalvi paranee tästä eteenpäin!

Mutta ennen kuin kerron lisää Tiffindelistä, halusin kertoa ihmeestä. Ihmeitä ei yleensä tapahdu. Mutta nyt sain kokea peräti kaksi sellaista samana päivänä. Ensinnäkin, nilkkani oli ollut hyvin kipeä muutaman viikon. Ennen matkaa en oikeastaan pystynyt edes kävelemään muutamaa metriä enempää. Mutta kun astuin ulos koneesta Johannesburgissa, minulta meni vartti ennenkuin edes tajusin, että jotain oli muuttunut. Sardiini-luokan tuolissa vietetty liikkumaton 12 tuntia oli ilmeisesti tehnyt hyvää. Nilkassa ei tuntunut enää mitään kipua.  Mutta ihmeparantumisia nyt on raportoitu ennenkin. Se ei ole kuitenkaan mitään sen toisen kokemani ihmeen rinnalla: seisoessani matkatavarakarusellin vieressä en ollut uskoa silmiäni. British Airways oli toimittanut matkatavarani sovittuun paikkaan oikeaan aikaan. Sekä matkalaukun että suksipussin! Tällaista ei kyllä ole ennen sattunut, ainakaan minulle! (Jatkotapahtumista kiinnostuneille tiedoksi, että nilkkani kipeytyi heti kun palasin takaisin Suomeen. Ehkä olen sittenkin allerginen kesälle? Ja British Airways tietysti palasi normaalirutiineihin, ja hukkasi sukseni paluulennolla. Noh...)

Enivei, takaisin Tiffindeliin. Alueella oli kuitenkin päärinnettä auki noin 50 korkeuserometrin verran (eli suunnilleen samanverran kuin kotirinteessäni). Lisäksi auki oli saman verran vieressä kaartuvaa sivurinnettä ja aivan kylässä kiinni oleva aloittelijoiden alue. Näköalat olivat todella erikoiset, hyvin afrikkalaiset. Kellertävää, kuivaa ruohoa silmankantamattomiin jatkuvien kukkuloiden yli. Olimme kuitenkin 2700 metrin korkeudessa Drakensberg-vuoristossa, lähellä Lesothon rajaa. Todella lähellä. Hiihtopäivän jälkeen haikkasin kylän yläpuoliselle harjanteelle kolmeen kilometriin, ja seison vielä silloin asiasta tietämättä suoraan huipulla kulkevalla rajalla. Sääli, etteivät kukkulat olleen lumen peitossa, sillä niiden muodostama eteläsuuntainen puoliympyrä hiihtokeskuksen ympärillä olisi ollut hieno laskea.

Ja keskuksen kylä, tiheään toistensa viereen rakennetut talot, oli myös hauska paikka. Ylempänä rinteessä sijaitseva Yeti Miller's Retreat -baari, Etelä Afrikan korkein, oli lumitilanteen vuoksi suljettu, mutta seuraavaksi korkein, 2720 Ice Station toimi hyvin. Tiffindelin henkilökunta tuntui olevan töissä kellon ympäri, päivällä opastamassa hiihtäjiä ja illalla vaikkapa vetämässä kabareeshowta baarissa. Baarissa oli myös pelejä. Suosituin peli tuntui olevan Hammerschlagen. Pelissä yritetään vasaroida nauloja puunkantoon, vasemalla kädellä ja tähtäämättä. Mikä sen paremmin sopisi yhteen kuin olut, vasara ja pitkät naulat?

Tapasin myös paljon paikallisia hiihtäjiä. Esimerkiksi ne Cape Townin hiihtoseuran ryhmäläiset. Ja Etelä Afrikkalaisia lumiurheilijoita harjoittelemassa, jopa olympiatasoisia (!).

 

Afrikan hiihto

Olen nyt toista kertaa Afrikassa, edellisellä kerralla myös hyvin lähellä Tiffindeliä, mutta se oli silloin suljettu taloudellisten vaikeuksien vuoksi (vai oliko se jokin epäselvä lakitekninen juttu...). Edellisellä reissulla kävin Lesothon Afriski-alueella sekä hiihdin Etelä Afrikan puolella Sani Passin haastavan tien vieressä. Tuosta reissusta löytyy jutut AK-47 miehistä, Sani Pass:sta ja safariretkeilystä.

Marokossa en ole vielä käynyt, mutta se on kuulemma hyvä paikka.

 

Nelivetoseikkailu

Ja tällä en viittaa baarista tuloon, vaan autoiluun. Matka Tiffindeliin oli helppo, mutta pitkähkö, yhdeksän tuntia ilman muita pysähdyksiä kuin yksi pikatankkaus ja pari pissataukoa. Noudatin tullessa hiihtokeskuksen ohjeita reitistä, eli tulin East Barklyn ja Rhodeksen kautta. Vain tien loppuosa oli hankala, jyrkkää vuoristotietä. En ollut aiemmin nähnyt tietä, jossa renkaiden "raiteet" on betonoitu, mutta tie muuten oli päällystämätön.

Paluumatka oli kuitenkin haastavampi. Ensinnäkin, piti herätä kahden aikaan aamulla, jotta ehtisin kotiin lähtevään lentooni. Mutta sitten tein tyhmän valinnan. Myöhemmin ystäväni Thomas kysyi minulta, että pidänkö vaarallisista seikkailuista. Pidän, tietenkin, mutta yleensä ne ovat suunniteltuja riskejä, kuten nyt vaikkapa tarkkaan mietitty vuorikiipeily- tai hiihtoreitti. Nyt tein jotain, josta ei ollut sen ihmeellisempää etua, mutta joka kuitenkin johti hieman hankalaan ja ehkä vaaralliseenkin tilanteeseen.

Uskoin nimittäin GPS:äni reittisuositusta. Tuloreitti olisi ollut oikealle. GPS sanoi vasemmalle. Tie näytti risteyksessä hyvälle, mutta minulla ei ollut mitään käsitystä mihin olin menossa. Tämä ei ole hyvä merkki.

Päädyin loppujen lopuksi 100 kilometrin seikkailuun Naude's Passin yli, Etelä Afrikan korkeimmalle tielle. Tielle, joka käy vain nelivetoautoille (joka minulla toki oli, mutta ilman suurta kokemusta ajamisesta). Tielle, jolle suositellaan lähdettäväksi vain useamman auton saattueena. Ja jonka kerrotaan olevan OK kesällä, mutta talvella hankala mahdollisen lumen vuoksi. Ja tietysti nyt satoi lunta. Ja oli pimeä, kello oli yöllä kolme. Ja olin yksin. Lesothon rynnäkkökiväärimiehet vielä hyvässä muistissa pelkäsin myös niitä muutamia karjaansa paimentavia paikallisia, jotka tiellä sattuivat näkymään, yölläkin.

Pääsin lopuksi kentälle yhdentoista tunnin ajon jälkeen, muutaman minuutin ennen portin sulkemista. Mutta ajo oli vaarallinen ja yksinäinen. En tiedä mitä olisin tehnyt, jos vaikkapa rengas olisi puhjennnut, tai lumisade olisi peittänyt tien sijainnin. Mielenkiintoista on myös se, että tällä yhden päivän hiihtoreissulla sain kerättyä kolme kahdeksasta Wild Mountain Adventuren Etelä Afrikan neliveto -haasteesta.

Lisää kuvia:

Aloittelijoiden alue:

Baari:

Näköaloja:

Tervetuloa-kyltti:

Rakennuksia:

Haikkailua:

Hammerschlagen:

Hissi:

Vastaanoton lampi:

Korkein pubi:

Vähän lumen siirtelyä ympäriinsä:

Kuvat ja video (c) 2013 Jari Arkko. This blog is also available in English. Blogin kuvista löytyy isommat versiot tuosta edellä linkatusta englanninkielisestä versiosta.

jariarkko